Kaikki ei ole sisältöä – eikä kuulukaan olla
0
Kaikki ei ole sisältöä-eikä kuulukaan olla. Silti elämme ajassa, jossa kahvikupin kohtalo ei ole tulla juoduksi, vaan dokumentoiduksi. Hetket arvioidaan sen perusteella, ovatko ne jaettavia, kuvattavia ja algoritmille mieluisia. Mutta entä jos osa elämästä menettää merkityksensä juuri silloin, kun siitä tehdään sisältöä? Tämä teksti on pieni, ronski ja tietoinen vastalause jatkuvalle näkyvyydelle.
Kaikki ei ole sisältöä – eikä kuulukaan olla
On olemassa hetkiä, jotka kuolevat heti, kun puhelin nousee pöydältä. Ja silti me nostamme sen. Aina. Nykyään mikään ei vain tapahdu. Kaikki tallennetaan. Kahvi ei ole kahvi, se on mahdollinen story. Villasukat eivät ole villasukat, ne ovat “slow living -estetiikkaa”. Arki ei ole arkea, se on raakaversio julkaisusta, joka ehkä saa tykkäyksiä, jos valo osuu oikein ja elämä näyttää tarpeeksi vaivattomalta.
Ja jos ei näytä? No, sitten ei jaeta.
Tämä ei ole teksti siitä, että some olisi pahasta. Tämä on teksti siitä, että kaikki ei ole sisältöä, vaikka maailma yrittää väittää muuta.
Kun elämä muuttui näyteikkunaksi
Jossain vaiheessa huomasin ajattelevani hetkiä etukäteen julkaisuna. “Olisi kiva kuva.” “Tuosta saisi hyvän postauksen.” “Tämä valo kannattaisi tallentaa.” Ja siinä kohtaa jokin meni pieleen.
Kun alat katsoa omaa elämääsi kuin näyteikkunaa, lakkaat olemasta sen sisällä. Sinusta tulee somistaja, et kokija. Kahvikuppi jäähtyy, koska sitä siirretään. Hetki venyy, koska sitä rakennetaan. Ja lopulta huomaat muistavasi kuvan, et sitä tunnetta, joka siihen hetkeen alun perin liittyi. Ronskisti sanottuna: elämä ei ole moodboard.
Esteettisyys ei tarkoita näkyvyyttä
Tämä on tärkeä ero, joka usein unohtuu. Kauneus ei ole sama asia kuin esittäminen. Esteettinen elämä ei vaadi yleisöä. Rakastan kauniita asioita. Käsityötä, valoa, materiaaleja, vanhaa ja harkittua. Mutta en siksi, että joku muu näkisi ne, vaan siksi, että minä elän niiden keskellä. Kauneus saa olla hiljaista. Se ei ole velkaa kenellekään mitään. Jos kaunis asia lakkaa olemasta merkityksellinen ilman kameraa, se ei ollut kauneutta vaan rekvisiittaa.
Asiat, joita en enää kuvaa (ja se tuntuu luksukselta)
On asioita, jotka olen tietoisesti jättänyt dokumentoimatta:
- hetket lasten kanssa, kun kukaan ei ole parhaimmillaan
- käsityöt kesken, sotkuisina ja väärän värisinä
- illat, jolloin valo on kaunis mutta minä en ole
- hetket, jotka ovat liian tärkeitä tullakseen katsottaviksi
Näitä hetkiä ei tarvitse jakaa ollakseen todellisia. Itse asiassa ne ovat usein todellisempia juuri siksi, että ne jäävät yksityisiksi. Nykymaailmassa jakamattomuus on luksusta.
Pieni vastarinta arjessa
Joka kerta, kun jätät puhelimen pöydälle, teet pienen kapinallisen teon. Et siksi, että olisit parempi ihminen, vaan siksi, että haluat olla läsnä. Kaiken ei tarvitse olla sisältöä. Kaiken ei tarvitse olla hyödyllistä, jaettavaa tai kiinnostavaa muille. Osa elämästä saa olla vain elämää. Hiljaista, keskeneräistä, epätäydellistä ja täysin näkymätöntä.
Ja rehellisesti? Se on usein se osa, joka kantaa pisimmälle.
Ihanaa iltaa!
Seuraa minua:
Miksi käsityön arvostus on romahtanut ja miksi se on ongelma
Käsityö, käsintehty, käsityöläisyys ja slow design ovat sanoja, joita käytämme mielellämme, mutta mitä ne oikeasti merkitsevät arjessa? Tässä tekstissä pureudun siihen, miksi käsityön arvostus on romahtanut ja miksi seon ongelma, mitä se kertoo ajastamme ja miksi kyse ei ole vain hinnoista vaan koko tavastamme ymmärtää työtä, osaamista ja arvoa.
Miksi käsityön arvostus on romahtanut ja miksi se on ongelma
Käsityön arvostus on rajussa laskussa. Sen huomaa nopeasti, jos tekee itse käsin jotakin: neuloo, ompelee, rakentaa, korjaa tai suunnittelee esineitä alusta loppuun. Ensimmäinen reaktio ei ole ihailu vaan hämmennys hinnasta. “Eikö tuo ole vähän kallis?” tai “tuonhan voisi tehdä itsekin”.
