Paradox museon perhepäivä Helsingissä
0
Paradox museon perhepäivä Helsingissä. Sadepäivän pelastus löytyi yllättävästä paikasta, kun suuntasimme Helsingin Paradox museoon. Tämä visuaalinen ja ajatuksia hämmentävä elämys sai meidät nauramaan ja erään 16-vuotiaan pysymään lujana kuin kivipatsas. Päivän päätteeksi herkuttelimme Santa Fé -ravintolassa, ja vaikka ilossa oli mukana ripaus haikeutta, jäi päivä sydämeen lämpimänä muistona.
Paradox museon perhepäivä Helsingissä
Sade ropisi Helsingin kattoihin ja kenkiin, mutta me päätimme olla antamatta säälle valtaa. Laitoimme sadeviitat heilumaan ja otimme suunnan kohti Paradox museota Fabianinkadulla. Olin kuullut siitä aiemmin ystäviltä, mutta nyt oli meidän vuoro astua siihen oudon kiehtovaan maailmaan, jossa seinät kaatuvat ja lattiat katoavat jalkojen alta, tai ainakin siltä tuntuu. Paradox museossa kaikki on vähän vinksin vonksin.
Museo on täynnä visuaalisia illuusioita, tiloja joissa perspektiivi huijaa, peilejä jotka vääristävät ja huoneita jotka saavat pään pyörälle. Ja vaikka paikka on kuin tehty Instagram-kuville, huomasin pian, että kaikkein hauskinta oli hetki, kun ei ottanut kameralla mitään, vaan nautti hämmentävästä todellisuudesta, joka muistutti, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää.
Teini patsastelee, aikuiset repeilevät
Perheemme 16-vuotias seisoi jo sisäänkäynnillä kuin kivipatsas. Hän ei sanonut mitään, mutta ilme kertoi kaiken: “Tämä on kiusallista.” Hän kulki mukana kuin ohjelmoitu robotti, ei nauranut, ei koskenut mihinkään, ei ottanut kuvia. Me mieheni kanssa puolestaan koimme suurta riemua. Siis ei pelkästään Paradox museosta, vaan siitä, että teinimme häpesi meitä niin sydämensä pohjasta. Me teimme kierroksesta näyttävän: heittäydyimme joka kuvaan, makasimme illuusiohuoneiden lattioilla, seisoin seinillä ja mieheni ”kellui” katossa. Kuvasimme toisiamme, mutta kaikkein arvokkainta oli se vilpitön nauru, joka kumpusi vatsanpohjasta.
Jossain kohtaa näin teinin katseen peilin kautta. Hän yritti olla vakava, mutta silmät vilkaisivat meitä ja suupieli nytkähti. En ollut varma oliko se hymy vai halveksunta. Ehkä molempia. Mutta siinä hetkessä tunsin jotain haikean kaunista: hän oli jo vähän erillään, mutta vielä meidän kanssamme.
Paradox museo oli enemmän kuin museo, siellä aika katoaa. Kiertelyyn meni yllättäen yli tunti, ja silti tuntui, että jotain jäi vielä näkemättä. Museossa ei varsinaisesti ole opastusta tai aikajanaa, se on kokemus, ei näyttely. Ja juuri siksi se sopi meille niin hyvin sateisena päivänä. Ei aikatauluja, ei odotuksia, vain hetkiä.
Santa Fé, lohturuokaa ja hiljaisia hymyjä
Museon jälkeen satoi edelleen. Päätimme paeta märkää ja nälkää Santa Fé -ravintolaan, joka on tuttu ja turvallinen valinta: tex-mex-annoksia, pehmeitä tuoleja ja lämpimän hämyinen tunnelma. Teini söi hiljaa, mutta tyhjensi lautasensa tehokkaasti. Se on aina hyvä merkki.
Juttelimme miehen kanssa päivän hassuimmista hetkistä ja näytimme toisillemme kuvia, joita olimme ottaneet. Yritimme houkutella poikaammekin kommentoimaan, mutta hän vain nyökkäsi ja hymyili pienesti. Se riitti. Joskus hymy ilman sanoja on suurin osoitus siitä, että sydän on ollut mukana.
Sadepäivän suojassa, yhdessä
Paradox museo oli meille enemmän kuin paikka. Se oli muistutus siitä, että hassuttelu ei ole vain lasten oikeus. Että teini-ikä voi olla kipuilua, mutta myös yhteyden hetkiä, vaikka ne kätkeytyisivätkin jäykkyyden ja häpeän taakse. Se oli keidas keskellä harmaata päivää. Ja kun sade illalla taukosi hetkeksi, kävelimme takaisin hotellille. Me aikuiset kepein askelin, poika pari askelta takana. Mutta mukana. Koko ajan mukana.
Vinkit Paradox museoon:
- Sijainti: Fabianinkatu 29, Helsinki
- Sopii erityisesti sateiselle päivälle, sisällä on lämmintä, kuivaa ja yllättävää
- Ota kamera mukaan, mutta älä unohda katsoa asioita myös linssin ulkopuolelta
- Liput kannattaa ostaa etukäteen verkosta, etenkin viikonloppuisin
- Aikaa kannattaa varata 1–1,5 tuntia
- Sopii kaikenikäisille, myös niille jotka luulevat olevansa jo “liian vanhoja hassutteluun”
Sateessa on joskus hiljaista lohtua. Mutta museossa, jossa todellisuus väännetään nurin, löytyy ilo, joka kestää pitkään sateen jälkeenkin.
