Mini treffit dinosaurus sadepäivä
2
Mini treffit, dinosaurus, sadepäivä, kun pienet hetket muuttuvat suuriksi seikkailuiksi, on sydän kiitollinen ja kengät märät. Näin meidän kävi, kun päätimme paeta arkea ja sukeltaa popcorninmakuiseen maailmaan, jossa dinosaurukset kirkuvat ja rakkaus piileskelee kuin Velociraptor nurkan takana.
Mini treffit, dinosaurus, sadepäivä
Jurassic-rakkautta ja popcorn-sotaa -treffit. Mini sellaiset. Ei mitään haute cuisinea tai romanttista viikonloppua Toscanassa (ainakaan vielä, haaveilija kun olen), vaan tavallinen maanantai tai tiistai, jolloin päätetään vain lähteä. Ja niin me lähdettiin, minä ja mies, suoraan Tennispalatsiin, Jurassic World Rebornin kankaille. Elokuvateatterin hämärässä kaikki unohtui, lapset, tiskit, aikataulut, ruuhkavuosien rykimä rytmi. Oli vain popparit (ekstra voi, tietysti), kahisevat karkkipussit ja jännite, jonka vain valtavat CGI-dinosaurukset ja rakastunut nainen voi tuntea.
Elokuva? Ylilyövä, dramaattinen, äänekäs, siis täydellinen. Ja kuinka oikealta tuntuikaan puristaa rakkaan kättä juuri, kun T-Rex nosti päänsä puunlatvojen yläpuolelle. Hymyilin kuin pikkulapsi huvipuistossa. Hän vilkaisi minua salaa, tiedän sen, ja minä tein samoin.
Sateenvarjoton rakkaus
Elokuvan jälkeen emme lähteneet kotiin suoraan, ei tietenkään. Olisi ollut aivan liian… rationaalista. Sen sijaan lähdimme hortoilemaan kohti kotia. Kaduilla leijui sellainen juuri syttyneiden katulamppujen tunnelma, kun maailma on hetkeksi pehmeä. Sellainen taianomainen ilta, jossa ihmiset näyttävät kauniimmilta ja jopa omat käsivarret tuntuvat kevyemmiltä.
Ja juuri silloin se tuli, sade. Ei mikään dramaattinen ukkosmyräkkä tai rankkasade, ei, vaan sellainen hentoinen, kuiskaava kesäsade, joka leikki hiuksilla ja sai meidät hymyilemään kuin idiootit. Ei sateenvarjoa (kuka sellaista nyt muka kantaa heinäkuussa?), mutta ei väliä. Olkapäillä pieniä helmiä, silmäripsissä kosteutta, ja siinä me kävelimme, tai oikeastaan löntystelimme, kohti Faroa.
Faro, vatsat ja sydämet täyteen
Faro on paikka, joka osaa. Se ei yritä liikaa, mutta silti kaikki on kohdillaan. Tuoksut, valo, lautaset, henkilökunta. Astuessamme sisään sade jäi ulos, ja me upposimme siihen tuttuun tunteeseen, kun ruoka on vasta tuloillaan mutta nälkä on jo hellittänyt vain siksi, että on joku jonka kanssa jakaa hetki.
Pöytään saatiin jotain suolaista, jotain makeaa, jotain kuplivaa ja paljon naurua. Oli hetkiä, jolloin katsoin häntä ja mietin, miten tämä kaikki on vieläkin totta. Että meillä on historia, mutta silti hetkiä, jotka tuntuvat ensimmäisiltä. Että hän jaksaa yhä kuunnella, kun puhun kengistä, vintage-pitseistä ja kummallisista unista, joissa asun merihevosen sisällä (true story).
Vatsat täynnä, sydän ylikierroksilla
Kun sitten nousimme pöydästä, kepeästi ja raskaasti samaan aikaan, oli kuin maailma olisi taas vaihtanut väriään. Sellainen kultainen, hehkuva hetki ennen yötä. Sade oli jo tauonnut, mutta kivet jalkojen alla hohtivat kosteina, kuin olisivat nähneet unia.
Me ei kiirehditty. Ei tarvitse, kun on jo perillä, vaikka olisi vielä matkaa kotiin. Kävelimme hitain askelin, sellaisella tavalla, joka on vähän kuin lempeä protesti tätä alati kiiruhtavaa maailmaa vastaan. Vatsat täynnä, sielut vielä elokuvan sykkeessä, sadepisarat hartioilla kuivumassa. Tämä oli meidän mini treffi, joka ei tuntunut lainkaan miniltä.
Mitä rakkaus oikeasti on?