Harvoin pysähdytään kysymään, mitä kaikkea tuon esineen syntyminen on vaatinut. Vielä harvemmin ymmärretään, että käsityö ei ole vain tekemistä, se on ajattelua, tietoa ja vuosien kokemusta tiivistettynä yhteen konkreettiseen lopputulokseen.
Käsityö ei ole hidasta, vaan tarkkaa
Yksi sitkeimmistä käsityöhön liittyvistä harhaluuloista on ajatus hitaudesta. Käsityö nähdään vastakohtana tehokkuudelle, ikään kuin käsin tekeminen olisi automaattisesti vanhanaikaista tai tehotonta.
Todellisuudessa käsityö on äärimmäisen vaativaa ongelmanratkaisua. Materiaalien käyttäytyminen, mittasuhteet, rakenteet, kestävyys ja estetiikka on hallittava samanaikaisesti. Kokeneen käsityöläisen työ ei ole hidasta siksi, että hän ei osaisi tehdä nopeammin, vaan siksi että jokainen vaihe vaikuttaa lopputulokseen.
Nopeus on arvo vain maailmassa, jossa laatua ei mitata kestolla, vaan hetkellisellä käytöllä.
Massatuotanto on vääristänyt käsityksemme arvosta
Elämme ympäristössä, jossa tavarat ilmestyvät hyllyihin vaivattomasti. Massatuotanto on irrottanut esineet niiden syntyprosessista. Kun emme näe työtä, emme osaa arvostaa sitä.
Käsityön kohdalla tämä näkyy erityisen selvästi. Käsityöläinen ei myy pelkkää valmista esinettä, vaan:
- vuosien oppimista ja kokeiluja
- materiaalihukkaa ja virheitä
- kehon kuormitusta
- ajattelua ja suunnittelua
Koska nämä eivät näy lopputuotteessa, ne jäävät usein huomioimatta myös hinnassa.
Harrastus vai ammatti, väärä asetelma
Käsityö on ajettu ahtaaseen nurkkaan harrastuksena. Ikään kuin käsin tekeminen olisi automaattisesti kevyempää, vähemmän vakavaa tai vähemmän älykästä kuin tietotyö. Todellisuudessa moni käsityöläinen hallitsee yksin kokonaisuuksia, jotka muualla jaetaan usealle asiantuntijalle: suunnittelun, materiaalitieteen, ergonomian, estetiikan, tuotannon, hinnoittelun ja asiakastyön.
Tämä ei ole harrastelua. Tämä on moniammatillista osaamista, joka vain sattuu ilmenemään käsien kautta.
Halpuuden kulttuuri syö merkitystä
Kun kaiken kuuluu olla halpaa ja heti saatavilla, käsityö joutuu mahdottomaan asemaan. Se ei voi kilpailla hinnalla eikä nopeudella, eikä sen pidäkään. Halpuuden kulttuuri syö kuitenkin muutakin kuin käsityöläisten toimeentuloa. Se syö suhdetta esineisiin. Kun tavara on halpa, se on helposti korvattava. Kun se on helposti korvattava, siitä ei pidetä huolta.
Käsityö perustuu päinvastaisille arvoille: kestävyyteen, korjattavuuteen ja pitkäikäisyyteen. Mutta jos näitä arvoja ei tunnisteta, niitä ei myöskään osata arvostaa.
Käsityön arvostuksen lasku on kulttuurinen ongelma
Käsityön arvostuksen lasku ei ole vain käsityöläisten ongelma. Se on koko yhteiskunnan ongelma. Kun kädentaidot katoavat, katoaa myös ymmärrys materiaalisesta maailmasta. Emme opi enää, miten asiat on tehty. Emme opi, miksi jokin kestää ja jokin ei. Emme opi kärsivällisyyttä, huolellisuutta tai sitä, että virheet kuuluvat prosessiin. Ilman käsityötä maailma muuttuu abstraktiksi, täynnä tavaroita, joiden syntyä emme ymmärrä emmekä osaa arvostaa.
Arvostus ei palaa itsestään
Käsityön arvostus ei pala nostalgialla eikä romantisoinnilla. Se palaa vain, jos siitä puhutaan asiantuntevasti ja suoraan. Jos käsityöläiset lakkaavat pienentämästä omaa työtään ja alkavat vaatia siitä oikeaa hintaa. Arvostus syntyy myös siitä, että kuluttajat uskaltavat pysähtyä ja kysyä: kuka tämän on tehnyt, miten ja miksi?
Käsityö ei ole menneisyyttä. Se on vastalause kertakäyttökulttuurille, ylikulutukselle ja merkityksettömälle tavaralle. Ehkä suurin kysymys ei olekaan, miksi käsityötä ei arvosteta. Vaan miksi olemme valmiita luopumaan jostakin näin olennaisesta, näin huomaamatta.
Rentoa iltaa kaikille!
Seuraa minua:
LUE LISÄÄ AIHEESTA: