Meidän kesätraditio on ollut jo monena vuonna lähteä retkelle Vuosaarenhuipulle. Joka vuosi olen kirjoittanut uuden postauksen ja kertonut fiiliksiä miltä alue näyttää ja miltä tuntuu kävellä. Viime vuonna olimmekin alkusyksystä alueella, odottelimme kovin, että myös entinen kaatopaikka avautui myös. Maisemointi on osassa aluetta vielä kesken, mutta paljon uutta nähtiin vaikka koko aluetta ei tällä kertaa edes yritetty koluta.

Meidän kesätraditio -Vuosaarenhuippu

Miksi emme siis viettäneet pidempään aikaa tuolla? Yleensä kun meillä on eväät ja seikkaillaan alueella pitkään. Yksi syy oli se, että mieheni toipuu edelleen leikkauksesta ja minä poden edelleen päänsärkyjä, tokikaan en enää saa kohtauksia. Silti pelko kohtauksista on aina takapuolessa, mutta isoin pelko olikin kun kuulin jyrinää taivaalta ja näin kaukana mustat pilvet. Meikäläinen pelkää ukkosta, ukkosilmalla olen nimittäin mieluiten sängynalla piilossa tärisemässä, jos vain mahtuisin sinne sängynalle. Mutta en mahdu.

Joten kun ukkonen kertoi, että täältä tullaan, niin otin jalat alleni ja lähdin laskeutumaan kohti uutta hienoa parkkipaikkaa, eteläistä parkkipaikkaa, jonne meidän kottero oli jätetty seisomaan yksinään outoon ja uuteen paikkaan. Mahtoi olla jännät paikat silläkin kun hienoja autoja oli ympärillä ja hän on vain tuommoinen pikkuinen kottero.

Täyttömäki on mahtava seikkailupaikka

Alue muuttuu koko ajan ja uutta nähtävää tulee joka vuosi, on myös mahtavaa nähdä miten luonto ottaa alueen valtaansa ja muokkaa sen lopulta ihan uudeksi ympäristöksi. Pölyttäjät pörräävät ja sirkat soittaa, linnut lentelee ympärillä. nähtävää ja koettavaa siis on ja paljon. Kukkaloisto on mieletön ja jos et muualla perhosia ole nähnyt aikoihin, niin täällä näkee ja montaa eri laatua.

Tänäänkin näin miten haarapääsky koitti napata isoa perhosta suuhunsa mutta ei onnistunut. Taistelu oli kova mutta tällä kertaa perhonen veti isomman korren ja pääsi karkuun. Oli kyllä mieletöntä nähdä tällainenkin taitelu ihan minun vieressä. Ja kun on ihan hiljaa kuulee paljon muutakin kuin mehiläisten ja pulleiden kimalaisten hurinan ja heinäsirkkojen soiton. Koko luonto puhuu ympärillä ja odottaa, että me istumme alas kuuntelemaan tarinaa, jossa olemme itse yksi osa tarinaa.

Ihanaa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Sunnuntairetki Vuosaaren huipulle

Huipulla tuulee

Vuosaaren huippu

Vuosaaren huippu

Mekosta playsuit-Kaikuja täyttömäellä

Vanha farkkutakki uuteen uskoon – Täyttömäki vol.2

Tämän päivän kymmenen parasta asiaa on ihan pakko listata tänne päivän parhaat asiat nyt heti, sillä olen niin pitkään uinut hyvin syvissä vesissä sairastumiseni takia. Mutta luulen, että kesä tuo sen valon, jota olen yrittänyt tunnelin päästä etsiä. Eli sitä valoa kohden siis mennään.

Päivän kymmenen parasta asiaa

Oli aivan ihanaa heräillä rauhassa ja kuunnella oman murusen (Söpön) tuhinaa vieressä. Tyttö ei meinannut millään herätä vaikka kuinka yritin tuuppia tyttöä hereille. Söpön tuhina on siis minun ensimmäinen paras asia.

Toinen paras asia oli se kun katsoin ulos ikkunasta ja näin auringon hymyilevän minulle, linnut lauloi ja vanha kirsikkapuu kukkii ikkunan alla. Mikä ihana lämmin henkäys tuli sisälle kun avasin parvekkeen oven ja haistelin vielä hivenen viileää ilmaa. Tästä on tulossa lämmin päivä. Tähän tulikin jo kolme parasta asiaa.

Lämmin ja aurinkoinen ilma saa pukeutumaan ihanaan vilpoiseen viskoosiin. Tietenkin itse tehtyyn mekkoon. Sen leveä helma hulmusi ihanasti kävellessä. Hulmuava helma saa aina aikaan sen, että haluaa pyöriä ja katsella miten helma pyörii ympäri.

Työpäivä täyttyi koulutuksesta ja tässä koulutuksessa pääsin rakentamaan suloisen robotin, joka hymyili minulle koko ajan. Robotista tuli Nöpö nimeltään. Sopi tuolle robotille kyllä hyvin. Sain tutustua myös vinyylileikkuriin, enempään ei nyt ollut aikaa. Ihania juttuja opin siis tänään.

Kotona sain vihdoin pitkästä aikaa syödä parsakaalipastaa omalla pihalla, paviljongin suojassa. Aurinko kutitteli ja pieni tuulenvire kutitteli hiuksia. Lasten iloinen nauru täytti pihan ja maailma tuntui jälleen heräävän eloon pitkän talven jälkeen.

Viimeinen paras asia oli se, että kotiin tullessa sai vaihtaa vaatteet kesäisiin söpöstelyvaatteisiin ja heittäytyä pihan sohvalle röhnöttämään ja juomaan kahvia. Mitään ei tarvinnut enää tehdä ja mihinkään mennä. Sulautua sohvaan ja jäädä siihen. Kuunnella vain linnun laulua ja olla hiljaa. Mitään muuta ei tarvita.

Parsakaalipasta, Cafe Mlynekin tunnelmalla ja VillaNannan twistillä

Yksi meidän lempiravintoloita Krakovassa on ollut Cafe Mlynek. Valitettavasti ravintola on sulkenut ovensa pysyvästi, mutta me olemme tuoneet jotakin mukanamme sieltä. Nimittäin yhtenä vuonna kun söimme siellä parsakaalipastaa, ihastuimme siihen niin täysin, että aloimme kotona testailla omaa versiota ja nyt kirjoitan teille myös reseptin meidän yhdestä lempiruuista. Joten olkaatte hyvät, esittelyssä parsakaalipasta.

• Penne pastaa
• puolikas parsakaali
• oliiviöljyä
• valkosipuli
• kevätsipuli
• kermaa
• vehnäjauhoja

Tee näin:

• Keitä penne pussin ohjeen mukaan, keitä myös parsakaali (isohkoja lohkoja)
• Lämmitä pannu ja lisää siihen oliiviöljy lämpenemään (reippaalla kädellä öljyä)
• Lisää pilkottu valkosipuli sekä sipuli. Lisää kypsä parsakaali pannulle. Mausta makusi mukaan (merisuolaa, mustapippuria)
• Lisää kerma (vähintään puoli desiä) Lisää vehnäjauhoja vähän kerrallaan, jotta kerma hiukan jämäköityy. Kääntele varovasti. Maista (lisää maustetta jos maku ei ole riittävä)
• Annostele lautaselle ja raasta päälle parmesaania tai grana padanoa