Hae
VillaNanna

Vanhasta patjasta ja farkuista istuintyynyt lattialle

Härdellillä on jatkettava sänky, joka on ollut jo pitkään täysimittainen ja aikaisemmasta koosta meillä jäi vaahtomuovipatja käyttämättömäksi ja koska tilaa on rajallisesti niin leikkasin patjan neljään kivan kokoiseen palaan. Palat ovat olleet muutaman vuoden kellarisissa. Kun etsin vanhaa hääpukuani niin löysin myös leikatut patjan osat ja toin ne ylös, sillä tarvetta on kevyeille, siirrettäville pikkuisille istuinalustoille olohuoneessa. Näihin uppoaa kivasti myös kaikki farkkujämät mitä jää aina erilaisista tuunauksista. 
Näistä on ollut paljon iloa ja hyötyä ja blogissakin muutamaan otteeseen nähty mutta esitelty näitä ei ole vielä kertaakaan. Näiden tarkoitus on olla pehmusteina, jos leikitään olohuoneessa tai pelataan joko konsolilla tai olohuoneen pöydällä. Nämä on helppo ottaa esiin ja helppo liikutella. Ovat ihanan kevyet.
Kun Härdelli vihdoin sängystä ylös ja oli ensimmäinen kuumeeton päivä, niin hän haki tyynyt ja leikki olkkarissa joululahjallaan, vihdoinkin. On ihana nähdä kun lapsi vihdoin parantuu ja nousee sängystä ylös. Silloin järjestetään lettukestit pienen pojan kunniaksi. Vaikka poika ei jaksanutkaan syödä kuin puolikkaan letun niin hän piristyi silmin nähden ja se on todella ihanaa. 
Omat kotivaatteeni on itse tehtyä, tuunattua ja kirppislöytö. Neulepaita löytyi meidän lähi Fidasta ja on aivan ihanan lämmin. Tossut on joululahjani itselleni, vanhasta huovutetusta villapaidasta ommellut ihanuudet ja leggarit onkin olleet esillä blogissa pariin otteeseen.
Meikäläinen muuti joulun aikaan päätti, että haluan itselleni extra pitkät villasukat ja aloin tietenkin tikuttamaan niitä kovaan tahtiin. Homma ei muuten ole yhtään helppo kun neuloo erittäin ohuilla puikoilla erittäin ohutta lankaa, pelkkää suoraa oikeaa, ilman mitään kuvioita niin tuntuu niin hitaalle ja tylsälle hommalle. Kaksi viikkoa ja yksi sukka valmis. Nyt pitäisi mielenkiintoa sukkaa kohaa löytää sen verran, että saan sen toisenkin sukan valmiiksi. Ei ole riittäyt se, että tulossa on super söpöt sukat, joita en jaksa odottaa siihen pisteeseen, että saan kuvattua ne kaikkien nähtäville. Piää keksiä jokin muu inspis siihen. Meinaan tuo on todella pitkäveteistä neulomista…

Ihanaa tiistaita kaikille!
-Melissa-

Tekstiilijätteestä talvinen seinäkoriste

Tai voi tämän laittaa myös oveen, niin kuin minä tein. Härdelli laahaa aina oksia kotiin ja kaikkia ei saa sitten heittää pihalle takaisin vaan olen alkanut tehdä niistä kaikenlaisia juttuja kuten erilaisia seinäkoristeita. Ne ovat lopultaan aika kivoja ja sopii hyvin boheemiin ilmeeseen. Kun tein jokin aika sitten lämpötossut villapaidasta, jonka huovutin niin siitä jäi vähän materiaalia jäljelle ja tiedätte, etten halua heittää mitään pois, niin pakko oli ommella muutama sydän, joista tein tämän hassutuksen. Sydämien sisällä on leikkuujätettä, katsoin sellaista, joka on huokoista ja näin ollen kevyttä. Näin sain pehmeät ja kevyet sydämet.

Kaikki eivät kuitenkaan mahtuneet koristeeseen, joten ne pyörii sitten pöydillä eri paikoissa ja jos kyllästyn, laitan niihin vain langat ja kuuseen roikkumaan muiden koristeiden kanssa. Huovuttuneesta villavaatteista saa vaikka mitä ihanaa ja kaunista tehtyä, jos ei vaatteeksi niin sitten kotiin erilaisia ihania juttuja. Oksat sopii myös hyvin näiden kanssa. Tulee sopivasti rouheaa ulkonäköä.

Mukavaa sunnuntaita
-Melissa-