Ompelin itselleni unelmieni romanttisen kesäasun – tästä asusta tuli kuin suoraan satukirjasta
2
Joskus vaatteet eivät synny tarpeesta vaan tunteesta. Eilen ompelukone lauloi pitkälle iltaan, ja pala palalta syntyi asu, joka näyttää aivan siltä kuin olisin astunut vanhaan satukirjaan. Tämä itse ommeltu romanttinen kesäasu syntyi rakkaudesta röyhelöihin, vintagehenkisiin yksityiskohtiin ja vaatteisiin, joilla on tarina. “Ompelin itselleni unelmieni romanttisen kesäasun” kuvaa täydellisesti sitä tunnetta, joka valtasi minut, kun sidoin viimeisen rusetin paikalleen.
Ompelin itselleni unelmieni romanttisen kesäasun – tästä asusta tuli kuin suoraan satukirjasta
On hetkiä, jolloin kangas tuntuu käsissä enemmän kertomukselta kuin materiaalilta. Sellainen hetki oli eilen.
Levitin pöydälle valkoisen sydänkuvioisen kankaan ja punavalkoisen ruudun, enkä vielä täysin tiennyt, millainen asusta tulisi. Tiesin vain, että halusin jotakin pehmeää, romanttista ja sellaista, joka näyttäisi kuin se kuuluisi aurinkoiseen puutarhaan, vanhaan italialaiseen kivitaloon tai kesäiseen satumaailmaan.
Ja ehkä vähän myös minulle.
Olen aina rakastanut vaatteita, joissa on tunne mukana. Sellaisia, joita ei löydä ketjuliikkeen rekistä kymmeninä samanlaisina kappaleina. Vaatteita, joissa näkyy kädenjälki, pienet epätäydellisyydet ja se, että joku on oikeasti käyttänyt aikaa niiden tekemiseen.
Siksi ompelu tuntuu minulle niin tärkeältä. Kun ompelee itse, ei synny pelkästään vaate. Syntyy tunnelma, muisto ja joskus jopa pieni pala identiteettiä.
Tähän asuun halusin:
- suuret puhvihihat
- rusetit eteen
- röyhelöiset lahkeet
- kevyen vintage-romanttisen tunnelman
jotain satumaista mutta silti käyttökelpoista
Rakastan erityisesti sitä, miten valkoinen sydänpaita ja ruudulliset housut näyttävät yhdessä melkein vanhan ajan pyjamasetiltä, mutta kuitenkin modernilta ja rohkealta. Tässä on jotain samaa kuin vanhoissa satukuvituksissa, joissa vaatteet olivat pehmeitä, kerroksellisia ja hieman yliampuvan romanttisia. Ehkä juuri siksi tämä tuntuu niin omalta.
Ompelin asua pitkälle iltaan asti. Siinä vaiheessa, kun maailma hiljenee ja kuuluu vain ompelukoneen ääni, tulee usein tunne, että on täysin oikeassa paikassa. Jokainen röyhelö ja jokainen rusetti teki tästä enemmän “minun näköisen”. Ja kyllä, tiedän varmasti, että tämä asu jakaa mielipiteitä.
Joku ajattelee ehkä, että se on liian romanttinen, liian runsas tai liian erikoinen. Mutta juuri siksi pidän siitä niin paljon. Maailmassa on jo tarpeeksi turvallisia vaatteita. Minä haluan vaatteita, jotka näyttävät siltä, että niillä on oma tarina. Ehkä juuri siksi käsintehdyt vaatteet koskettavat niin monia. Niissä näkyy aika, tunne ja luovuus tavalla, jota pikamuoti ei koskaan pysty täysin jäljittelemään.
Tämä asu muistutti minua myös siitä, miksi käsityöt ovat niin tärkeitä. Ompelu rauhoittaa, kehittää luovuutta ja antaa mahdollisuuden rakentaa jotakin täysin omannäköistä. Kun tekee itse, oppii samalla katsomaan vaatteita aivan eri tavalla. Yhtäkkiä ei mietikään vain sitä, mitä ostaisi seuraavaksi, vaan mitä voisi luoda omin käsin. Ja ehkä kaikkein tärkeintä on tämä: kun puin asun ensimmäistä kertaa päälle, tunsin itseni onnelliseksi. Ei täydelliseksi. Ei trendikkääksi. Vaan omaksi itsekseni. Ja se on vaatteessa lopulta kaikkein kauneinta.
Mitä mieltä te olette tästä romanttisesta itse ompelemastani asusta? Voisitteko itse käyttää jotain tällaista?
Aurinkoista viikonloppua kaikille!
Seuraa minua:
Tämä itse tehty paita muutti tapani katsoa koko vaatekaappiani
Kaikki vaatteet eivät synny kaupan hyllylle, osa syntyy jo ennen käyttöä, paloista, joita kukaan ei enää tarvinnut. Tässä sarjan kolmannessa osassa palaan siihen hetkeen, kun tilkuista syntynyt vaate ei ole enää vain idea tai projekti, vaan osa oikeaa elämää. Tämä itse tehty paita muutti tapani katsoa koko vaatekaappiani, eikä kyse ole vain yhdestä vaatteesta. Kyse on koko kokoelmasta vaatteita ja ajattelutavasta. Mitkä tarinat ovat merkityksellisiä ja mitkä taas ei herää eloon.
Tämä itse tehty paita muutti tapani katsoa koko vaatekaappiani
Tämä on kolmas osa tähän tarinaan.
Ensimmäisessä vaiheessa oli kasa kangaspaloja. Sellaisia, jotka monelle näyttävät sekavalta jämävarastolta, mutta joista minä näen mahdollisuuksia. Toisessa vaiheessa syntyi vaate tai oikeastaan ajatus vaatteesta, joka ei vielä tiennyt, mikä se haluaa olla.
Ja nyt ollaan tässä. Paita ei ole enää projekti. Se on käytössä. Se on ehkä se tärkein hetki koko tekemisessä se, jolloin vaate siirtyy käsistä elämään.
Kun vedin tämän tummansinisen paidan ensimmäistä kertaa päälle, en katsonut sitä kriittisesti. En miettinyt, onko se trendikäs tai imarteleeko se oikealla tavalla. Katsoin sitä enemmänkin kysymyksenä: tuntuuko tämä minulta? Ja vastaus tuli heti. Tuntui.
Paidassa on jotain samaa kuin koko tässä projektissa. Se ei ole siloteltu. Se ei ole täydellinen. Siinä on pieniä epätasaisuuksia, kohtia joissa kangas käyttäytyy vähän omapäisesti ja yksityiskohtia, joita en olisi ehkä kaupasta valinnut. Mutta juuri siksi se toimii. Se ei ole kompromissi, se on päätös.
Olen huomannut, että itse tehdyissä vaatteissa tapahtuu jotain, mitä valmiiden vaatteiden kanssa ei tapahdu. Niihin ei liity epävarmuutta samalla tavalla. Ei tarvitse miettiä, kuuluuko tämä minulle, sopiiko tämä minulle tai olenko minä oikeanlainen tätä varten. Koska lähtökohta on toinen. Tämä on tehty minulle. Ja ehkä vielä tärkeämpää: minä olen tehnyt tämän.
Uusi paita loi uuden tyylin
Yhdistin paidan vaaleisiin, leveälahkeisiin housuihin. Yksinkertainen kokonaisuus, jossa paita saa olla pääosassa. Tässä kohtaa ymmärsin jotain olennaista omasta pukeutumisestani, en tarvitse koko ajan lisää, tarvitsen enemmän merkityksellisiä vaatteita. Sellaisia, joilla on tarina.
Tämä paita kantaa mukanaan koko prosessin. Sen, miten kangaspalat valikoituivat. Sen, miten epäröin mallin kanssa. Sen, miten lopulta päätin lopettaa liiallisen miettimisen ja antaa käsien tehdä. Ja ehkä juuri siinä kohtaa tämä muuttui. Ei enää vain ompeluprojektiksi, vaan osaksi omaa tyyliä.
Käyttö tekee vaatteesta valmiin
On myös pakko sanoa ääneen yksi asia, joka usein unohtuu: käyttö tekee vaatteesta valmiin.
Vaate ei ole valmis silloin, kun viimeinen sauma on ommeltu. Se on valmis vasta silloin, kun sitä käytetään. Kun siihen tulee liikettä, elämää, hetkiä. Kun se ei ole enää “se paita jonka tein”, vaan vain paita, johon tartun aamulla ilman sen suurempaa ajattelua. Ja se on ehkä suurin onnistuminen.
Se, että itse tehty vaate sulautuu osaksi arkea niin luonnollisesti, ettei sitä tarvitse selittää. Tämän paidan kohdalla niin tapahtui yllättävän nopeasti. Se ei jäänyt odottamaan “oikeaa hetkeä”. Se ei jäänyt erityiseksi. Se meni suoraan käyttöön ja juuri siksi siitä tuli tärkeä.
Olen alkanut ajatella vaatekaappiani eri tavalla tämän myötä. En enää katso sitä määränä, vaan sisältönä. Kuinka moni vaate oikeasti tuntuu omalta? Kuinka moni kertoo jotakin? Ja rehellisesti – liian harva.
Mutta suunta on muuttunut. Tämä paita on pieni asia, mutta samalla iso muistutus. Että voin tehdä itse. Että voin muuttaa vanhaa uudeksi. Että voin rakentaa vaatekaapin, joka ei perustu ostamiseen vaan oivaltamiseen.
Ja ehkä tämä on juuri se, mitä haluan tämän sarjan kautta sanoa:
Vaatteet eivät ala kaupasta. Ne alkavat ideasta. Ne alkavat uskalluksesta katsoa jotakin vanhaa ja nähdä siinä jotain uutta. Ja joskus ne alkavat ihan vain siitä, että ottaa kankaan käteen ja päättää kokeilla. Tämä paita on siitä todiste. Ja tämä tarina ei lopu tähän.
Ihanaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Muut sarjan paidat: