Mistä käsityömaailma puhuu nyt
Mistä käsityömaailma puhuu nyt? Hyvä kysymys, siihen on aika monta vastausta ja itse käsittelen tässä postauksessa käsityökirjoihin ja käsityölehtiin liittyviä asioita. Koska tavallaan olen käsitellyt jo monta eri aihetta, jotka ovat pinnalla tällä hetkellä käsityöläisten huulilla. Näitä aiheita ovat käsityöaktivismi, neulominen sekä Ylen neuleohjelmat.
Mistä käsityömaailma puhuu nyt
Niin kuin moni tietää, minun heikkous on erilaiset käsityökirjat sekä käsityölehdet. Lehtien ostaminen ja hankkiminen on tällä hetkellä minulla vähän jäänyt, mikä on hyvä asia, mutta kirjoja on tullut hankittua aika paljon. Neulekirjoja on valtavat määrät, varsinkin sukkakirjoja, mutta itse kaipaan enemmän juuri kaavallisia ompeluaiheisia kirjoja enemmän mitä nyt on ollut. Koska näitä ompeluaiheisia on niin vähän, niin keskityn nyt sitten tässä neuloosissani neuleaiheisiin kirjoihin ja lehtiin.
Fazer ja Novita
Novita on julkaissut kaksi sukkalehteä, joka on yhteistyössä Fazerin kanssa. Fazerin herkulliset makeiset ovat päässeet nyt sukkien muotoon. Molemmissa lehdissä on aivan ihania sukkamalleja ja osaan malleista saa ostettua myös saman sävyistä lankaa. Nämä kaksi lehteä ovat sellaisia, jotka jokaisen neulojan oli saatava kun ne ilmestyi. Lehdistä on tullut myös negatiivisia kommentteja, mutta itse pidän lehdistä kovasti. Monta hienoa mallia löytyy ja eri tason neulojille.
Neulottu Kalevala / Jenna Kostet
Paljon puhutaan suomalaisista perinneneuleista, että mitä ne ovat ja miksi kukaan ei oikein välitä neuloa niitä. Suomalaisiin perinneneuleisiin lukeutuu esimerkiksi vöyrinpaita, jussipaita, luotolainen. Oma suosikkini on luotolainen. Mutta näiden lisäksi on noussut paitamallit, jotka on suoraan Kalevalasta. Nämä mallit sopii mielestäni oikein hyvin perinneneuleiksi. Vaikka en tätä asiaa itse päätäkään. Kirjassa hypätään suomen kansalliseeppoksen maailmaan ja luodaan puikoilla upeat runot neuleiksi. Itse halaun toteuttaa kirjan kaikki mallit.
*****
Neulo / Lærke Bagger
Lærke Bagger on tällä hetkellä seuratuin neulevirtuoosi Instassa. Hänen upeat ja taiteelliset neuleet ovat saavuttaneet ihmiset ympäri maailman. Hänen kirjansa on myös erilainen kuin monet muut kirjat. Itse tykkään selailla kirjaa edes takaisin ja vain ihmetellä sitä miten joku uppoutuu niin hienosti siihen omaan taiteelliseen maailmaan. Itselle kun se on tällä hetkellä niin haasteellista. Olisi ihanaa alkaa itse suunnitella omia töitä samalla intohimolla mikä Lærkella on.
Laine
Laine on korkeatasoinen neule ja lifestyle -lehti. Laine on kotimainen lehti ja se näkyy hyvin lehden malleista. Mallit ovat kauniita, pelkistettyjä sekä luonnonläheisiä. Mallit ovat hyvin kauniita ja veistoksellisia ja sopii hyvin klassisen pukeutujan vaatekaappiin. Toki myös tällaisen maksimalistinkin, sillä me myös tarvitsemme sitä astetta fiinimpää kaappiin. Lehdestä löytyy monta mallia, jotka haluan toteuttaa itselleni tulevaisuudessa.
Omat neuleunelmat vuodeksi 2023
Olen tainnut monasti jo alleviivata sitä mitä haluan tehdä tänä vuonna. Millaisia neuleita. Tärkein tehtäväni on saada valmiiksi kaikki ne keskeneräiset sekä luvatut neuleet. Niihin lukeutuu äitini Turkusukat, tyttäreni palmikkosukat sekä pojilleni ja miehelleni sukat. Sukitus vuosi tulossa siis. Halaun tehdä myös itselleni Novita Arabia -lehdestä parit sukat sekä Fazersukat. Paitoja suunnittelen tekeväni muutamia, mutta kesävaatteita taas tehdään virkkaamalla. Jostakin syystä en osaa oikein neuloa kesällä, vaan virkkaan mieluiten. Joten niillä mennään nyt kevät ja kesä. Mitään tiettyjä malleja ei ole mielessä. nytkin neulon ihan vain omasta päästä, kun en muutakaan voi.
Uuden Novita neulelehden malli on tulossa sekä myäs Garnstudion malli. Molemmat mallit ovat hyvin tyttömäisiä ja pörröisiä malleja. yksistä vanhoista langoista olisi tulossa iso viitta, se työ on odottanut tekijäänsä jo hyvin pitkään, siitä lähtien kun löysin mallin kirpparilta ja sattui langat olemaan kaapissa. Eli sanotaan nyt valehtelematta 6 vuotta päässä suunnitelmissa. Vieläkään en ole aloittanut, mutta jos nyt saisi sen vihdoin alkuun. Tämä vuosi siis pyörii pitkälti vanhojen suunnitelmien sekä keskeneräisten töiden vuotena.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Oman elämän tyylilyyli
Olen oman elämän tyylilyyli ja pidän pukeutumisesta ja pyrin pitämään pukeutumisen myös hauskana minulle. Yhdistelen päälleni mitä sattuu ja otan eri aikakausista itselleni vinkkejä nykyaikaan. Varsinkin 80 – ja 90 -lukujen jutut elää vahvasti mukana mutta myös muutkin aikakaudet näkyvät pukeutumisessani. Olkoone se sitten vanhan aikaista tai ei. Itse kannan vaatteeni ylpeästi.
Oman elämän tyylilyyli
Mitkä ovat minun pukeutumisen kulmakivet? Onko niitä ollenkaan?
Joskus pysähdyn miettimään tätä asiaa, sillä niin kuin tiedätte minulla vaatteita on ja paljon. Koska vaatteita on paljon eri tarkoituksiin, niin minun on vaikea ottaa sitä tiettyä kulmakiveä, jonka ympärille rakentaa kokonaisuus. Siitä huolimatta kaikki voidaan yhdistää toisiinsa halutessani niin. Kaikkein eniten kaapissani on neuleita sekä mekkoja. Katson siis ettei minulla ole sellaista selkeää kulmakiveä tuossa vaatekaappini sisällössä.
Vai voisiko kulmakivet olla juuri niitä itse tehtyjä, tuunattuja ja kirpparilta löydettyjä?
Minun kohdalla tämä voisi olla se kulmakivi. Varsinkin kun minulla on niitä kaupasta ostettujakin vaatteita kaapissa. Vähän mutta niitä on. Esimerkiksi topit joita käytän paitojen alla, ovat uusia aina samoin alushousut sekä sukat. uutena hankin myös poolopaidat, sillä Suomesta on vaikea löytää kirpparilta poolopaitoja. Onneksi teen niitä myös itse jonkin verran. Minä nimittäin tarvitsen poolopaitoja talvisin. Ne ovat siis ihan pakko hankita aina silloin tällöin. Tänä vuonna en ole hankkinut yhtäkään poolopaitaa.
Lauantai asu
Eilinen asu rakentui ihanan villahameen ympärille, jonka olen neulonut jo vuonna 2007. Hame on ollut aikanaan kovassa käytössä mutta nyt sille ei ole ollut paikkaa vaatekaapissani, ennen kuin nyt. Minulla on kolme hametta, jotka olen neulonut eri elämänvaiheissa ja ennen niitä on käytetty paljon mutta sitten ne ovat jääneet ajan jalkoihin. Tämä on yksi niistä neulehameista. Olen siis tässä muutaman vuoden aikana rakentanut näille kolmelle ihan uuden tavan yhdistää muihin vaatteisiini ja nyt oli tämän hameen vuoro päästä loistamaan vuosien jälkeen.
Kun rakennan asuani, niin haluan aina kertoa sillä jotakin. Tämäkin asu sopii hyvin esimerkiksi Zakopanen vuoristoon. Toki karvasaappailla, nyt itselläni ei sellaisia ole niin valitsin toisin. Mutta karvasaappaat olisi ihan paras vaihtoehto tähän asuun. Ehkä sellaiset hankin kunhan ne löydän. Halusin yhdistää hameen kanssa myös kelsiturkkiliivin, jonka olen myös tehnyt vuosia sitten jämästä, joka jäi toisesta työstä. Liiviin omplein vanhan vyön, jossa on näyttävä solki. Alle valkoinen neulepoolo, joka on löytynyt Fidasta aikanaan. Poolo on silkkisekoitetta.
- Neulehame: Itse tehty, ohje Moda
- Kelsiliivi: Itse tehty, ilman kaavaa
- Poolo: Fida
- Nilkkurit: Ostettu uutena vuonna 2012, en muista mistä
- Korvaläpät: Fida
Tyylilyyli päiväkirja
Olen päättänyt nyt niin, että koska ompelu on hidastunut ja neuloosi on päällä, niin alan pitämään tällaista tyylilyylin päiväkirjaa. Tarkoituksena on luoda uusia asuja vanhoista vaatteistani ja esitellä niitä sitten täällä. Saman tyyppisiä juttuja on ollut ennenkin täällä esillä, mutta vähän. Tuon myös vanhoja töitäni esiin, jotka jäivät tuonne vanhan blogin puolelle. Kaikista en nyt valitettavasti uusia kuvia saa otettua, monesta eri syystä, mutta ne joista saan otettua, niin saatte tuoreet uudet kuvat. Näitä vanhoja töitä olettekin saaneet katsella ennenkin aina silloin tällöin. Ja lisää on tulossa. Vanha blogi kun vilisi tuunauksia. Tyylilyyli päiväkirjan ensimmäin postaus on siis tämä postaus.
Nautinnollista sunnuntaita kaikille!
Seuraa minua:


6









