Hae
VillaNanna

Serenadella Riikaan

Serenadella Riikaan

Nyt kun Ruotsiin ei pääse, niin vaihtoehtona on seilata Serenadella Riikaan. Kun tästä mainostettiin SIljalla, niin tietenkin nappasimme heti kiinni mainoksesta, sillä meidän kaksi matkaa oli jouduttu perumaan ja mieli halajaa minulla aina uusiin seikkailuihin. Riika ei ole täysin tuntematon kohde minulle, olen siellä käynyt tyttäreni kanssa vuonna 2012, kun tyttö sai 18 vuotis lahjaksi matkan Riikaan. Silloin lensimme, tällä kertaa lähdettiin meidän lempi laivalla Serenadella.

Meillä oli suuria vaikeuksia saada juuri sitä hyttiä, mikä haluttiin, joten tyydyimme sitten lopulta vaihtoehtoon, joka ei yleensä ole vaihtoehto, ei se haittaa, jos joku siellä hytissä makaa, niin se olen minä kun tulen niin herkästi kipeäksi. Tällä kertaa ongelmia tuotti yö, jolloin laiva keinui kuin olisi ollut Linnanmäellä. Mutta sitä ennen matka taittui todella mukavasti, syöden, shoppaillen ja iltaohjelmia katsellen.

Serenadella Riikaan

Serenadella Riikaan

Serenadella Riikaan

Meidän risteilyt koostuu tietyistä asioista, haluamme konaisuuden ja siitä harvoin tingitään. Syömisen, shoppailun ja ohjelmien nauttimisten lisäksi, me menemme aina paluumatkalla poreilemaan altaille. Tämä ei ollut siis poikkeus. Itse tosin en enää tulomatkalla ollut kovin hyvä vointinen, vaan linnottauduin hyttiin, sen verran alkoi edellisyön keinuminen vaatia veroa. Oli pakko vain nukkua ruokailun jälkeen, ettei joudu tutustumaan vessanpyttyyn lähemmin. Näin meidän miesväki lähti poreilemaan ja muuten nautiskelemaan olostaan. Tunnelma oli hilpeä kun Härdelli ja mieheni saapuivat takaisin hyttiin käymään.

Lapset haluavat aina Buffetin ja se meillä oli tällä kertaa tulo matkalla, meno matkalla nautimme Bon Vivantin herkuista. Sen jälkeen hyppäsimme tanssin ihmeelliseen maailmaan ja ilta päätettiin pienellä shoppailukierroksella. Iso osa laivaa oli käytössä, lasten maailma oli suljettu sekä yökerho. Muutoin kaikki meni oikein mukavasti. Laivassa oli hienosti varoitustarrat yms. Valitettavasti niitä huonosti toteltiin, mutta laiva oli tehnyt sen mitä pitääkin. Jos ihmiset ovat itse tonttuja, niin se ei ole laivan syy.

Minun puolestani Riika voisi jäädä yhdeksi seilauksen kohteeksi, ei vain Ruotsi ja Viro, vaan myös Riika. Tosin meikäläinen innostuisi kovasti myös sellaisesta Itämeriristeilypaketista, jossa olisi enemmän satamia, joissa käydään ja vähintään viikon kestäisi. Sellaisia kun järjestetään vaikka Välimerellä…Sellainen matkailu olisi niin minun juttu.

Ihanaa päivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

LUE MYÖS:

Tukholmassa farkkuinen vyölaukku

Djurgården

Tyttären ostosreissu Tallinnaan

Haalareissa Gallen-Kallelan luona

Käytiin pari viikkoa sitten haalareissa Gallen-Kallelan luona herkuttelemassa kakun palasille ja kuoharilla. Tai oikeastaan, miehelläni ei ollut haalaria päällä, vaan se haalari oli minun päälläni. Gallen-Kallelan museo on todella upealla paikalla ja siellä viihtyy kyllä todella hyvin.

Pääkaupunkiseudulla on paljon nähtävää ja koettavaa. Kaikki paikat eivät ole kuitenkaan Helsingissä, vaan ympäri Pääkaupunkiseutua löytyy mielenkiintoista historiaa sekä seikkailupaikkoja. Tuossa muutama viikko sitten todistin taas sen, miksi niin paljon tykkään tästä seudusta ja miten paljon se minulle antaa. Täällä voi todellakin viettää koko lomansa ja nähdä ja kokea todella paljon. Useasti tuntuu sille kuin olisi jossakin ulkomailla, niin erilaista löytyy.

Muutama viikko sitten lähdettiin Espooseen päin, tarkoitus oli saada kuvia ja niitähän kuulkaas saatiin. Saatiin hiukan kulttuuria ja historiaa siinä samalla. Olen töissä Espoossa ja useasti ajelemme kyltin ohi, jossa lukee Gallen-Kallela museo ja joka kerta sanon, että tuonne pitäisi mennä. No, nyt sitten mentiin ja saatiin upea päivä upeassa ympäristössä. Sain jopa Krakova fiiliksenkin aikaiseksi itselleni.

Haalareissa Gallen-Kallelan luona

Haalareissa Gallen-Kallelan luona

Tarvaspään linna on jo itsessään upeaa nähtävää, vaikka linna jäikin kesken, se on silti upea ja voisin itse nähdä itseni asumassa juuri tuollaisessa talossa. En usko, että meidän upeaa taiteilijaa tarvitsee sen enempää tässä esitellä. Kallen-Gallelan tietää ihan jokainen vähintään Kalevala aiheisista maalauksista. Kaikki varmasti tunnistaa maalauksen Lemminkäisen äiti. Tuo kyseinen maalaus on vain yksi Kallen-Kallelan teoksista.

Koko museo alue on kokemuksen arvoinen, voit käydä ateljelinassa tai kartanossa lounaalla, kuumana päivänä voit vaikka pulahtaa veteen. Itse tykästyin siihen fiilikseen, joka alueella on. Tämä on se paikka, jonne kannattaa viedä vieraat käymään, kun esittelee Pääkaupunkiseutua omille sukulaisilleen tai ystävilleen. Voin vannoa, että kahvilan kakut ovat suussa sulavia ja ne maistuvat kunnolla.

Haalareissa Gallen-Kallelan luona

Asuni

Haalarini on valmistunut lumppisprojektin tiimoilta 2018 ja haalari on minun yksi suosikki vaatteeni. Ylipäänsä haalarit ovat mun juttu, vaikka tällä hetkellä tulee aika vähän niitä ommeltua. Haalari on tehty Burda Easy kevät/kesä 2011 -kaavalla. Samalla kaavalla olen tehnyt monen monet höusut myös. Kaava on tällä tavoin hyvin monipuolinen, voit tehdä kietaisipaitaa tai kietaisuhousut tai sitten kitaisuhaalarin. Mikä vain itseä innostaa.

  • Haalari: Itse tehty, lakanasta
  • vyölaukku: Itse tehty, farkkujen jämistä
  • Kengät: Tallinnasta
  • Hattu: Kirppis, en muista mistä
  • Aurinkolasit: Fida

Tällaiselle vatsakkaalle mummelille tämä haalarimalli sopii erittäin hyvin. Asu on nuorekas, mutta ei liian teini. Ja näin kesällä on ihanaa tuoda omat kurvit esiin hiukan enemmän. Mitään ei pidä piilotella…

Haalareissa Gallen-Kallelan luona Haalareissa Gallen-Kallelan luona

Haalareissa Gallen-Kallelan luona

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

LUE MYÖS:

Pihlajasaaren juhannus

Minne lapsi tahtoo lomalla