Saisikohan Kelasta lääkekorvauksen neuloosiin?
Olen tässä miettinyt, että saisikohan Kelasta lääkekorvauksen neuloosiin? Sen verran kuulkaas edelleen puikot tikuttaa ja kilkuttaa. Tänäänkin oli tarkoitus ommella, mutta miten kävi? Olen koko ajan neulonut sen yhden kerroksen. Haluan saada tämän uuden neuleeni vihdoin valmiiksi hääpäiväksi.
Saisikohan Kelasta lääkekorvauksen neuloosiin?
Tosin millainen olisi lääke neuloosiin? Itse olen sitä mieltä, että paras lääke on se, että neuloo vain niin kauan kuin neulottavaa riittää tai siihen asti kun neuloosi on poissa. Onkin sitten toinen kysymys, että milloin se loppuu. Seuraavat työt odottaa jo tuossa ovenkahvassa. Kyllä, siinä odottaa kassissa kahden eri työn langat. Ja myös keskeneräiset huutelee tuossa alapuolella, että tee meidät. No, en tee kun on niin monta muuta testattavaa hommaa. Joten ehkä se lääke olisi se, että minulla olisi käsiä enemmän. Lonkerot, niin voisin neuloa monta neuletta samaan aikaan.
Tosin se taas saattaa lisätä neuloosia, ehkä? Mutta sitten tarvittaisiin lonkeroita tuonne ompelupuolelle. Sitten tarvitsisin jo toisen pään, kun toinen pää olisi niin täynnä silmiä. Oisin aika alien kyllä, jos on montaa lonkeroa ja kaksi päätä ja pää täynnä silmiä. Koska ihmiset rakastaa kaikenlaisia lääkkeitä, niin joku nappi olisi kiva, tosin jos se turruttaa liikaa niin ei sekään hyvä ole. Jos nyt vain neulon niin kauan kuin neulotuttaa ja siirryn seuraavaan asiaan.
*****
Tämä neuloosin tuoma neule on kyllä mahtava ja ihan lemppari. Ajatus lähti kasariluvun neuleista, joissa käytettiin erilaisia lankoja ja ne paidat olivat hyvin over the top. Sitä lähdin hakemaan kun kaivoin kaikki vaaleat langat esiin ja aloin vain neulomaan. Ehkä olisi saanut olla vielä enemmän erilaista pintaa ja erilaisia lankoja, mutta tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Lankoja nimittäin on vielä ja paljon. Katsotaan mitä seuraavaksi keksin.
Ohjetta ei ole. Paita on ihan vain laatikkomallia, niin kuin kasarilla kaikki melkein oli ja hihat on tuollaiset ilmapallohihat. Ei suuren suuret hihat tosin tällä kertaa. Tätä on ollut niin kiva tehdä, että haluan tehdä jo toisenkin eri väreillä ja kuoseilla ja yhden paidan haluan ehdottomasti saada yhdellä tietyllä kuviolla… Mutta niitä odotellessa…
Kysely Instan stoorissa
Minulla oli tuossa hetki sitten kysely Instan stoorissa, että mitä haluttaisiin blogissa lukea ja nähdä. Monta vastausta tuli, mutta iso osa kaipasi enemmän tuunauksia. Tuunaukset eivät katoa blogista minnekkään. Olen sellainen ihminen, joka menee oman virran mukana ja antaa itselleen luvan tehdä mikä milloinkin kiinnostaa. Tällä hetkellä tosiaan lankojen ja kangaskasojen teko on se minun ensimmäinen asia mitä haluan tehdä. Toinen asia on se, että nyt tuunauspino on hyvin matala ja tarvitsen materiaalia enemmän, jotta voin alkaa tuunata. Eli materiaalin keruu on käynnissä. Muutaman jutun olenkin jo löytänyt ilmaisosastolta ja kirpparilta. Katsotaan milloin pääsen siinä hommassa vauhtiin.
Tosiaan itsekin odotan ja toivon, että pääsisin taas tuunailun makuun. Mutta asia kerrallaan ja katsotaan minne tämä tie minut vie. Eli se tie, että käytän nuo varastot ensin tyhjäksi. Koska oikeasti, minulla on kaikenlaista paikat täynnä ja haluan saada vihdoin kaikki pois. Joten malttia ja varmasti joitain tuunauksia tulee esille tässä välillä.
Mutta toiveita saa laittaa myös kommenttikenttään, huomioin kaikki ja jokaisesta tulee varmasti jonkinlainen postaus jossakin vaiheessa, kun se on ajankohtainen asia.
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
Neuleliivi ja pojan kauluspaita
Neuleliivi on hieno lisä asuun. Varsinkin ihan tavalliseen arkiasuun. Oma työ on sellainen, että ei kauheasti viitsi pukeutua nätisti ja yleensä minulla on samat huonommat ja kulahtaneet vaatteet päällä. Vaikka olen tekstiiliohjaaja, niin työ on välillä erittäin likaista kun pelataan maaleilla ja liimoilla. Siksi harvemmin enää laitan mitään oikein nättiä tai kivaa päälleni.
Neuleliivi ja pojan kauluspaita
Tämä taas ei tarkoita sitä, että tämä asu ei olisi mielestäni kiva. Onhan se ja kun pääsin työpisteelle, puin työvaatteet päälle. Sellaisetkin minulla tuolla on. Nimittäin meidän huppari sekä omat kamalat verkkarit. Ne päällä hipsin töissä, jalassa on paksut villasukat sekä pinkit reinot. Ei mitään hienostelua siis. Voin esitellä työasuni myös joku kerta teille kaikille, jos haluatte. Olkoon tämä asu vaikka nimeltään siis työmatka-asu.
Neuleliivi on minun itseni tekemä liivi ja on yksi neuloosin tuotoksiani. Kauluspaita on poikani vanha, jonka olen löytänyt Fida Outletista…Miksi vanha? Koska poikani kasvaa tällä hetkellä kuin rikkaruoho ja vaatteet jäävät todella nopeasti pieneksi. Sujautin neuleliiviin sopivat housut jalkaan ja tyylin yhdisti hienosti toppasaapikkaat.
Asu:
- Neuleliivi: Itse tehty (7 -veljestä lanka)
- Paita: Fida outlet
- Housut: UFF
- Saapikkaat: Kierrätyskeskus
Miesten vaatteet toimii hyvin myös naisilla. Kannattaa siis säästää niitä, jos mieheltä tai pojalta jää pieneksi. Jos ei niitä tuunaa uudeksi, niin sitten omaan käyttöön sellaisenaan. Tällä hetkellä odottelen kovasti collegepaitoja. Mutta ne meillä yleensä menee kyllä niin kamalaan kuntoon jostain syystä kun herrat käyttää ne aivan loppuun. Eli pitää löytää kirpparilta. Olisi pari tuunausideaa niille nimittäin.
Neuleliivin ohje
Neuleliivi on tehty samalla ohjeella, jonka löydät alla olevasta linkistä. Olen vain lisänyt leveyteen enemmän silmukoita saadakseni liivistä enemmän laatikkomallisen. Tarkkaa työnkulkua en enää muista, kun teosta on jo aikaa sen verran pitkään, enkä ole myöskään kirjoittanut mitään muistiin. Laiska kun olen.
Neuleliivit on nopea neulottava ja hieno tapa opetella paitojen neulomista. Tänä vuonna tuskin tulen neulomaan enää ainuttakaan neuleliiviä, sen verran paljon muita suunnitelmia erilaisiin neuleisiin, etten viitsi ja tosiasiassa liivejä alkaa olla aika paljon kaapissa. Ei viitsi ihan koko kaappia vuorata liivein. Ja muutenkin taitaa kaikki tulevat neuleet olla pitkälti jämäkerien ja jämälankojen lopputuloksia. Sen verran paljon kaikenlaisia keriä pitkin kämppää. Mutta suunnitelmista ja neuleunelmista enemmän toisessa postauksessa.
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


8