Rakkaus ei ole aina suuria sanoja, huikeita reissuja tai Instagramin täydellisiä kuvia. Rakkaus on sitä, että osataan pysähtyä. Että mennään katsomaan dinosauruksia vaikka viidettä kertaa, koska toinen haluaa. Että syödään liikaa pastaa ja jaetaan jälkiruoka, vaikka molemmat olisivat halunneet syödä sen yksin. Rakkaus on minihetki, joka muuttuu maksimuistoksi.
Näin siis Tennispalatsin leffasalista Faroon, sadepisaroista suudelmiin, ja takaisin kotiin. Tavallinen päivä, mutta sydän muistaa sen kuin se olisi kirjoitettu elokuvan käsikirjoitukseen.
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Illallinen kahdelle Merimakasiinissa
Illallinen kahdelle, makumatka Merimakasiinin parsamenun läpi. Herkullinen neljän ruokalajin illallinen Merimakasiinissa Helsingissä: lohta, parsakeittoa, turskaa ja valkosuklaablondie. Tunnelmallinen ilta kahdelle meren äärellä.
Illallinen kahdelle, makumatka Merimakasiinin parsamenun läpi
Meillä on paikkoja, joihin palaamme yhä uudelleen ja Helsingin Merimakasiini on yksi niistä. Se meren tuoksu, vanhan satamamakasiinin tunnelma ja ikkunoista avautuva Hietalahden merinäköala… Se rauhoittaa, koskettaa ja vähän kutittaa vatsanpohjasta, etenkin kun tietää, mitä keittiöstä on tulossa.
Tällä kertaa päätimme hemmotella itseämme keittiömestari Markus Kornmayerin suunnittelemalla parsamenulla (55 €), joka vei meidät täydelliselle makumatkalle. Ravintola ei pettänyt taaskaan, eikä muuten myöskään mies, joka tarjoutui maksajaksi.
Lohi: viiden tähden avaus
- Aloitimme Jääkellarin lohella, lohikroketilla, savulohirilletellä ja kirjolohen mädillä, jonka kruunasi valkoinen parsa. Tässä annoksessa oli kaikkea: rousketta, pehmeyttä, suolaisen ja makean tasapainoa. Ja ehkä ripaus rakkautta, sillä en muista koska viimeksi olisin saanut näin hyvää lohikroketin kuorta, täydellisen rapea, ja sisällä savuisen täyteläinen täyte. Kyllä, nuolin haarukan varrenkin.
Parsakeitto: lempeä halaus lautasella
- Toisena saimme parsakeittoa käsin kuorituilla Jäämeren katkaravuilla. Ja tässä kohtaa silmät menivät melkein kiinni jo ensimmäisellä lusikallisella. Mieheni totesi: “Tässä on jotain niin lohdullista, että tekisi mieli pyytää peitto ja jäädä tänne.” En olisi pannut pahakseni.
- Keiton rakenne oli täydellinen: samettinen mutta ei raskas. Katkaravut toivat juuri sopivasti merisuolaisuutta. Kevät kulhossa, sanon minä.
Turska: yllättäjä lautasella
- Pääruokana tuli paistettua Ahvenanmaan turskaa, vihreää parsaa, perunaa ja Hollandaise-kastiketta. Tämä annos sai mieheni hiljaiseksi ja jos tunnet mieheni, tiedät miten harvinaista se on. (Tästä voisi tulla meidän uusi terapiamuoto.) Turska oli mehukasta ja täydellisesti paistettua. Hollandasekastike toimi niin hyvin, että olisin voinut pyytää sitä lasissa mukaan.
Suklaa: suloinen loppu
- Jälkiruokana saimme valkosuklaablondien, tummaa suklaata ja marjoja. Ja oi että! Blondie oli pinnalta kevyesti rapea, sisältä ihanan tahmainen. Marjat tasapainottivat makeuden ja tumma suklaa toi annokseen syvyyttä. Täydellinen päätös illalle ja kyllä, söin myös mieheni annoksesta. Rakkaudella tietenkin.
Merimakasiini, sydämellinen paikka, johon palaa mielellään
Tämä ei ollut ensimmäinen kertamme Merimakasiinissa, eikä varmasti viimeinenkään. Rakastamme paikan merellistä tunnelmaa, tasokasta ruokaa ja ennen kaikkea ystävällistä henkilökuntaa, joka saa meidät tuntemaan kuin olisimme palanneet vanhojen ystävien luo.
Jos etsit romanttista illallispaikkaa Helsingissä, jossa yhdistyvät huolella suunniteltu menu, sesongin parhaat maut ja meren läheisyys, suuntaa Merimakasiiniin. Ja ota joku tärkeä mukaasi, hyvän ruoan jakaminen tekee hetkestä vieläkin erityisemmän.
Aurinkoista sunnuntaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: