Kaverin äidin mekosta minulle babydoll-mekko
Tuossa muutama vuosi sitten laahasin kaverini luota monta säkillistä vaatteita meille, säkit sisälsi lähinnä hänen äitinsä vanhoja vaatteita ja niistä olenkin tehnyt vaikka mitä ihania juttuja myös viime vuonna. Varsinkin jumpsuitteja yms. mutta muutaman mekon olen säästänyt ihan siksi, että saan tehtyä niistä uusia mekkoja. Ne sopivat juuri mekoiksi ja tämä huusi tulla babydoll mekoksi. Kaava on erittäin tuttu…näitähän minä rakastan tehdä. Pitääkin tehdä teille tästä kaavasta ihan oma postaus jossakin kohtaa.
Kuvaus paikaksi valikoitui käpylän alue ja varsinkin sen ulkoilualueen kalliot kiinnostivat tällä kertaa paljon. Tykkään kuvata luonnossa asuja, kontrasti on mieletön. Tosin myös keskellä kaupunkia on mahtavaa kuvata myös. Mutta nyt kun muutamme pois näiltä huudeista on pakko tuoda sitä enemmän blogiinkin. Eihän me nyt kauheasti kauemmas muuteta mutta parin kilometrin päähän vanhasta asunnosta kuitenkin.
Asu on muutoinkin kuin mariannekarkki ja hintakaan ei päätä huimaa, ainoat uutena ostetut on kengät, jotka olen ostanut joskus 2007 kun olimme juuri muuttaneet Marttiin. Taisi olla meidän ensimmäinen kesä siellä se. Taistelin sairauteni kanssa ja kenkiä tuli ostettua paljon. Nämä kengät ovat joka kesä kovassa käytössä ja edelleen tuliterät. Joskus yllättyy siitä, miten laadukasta voi löytää myös halvemmalla. Ostin nämä kengät tarjouksesta silloin joskus. En luovu näistä kuin viimeistään siinä vaiheessa kun ne menevät täysin rikki.
Asu:
Mekko. itse tehty (ilmainen materiaali)
neuletakki, Kierrätyskeskus, 4€
Hattu, lapsuuden muisto (perintö)
Kengät, Bianco, hintaa en muista
Kun ompelin tätä mekkoa, niin tuntui ettei mikään mene suunnitelman mukaan, vaan jouduin purkamaan monet kerrat ja toinen työ minkä ompelin meni kyllä niin harakoille, että pääsette sitä naureskelemaan jossakin vaiheessa ” kun kaikki meni pieleen” otsikon alta. Vaikka minulla menisi pieleen ompelut niin jos ne päälle menee niin käytän niitä. Onneksi tämän sain pelastettua pahimmalta ja sain toimivaksi mekoksi vaikka pelko oli, että joudun tekemään tästä tiskirättejä.
Ihanaa päivää kaikille!
-Melissa-
Yöpuku+tuubihuivi=mekko
Lumppis-projekti on ollut loistava tapa saada uusia vaatteita materiaaleista, jotka eivät sellaisenaan enää toimi. En voi mennä vannomaan, että tuo hauska monikuvioinen helma olisi tuubihuivi mutta muutakaan en tähän hätään keksinyt. Olen kaivanut sen Fidan Outletista aikanaan kun ensimmäisen kerran siellä kävin kaivelemassa. Yöpuvun housut ovat omani, jotka olen alunperinkin tehnyt vanhasta lakanasta. Mekko on kerran jo ollut täällä esillä ja kyseisen postauksen jutut tullaan kuvaamaan minun päälläni tämän kesän aikana.
Olen tosi innoissani siitä, että näin saan hyvin helposti sekä halvasti toteutettua tätä keräilyharrastustani. Tästä mekosta tuli juuri sellainen mikä on täysin tyyliäni ja tykkään mekosta todella, todella paljon. Mekon kaava on tuttu Burda 5/13 lehdessä oleva kaava. Tämä on yksi luotto kaavoistani ja jokainen mekko näyttää ihan toiselle vaikka samalla kaavalla teen. Kaava on helppo toteuttaa ja on näyttävä vaikka on yksinkertainen.
Helsinkiä luonnehditaan useasti betonilähiöksi tai kivikyläksi. Helsinki on paljon muutakin kuin noita kahta. Minun Helsinkini näyttää aivan erilaiselle mitä puhutaan. Olette täällä blogissani saaneet monesti nähdä mitä kaikkea Helsingissä oikein on. Nyt näette läehiön, joka on ihan meidän kodin vieressä, pyöräreissun päässä. Oli pakko käydä täällä pyörähtämässä kun viimeisiä hetkiä sutaan kulmilla. Kaikki lähiöt eivät siis ole samanlaisia täällä. Ei myöskään se lähiö, jonne nyt muutamme. Se on matalasti rakennettua aluetta. Paljon ollaan sielläkin pyöräilty eikä koskaan uskottu, että sinne muuttaisimme joskus.
Mukavaa torstaita kaikille!
-Melissa-


0





