Paita jonka purin atomeiksi
Paita, jonka purin atomeiksi ja neuloin ihan jotain muuta. Millainen se kyseinen paita oli? Se paita neulottiin ihanan vihreästä villasekoitelangasta. Mutta en pitänyt lopputuloksesta ollenkaan, joten paita meni tuunauskoriin ja lopulta purin koko paidan takaisin lankakeriksi. Lopulta neuloin itselleni ylisuuren ja ihanan neuleen yhdessä tämän langan sekä mohairlangan kanssa.
Paita, jonka purin atomeiksi
Aina ei ajatukset kohtaa sen kanssa, miltä vaate tuntuu päällä. Tämä oli juuri sellainen työ, jonka tein suurella innolla ja nopeasti, mutta kun sain paidan päälleni, niin nyrpistin naamaani heti. Paita ei tuntunut hyvältä ja tiesin, etten tule sitä koskaan käyttämään. Oli pakko oli purkaa hyvä lanka talteen ja antaa sen odottaa jonkin aikaa, että innostun tekemään siitä jotakin muuta. Lanka kun on aivan ihanaa ja pehmeää.
Lanka: Viking Vilma
- 75% villa
- 25% polyamidi
- 3-3 1/2mm puikot
- Konepestävä
Halusin siis langasta jotakin todella upeaa ja paita näyttikin todella upealle kun sain sen valmiiksi. Sitä se ei kuitenkaan sitten ollutkaan kun sen laitoin päälleni. Aina ei siis kaikki onnistu suunnitelmien mukaan, mutta se on ok, sillä aina voi tehdä uudelleen. Se on oikeastaan aika kivakin homma, että lähtee tekemään uudelleen jotakin sellaisesta, josta ei pidä tai ei ole toimiva. Se on hiukan tämän homman tarkoituskin. Myydä en halunnut, sillä lanka on ihanaa.
Kuvan hame ja takki on edelleen kovassa käytössä
Kuvissa oleva sifonkihame on kovassa käytössä edelleen. Hameen vuoriosa on tehty kankaan palasesta. Itse sifonkihame on tehty vanhasta mekosta. Kelsiturkki taas on tuunattu vanhanhasta itse ommellusta kelsiturkista. Keinoahan se on, mutta joka tapauksessa. Keinoturkkia tykkään käyttää ihan kaiken mahdollisen vaatteen kanssa, oli kyseessä sitten farkut tai villamekko tai vähän jotakin klassisempaa. Kaikki boheemit vaatteet sopii myös hyvin takin kanssa käytettäväksi.
Hame taas ei ihan niin paljon ole käytössä kuin tuo kelsiturkki, mutta käytössä kuitenkin. En tosin ole enää käyttänyt niitä yhdessä, tulee liian menneet ajat mieleen kun ne laitaa samaan asuun. Mutta ihan näppärä asu tämä kuitenkin oli aikanaan. Mutta tosiaan, neule lähti purkuun ja siitä tulikin sitten yksi suosikkivaatteeni, kun neuloin langasta mohairin kanssa ihanan over size -neuleen.
Onpa kiva muistella menneitä ja vanhoja töitään.
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Kesän pitsipaita
Kesän pitsipaita jäi kesällä esittelemättä, joten nyt tuon sen keskelle kylmää talvea. Hiukan lämmintä tähän kylmyyteen siis. Pitsikankankaan palanen löytyi ylijäämälaatikosta viime keväänä ja paita on kyllä ollut esillä täälläkin, mutta ei esitelty erikseen minkä teen nyt.
Kesän pitsipaita
Kesä oli kyllä ihana ja tulee niin ikävä kesää, kun katselee kuvia. Kesä oli niin erilainen mitä oli aikaisemmat kesät. Kesä täällä kantakaupungissa meni nopeasti ja rattoisasti. Ei ihan niin kuin suunniteltiin, mutta meni kuitenkin. Ompelua tapahtui hyvin, hyvin vähän mutta sekään ei haitannut. Mutta tämä paita, pitsinen unelma löysi tien kaappiini jo keväällä, kun innostuin valmistamaan kaikkea kivaa ylijäämälaatikon sisällöstä. Nyt se laatikko vain huutaa tuossa, että nosta takamuksesi sängystä ja ala hommiin.
Kaava: Fibre Mood 21, Dina dress
Kaava tosiaan on mekon kaava, jonka lyhensin paidaksi. Näitä olenkin tehnyt aika monta kaappiin, siis paitoja tällä mekon kaavalla. Niin kuin huomaatte, niin puhvihihat ovat meikäläisen lemppareita ja niitähän on sitten pilvin pimein. Ehkä tämäkin on yksi syy sille, miksi en niin kauheasti enää ompele. Nimittäin se, että vaatteita on paljon. En kuitenkaan täysin tätä asiaa myönnä, sillä vaatteita tarvitsee aina.
Kesällä ei tarvita niin paljon vaatteita
Kesällä parasta on se, että ei tarvitse pukeutua moneen vaatekertaan, vaan riittää se t-paita ja shortsit tai mekko. Lämpö saa hivellä paljasta ihoa, sitä alkaa muuten jo kaivata, vaikka vielä ei kunnon suomalaista talvea ole ollutkaan. Mutta ei nyt vaivuta synkkyyteen sen vuoksi, koska nyt voi kääriytyä ihaniin lämpimiin neuleisiin, eikös niin. Mutta katsotaas tarkemmin näitä ihania lämpöisiä kesäkuvia ja keksustellaan asusta enemmän.
Pitsipaidan kangas on vaaleansininen, jossa aavistus valkoista. Pitsi on kuvioltaan kukikasta ja on todella joustavaa materiaalia. Meinasi mennä hermot kun tätä ompeli, grrr. Ei ollut siis mikään helppo materiaali, sillä kangas venyi ja paikkui minkä ehti. Framilonia tuli laitettua vähän joka puolelle, että pysyy edes vähän koossaan. Yhdistin tuona ihanana kesäpäivänä paidan valkoisiin vintagepöksyihini. Pyksyt on ostettu aikanaan UFFista, ehkä Hakaniemen myymälästä, jos muistan ihan oikein. Kengät ostettu vuosia ja vuosia sitten laivalta. Siinäpä se asu, saa nähdä millainen asu on sitten ensi kesänä.
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


2










