Hae
VillaNanna

Tyyliä vuosilta 2007 – 2011

Tyyliä vuosilta 2007 - 2011

Tyyliä vuosilta 2007-2011 postaus raottaa hiukan tyyliäni noilta vuosilta. En laita mihinkään sen suurempaan järjestykseen näitä ja ajattelin, että teen muutaman tällaisen postauksen, jossa näytän miten on tyylini muuttunut vai onko se mitenkään muuttunut. Joskus on hyvä pysähtyä ja tarkastella sitä omaa maailmaa vähäsen.

Tyyliä vuosilta 2007 – 2011

Tässä sairasvuoteella on helppo tutkia koneen syövereitä ja tehdä ihmeellisiä löytöjä. Iso osa kuvista on säilötty tikuille sekä cd -levyille. Aikanaan siirsimme ulkoiseen muistiin, mutta meikäläinen vahingossa tuhosi koko laitteen ja kuvat tuhoutuivat mukana. Niitä ei takaisin saa. Siellä olisi ollut tuhansia kuvia, alkuperäisiä kuvia. Joten koittakaa kestää näitä kummallisesti muokattuja päättömiä kuvia. Iso osa näistä kuvista on aikanaan ladattu Tyylitaivaaseen sekä ensimmäiseen blogiini, Vuodatukseen.

Aloitin siis blogini 07-08 vaihteessa ja blogimaailma oli silloin aivan erilainen mitä se on nyt. Silloin lempipaikkojani somessa oli myös Tyylitaivas, jonne syötettiin kuvia omasta tyylistä. Sellainen paikka olisi edelleen aika kiva. Sai rauhassa jutella tyylistä, muodista ja vaatteista noin ylipäänsä. Hyvin erilaista aikaa.

Kuvat on mitä on, joten anteeksi sitä, se johtuu ihan siitä, ettei alkuperäisiä ole olemassa enää.

Itse tehty tunika, näitä saman mallisia olen tehnyt paljon vielä nykyäänkin.

Tyypillinen esimerkki siitä miten pukeuduin tuolloin.

Tässäkin kuvassa itse tehty tunika. Burdan kaavalla ja ihanasta pitsikankaasta. Paita on tallessa vaikka ei mahdu enää päälle.

Tämä paita on myös tehty Burdan kaavalla ja on edelleen käytössä. Helmasta ehkä liian pieni jo, mutta muuten toimii hyvin.

Tätä paitaa ei enää ole, hame on mutta en käytä sitä. Vyö on myös itse tehty, mutta siitä ei sen enempää.

Tyyliä vuosilta 2007 - 2011

Tämä asu on tehty itse, hametta ei ole olemassa enää, paita on tallessa mutta ei mene päälle.

Mekko on itse tehty, yksi suosikkimekoistani, en kuitenkaan enää ole käyttänyt sitä kun ei oikein istu muhkealle vartalolle enää.

Farkkusia minihameita tuli käytettyä paljon aikanaan. Tämän hameen olen itse tehnyt.

Paita sekä hame itse tehtyjä. Olen jälkeen päin tuunannut paidan ja lopulta leikkelin paidan paloiksi ja yhdistin palat toisenlaiseksi hameeksi.

Tyyliä vuosilta 2007 - 2011

Käytin tätä itse neulottua (90-luvulla) Todella paljon vuonna 2007

Tässä aika normaali 2007 vuoden tyyliäni.

*****

Tyylini on aina muodostunut jostain osalta itse tehdyistä vaatteista. Joskus olen ommellut enemmän, joskus vähemmän. Vuosien 2000-2006 välisenä aikana en ommellut oikeastaan yhtään, joitain korjauksia tein kyllä, mutta muutoin todella vähän. Ehkä yhden asian vuodessa. Tuona aikana, minulla oli kova shoppailuvimma ja ostin lähes kaiken uutena. Kirpparilla olin shoppaillut viimeksi 90 -luvulla. Minulla oli pitkä tie edessä tähän päivään.

Mutta vuonna 2007 alkoi ompeluvimma jälleen ja sitten alkoi kaappi täyttyä lähinnä omista tekeleistä. Tyylini alkoi vähitellen muuttua. Se oli vähän pakkokin, koska sairastuin vakavasti vuonna 2006 ja painoa tuli lääkityksen avustamana +20kg. Kaikkinensa olen lihonnut +40kg. Mutta tuohon aikaan kun jojoilin paljon (liittyi lääkitykseen, kun söin lääkkeitä lihoin, kun lopetin lääkkeet laihduin). Niin paras materiaali oli trikoo ja trikoosta teinkin lähes kaikki vaatteet silloin.

Tällaisia toppeja tein monen monta erilaista aikanaan.

Tyyliä vuosilta 2007 - 2011

Tämä mekko oli yksi rakkaimpia. Se ei mahdu enää päälle.

Tämä mekko löytyy edelleen kaapista ja pitääkin ottaa taas käyttöön kun ilmat lämpenee.

Tyyliä vuosilta 2007 - 2011

Tämä jumpsuit on minulla edelleen, mutta olen katkaissut lahkeet.

Vuodet vierii, tyyli muuttuu

Tyyliä vuosilta 2007 – 2011 yhdistää siis pitkälti trikoo, toki tein myös jonkin verran joustamattomista kankaista, mutta hyvin, hyvin vähän. Tämäkin alkoi vähitellen muuttua kun muutimme Helsinkiin takaisin. Mutta se on sitten toinen juttu. Kun katsoo kuvia, huomaa, että tyyli on todella toisenlainen mitä se on nyt, mutta silti siinä on jotakin samaa. Hyvin tuttua. Ihan en osaa itse paikallistaa mikä se on, mutta jotenkin tyyli on pysynyt samana, vaikka se on ihan erilainen.

Hassua on myös se, että osa näistä vaatteista on edelleen minun käytössä, kaikki eivät toki mahdu päälleni enää, mutta osa mahtuu. Ne ovat niitä trikoovaatteita. Ei tosin kaikki niistäkään enää mahdu ja ne onkin myyty aikaa sitten pois. Osa vaatteista on tallessa, muistona menneestä. Niitä todellisia lemppareita siis.

Keeppi ja korkeavyötäröiset alaosat ovat olleet aina suosikkejani.

Joogasukat kenkien päällä? Kyllä.

Tyyliä vuosilta 2007 - 2011

Tuo valkoinen mekko on sellainen, joka harmittaa, ettei mene päälle enää. Oma malli ja todella rakas mekko.

Kuvan neule on edelleen käytössä.

Tyyliä vuosilta 2007 - 2011

Tyyliä vuosilta 2007 - 2011

Itse tehtyjä mekkoja, yksi mekoista on tuunattu hameeksi ja topiksi.

Mukavaa päivää!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

Tasarahapäivien löydöt

Tasarahapäivien löydöt

Tänään tasarahapäivien löydöt esittelyssä. Tasarahapäivistä on jo muutama viikkoa aikaa, mutta nyt vihdoin esittelen parit löydöt mitä olen tehnyt. Minä siis etsin yksiä tiettyjä housuja, mutta niitä ei nyt vain tahdo löytyä, siksi siis kiertelen kirppareilla. Tällä kertaa löysin vähän muutakin. Yksi musta asia tuli ostettua, mutta sitä onkin valtavan vaikeaa kuvata.

Tasarahapäivien löydöt

Pääasiassa tein siis keväälle ja kesälle pari aivan ihanaa löytöä ja parastahan tässä on yksi tietty asia ja se on se, että tässä kasassa on kolme jonkun ihanan ihmisen itse tekemää vaatetta ja sehän sopii minulle. Kyseessä on neuleet, joita pyrin tulevaisuudessa hankkimaan vähemmän. Uskon, että neulekokoelma alkaa olla aika hyvin sellainen, kuin sen haluankin olevan ja jos omasta ateljeesta vielä uusia tulee, niin se riittäköön.

Keinoturkki

Tämä on ainut talvinen asia, minkä olen hankkinut tällä reissulla. Aivan ihana takki kaikin puolin. Takissa on myös ohut toppalevy vuorin ja päällikankaan välissä, joten takki on lämmin, eikä päästä tuulta lävitseen. Takissa on se iahnuus vielä, että siinä on iso ja tilava huppu, jonka reunassa koristelee keinoturkisreunus.

Farkkuhame

Itse rakastan näitä 80 -luvun iki-ihania hameita, joissa on vyötäröosa juuti tuon mallinen, joskus vielä leveämpikin käy minulle. Minulla on joskus ollut lehti, jossa on tuon tyyppinen hame, mutta siinä on vielä leveämpi tuo vyötärön osa. Harmittaa kovin, etten löydä kyseistä lehteä mistään. Mutta ehkä sen jostain löytäisin vielä, tai sitten se on annettu jo pois.

Neuleet, jotka joku on tehnyt omin käsin

Minulle yksi tärkeimpia kriteereistä kirppistelyssä on se, että etsin jonkun itse tekemiä vaatteita. Yleensä olen tarkka siitä, että vaate on valmistettu hyvin. Olen muutaman kerran ostanut sellaisen, jonka olen sitten korjannut, koska vaatteessa on sen verran näkemystä, etten ole halunnut jättää sitä kauppaan. UFF on siitä hyvä paikka, että siellä on aika laaja kirjo erilaisia itse tehtyjä vaatteita myynnissä. UfFFsta teen muutenkin kaikkein parhaimmat löydöt muutoinkin, niin siksi siellä käyn eniten kiertämässä.

Virkattu neuletakki

Tämä oli upea ja mitä enemmän takkia katson sen enemmän alan odottamaan niitä kelejä, kun saan tämän päälleni. Neuletakki on muutoinkin hyvin tutun näköinen ja olen aika varma, että saattaa olla yhdestä englanninkielisestä neulelehdestä, joka minullakin tuolla jossain on. Mutta oli miten oli, tämä on aivan ihana neule. Lanka vaikuttaa olevan puuvillaa ja myös napit on itse virkattu.

Tasarahapäivien löydöt

Valkoinen neule

Tämä neule on neulottu erikoislangalla, jossa on ohuita sekä paksuja kohtia langassa. Näitä lankoja oli paljon myynnissä kun itse olin nuori 80 -luvulla. Myös ysärillä oli näitä paljon. Pääntien kaulus taas on enemmän 90 -luvun loppua ja 2000 -luvun alkua. Eli saattaa olla aika sekoitus tämä neule. Vielä en ole tätä sovittanut, joten en ihan tiedä miten kaulus asettuu päälläni. Jääkö roikkumaan tuohon eteen, vai pysyykö se noin miten on aseteltu henkarille. Lanka vaikuttaa enemmän tekokuidulle kuin luonnonkuidulle.

Korallin värinen toppi

Myös tämä neule on neulottu ilemisesti sekoitelangasta. Tässä on puuvillan tuntua, mutta sitten kuitenkin vaikuttaa vähän muoviselle. Olen aika heikkona erilaisiin neulottuihin ja virkattuihin kesätoppeihin ja jos en niitä itse ole tehnyt, niin sitten olen napannut niitä UFFista. Hassua mutta totta. Tämä malli on aivan ihana ja todellisuudessa voi käyttää miten päin itse tahtoo, minulle tuo syvempi pääntie kuuluu taakse, että selkä näkyy. Tätäkään en ole vielä sovittanut, joten en ihan osaa sanoa miten istuu päälläni. Mutta valkoisten leveälahkisten housujen kanssa olisi tarkoitu käyttää.

Tasarahapäivien löydöt

 

 

Mahtavaa lauantaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Tasarahapäivät -löydöt

Tasarahapäivien löydöt

Tasarahapäivän löytöjä