– VillaNanna
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Mini treffit dinosaurus sadepäivä
Mini treffit, dinosaurus, sadepäivä, kun pienet hetket muuttuvat suuriksi seikkailuiksi, on sydän kiitollinen ja kengät märät. Näin meidän kävi, kun päätimme paeta arkea ja sukeltaa popcorninmakuiseen maailmaan, jossa dinosaurukset kirkuvat ja rakkaus piileskelee kuin Velociraptor nurkan takana.
Mini treffit, dinosaurus, sadepäivä
Jurassic-rakkautta ja popcorn-sotaa -treffit. Mini sellaiset. Ei mitään haute cuisinea tai romanttista viikonloppua Toscanassa (ainakaan vielä, haaveilija kun olen), vaan tavallinen maanantai tai tiistai, jolloin päätetään vain lähteä. Ja niin me lähdettiin, minä ja mies, suoraan Tennispalatsiin, Jurassic World Rebornin kankaille. Elokuvateatterin hämärässä kaikki unohtui, lapset, tiskit, aikataulut, ruuhkavuosien rykimä rytmi. Oli vain popparit (ekstra voi, tietysti), kahisevat karkkipussit ja jännite, jonka vain valtavat CGI-dinosaurukset ja rakastunut nainen voi tuntea.
Elokuva? Ylilyövä, dramaattinen, äänekäs, siis täydellinen. Ja kuinka oikealta tuntuikaan puristaa rakkaan kättä juuri, kun T-Rex nosti päänsä puunlatvojen yläpuolelle. Hymyilin kuin pikkulapsi huvipuistossa. Hän vilkaisi minua salaa, tiedän sen, ja minä tein samoin.
Sateenvarjoton rakkaus
Elokuvan jälkeen emme lähteneet kotiin suoraan, ei tietenkään. Olisi ollut aivan liian… rationaalista. Sen sijaan lähdimme hortoilemaan kohti kotia. Kaduilla leijui sellainen juuri syttyneiden katulamppujen tunnelma, kun maailma on hetkeksi pehmeä. Sellainen taianomainen ilta, jossa ihmiset näyttävät kauniimmilta ja jopa omat käsivarret tuntuvat kevyemmiltä.
Ja juuri silloin se tuli, sade. Ei mikään dramaattinen ukkosmyräkkä tai rankkasade, ei, vaan sellainen hentoinen, kuiskaava kesäsade, joka leikki hiuksilla ja sai meidät hymyilemään kuin idiootit. Ei sateenvarjoa (kuka sellaista nyt muka kantaa heinäkuussa?), mutta ei väliä. Olkapäillä pieniä helmiä, silmäripsissä kosteutta, ja siinä me kävelimme, tai oikeastaan löntystelimme, kohti Faroa.
Faro, vatsat ja sydämet täyteen
Faro on paikka, joka osaa. Se ei yritä liikaa, mutta silti kaikki on kohdillaan. Tuoksut, valo, lautaset, henkilökunta. Astuessamme sisään sade jäi ulos, ja me upposimme siihen tuttuun tunteeseen, kun ruoka on vasta tuloillaan mutta nälkä on jo hellittänyt vain siksi, että on joku jonka kanssa jakaa hetki.
Pöytään saatiin jotain suolaista, jotain makeaa, jotain kuplivaa ja paljon naurua. Oli hetkiä, jolloin katsoin häntä ja mietin, miten tämä kaikki on vieläkin totta. Että meillä on historia, mutta silti hetkiä, jotka tuntuvat ensimmäisiltä. Että hän jaksaa yhä kuunnella, kun puhun kengistä, vintage-pitseistä ja kummallisista unista, joissa asun merihevosen sisällä (true story).
Vatsat täynnä, sydän ylikierroksilla
Kun sitten nousimme pöydästä, kepeästi ja raskaasti samaan aikaan, oli kuin maailma olisi taas vaihtanut väriään. Sellainen kultainen, hehkuva hetki ennen yötä. Sade oli jo tauonnut, mutta kivet jalkojen alla hohtivat kosteina, kuin olisivat nähneet unia.
Me ei kiirehditty. Ei tarvitse, kun on jo perillä, vaikka olisi vielä matkaa kotiin. Kävelimme hitain askelin, sellaisella tavalla, joka on vähän kuin lempeä protesti tätä alati kiiruhtavaa maailmaa vastaan. Vatsat täynnä, sielut vielä elokuvan sykkeessä, sadepisarat hartioilla kuivumassa. Tämä oli meidän mini treffi, joka ei tuntunut lainkaan miniltä.
Mitä rakkaus oikeasti on?
Rakkaus ei ole aina suuria sanoja, huikeita reissuja tai Instagramin täydellisiä kuvia. Rakkaus on sitä, että osataan pysähtyä. Että mennään katsomaan dinosauruksia vaikka viidettä kertaa, koska toinen haluaa. Että syödään liikaa pastaa ja jaetaan jälkiruoka, vaikka molemmat olisivat halunneet syödä sen yksin. Rakkaus on minihetki, joka muuttuu maksimuistoksi.
Näin siis Tennispalatsin leffasalista Faroon, sadepisaroista suudelmiin, ja takaisin kotiin. Tavallinen päivä, mutta sydän muistaa sen kuin se olisi kirjoitettu elokuvan käsikirjoitukseen.
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: