Kesä 2025 oli liian lyhyt
2
Kesä 2025 oli liian lyhyt, aivan liian lyhyt. Olisin monin tavoin tarvinnut enemmän lomailua ja rentoilua. Juuri kun aloin rentoutumaan, niin olikin aika palata töihin. Tällaista en enää kyllä halua ja pidänkin jatkossa kiinni siitä, että lomani pidän yhtäsoittoa, ilman väliviikkoja.
Kesä 2025 oli liian lyhyt
Koska minun loma oli tai tuntui lyhyelle, niin tuli tehtyä hyvin vähän yhtään mitään. Yleensä me menemme ja tulemme ja nautimme maailmasta, mutta tänä kesänä vain kaksi viikkoa tuntui lomalle. Toki Nuppu oli meillä viimeistä kesää, eikä senkään vuoksi voinut lähteä mihinkään kauas. Reissussakin mietimme vain, että näemmekö Nuppua enää. Mutta vaikka valitankin tässä elämääni tai oikeastaan kesääni, niin minun kesään mahtui myös paljon ihanaa, tämän artikkelin tarkoitus on sukeltaa katsomaan mitä kaikkea oikein teimme.
PERHETAPAAMINEN TURUSSA
Meidän kesä oikeastaan alkaa touko-kesäkuun vaihteessa, kun juhlimme meidän perhettä. Toukokuussa on aina kaikenlaisia juhlia, valmistujaisia, koulun kevätjuhlaa yms. meillä on sen lisäksi kahden lapsen, esikoisen sekä kuopuksen syntymäpäivät, joten niitä juhlimme kuun vaihteessa aina ja tietenkin samassa ravintolassa, Turun jokirannan alajuoksulla.
KESÄKURSSEJA OMALLA TILALLA
Kesäkuussa meillä oli kesäkursseja kolme viikkoa yhtä putkeen, tänä vuonna en ollut yhdelläkään leirillä, siihen oli syynsä nimittäin Erasmus+ nuorisovaihto Tanskassa. Eli parempi pitää kurssit omalla tilalla, että on helpompi vielä tehdä joitain matkaa koskevia hommia. Yleensä jään lomalle juhannuksena, mutta tällä kertaa en. Juhannus meni muutenkin vain lötköillen. Odotin kovaa jo Tanskan reissua. Kurssien jälkeen jäimme viikon lomalle, ennen matkaa Tanskaan.
Erasmus+ ja Tanska
Kesä-heinäkuun vaihteessa istuimmekin lentokoneessa nenä kohti Tanskaa. Paikkaa jossa en ole koskaan ennen ollut, Århus oli aivan ihana paikka, jonne varmasti haluan vielä uudelleen. Tanska muutenkin kiinnostaa. Kööpenhamina ei niinkään innostanut, mutta olen iloinen siitä, että saimme pari ylimääräistä päivää siellä, kun jäätiin sinne jumiin, lennot peruttiin. Ihania muistoja kuitenkin jäi ja nähtiin aika valtavasti kaikkea. Opittiin valtavasti meidän nuorista ja parasta oli katsoa miten he ryhmäytyi tiiviiksi paketiksi.
Zakopanen vuoristoilma rentoutti
Zakopane oli kesän kohokohta, vuoristomaisemat ja vuoristomajatalon pieni ullakkohuone ajoi viimeisetkin stressin hikipisarat pakoon. Kasprowi Wierchin jylhät maisemat ja vaellus kohti Morskie Okoa ei unohdu koskaan tämän likan mielestä. Vuoriston syleily ja rento meno jätti kauniit muistot sieluun elämään. Ja viikon viimeinen päivä päästiin rentoutumaan Chocolowskien ihaniin altaisiin. Silloin ajatteli, että tämä se on todellista elämää.
KAZIMIERZIN SYKE
Ennen lähtöä takaisin Suomeen, oli pakko hengähtää Kazimierzin syleilyssä. Olla vain ja hengittää, ei mitään muuta. Kävellä Josefa katua edestakaisin ja antaa flown imeytyä syvälle sisuksiin. Mitään muuta ei tarvittu. Keinuva keveä olotila saavutettiin oikeastaan heti kun astuimme junasta ulos. En halunnut taksiin, vaan kävellä, kävellä aika pitkän matkan +30 asteen lämpötilassa. Miksi? Koska halusin imeä Krakovan sisälleni, tuntea todella olevani siellä nyt.
Tänä vuonna emme päässeet yyteriin. Se on ainoa asia, joka jäi kutittamaan hampaan koloon. Mutta reissua ei tehty Nupun vuoksi ja loppuloma oltiinkin hyvin tiivisti koirien kanssa. En siis oikeasti vaihtaisi sitäkään aikaa mihinkään. Nyt kun Nuppua ei enää ole. Kesä kuitenkin tuli ja meni, tuntui hyvin lyhyelle ja olisin mieluusti vielä lomaillut. Mutta nyt mennään kohti talvea ja seuraavaa lyhyttä hengähdystaukoa. Kiitos kesä, olit suloinen!
Ihanaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Kun sydän tietää hiljaisen surun
Kun sydän tietää, hiljaisen surun kaunis voima on kirjoitus hetkestä, jolloin elämä pysähtyy ja sydän on täynnä kyyneleitä, joita ei vielä ole edes itketty. Tämä teksti on omistettu niille päiville, kun tiedät, että muutos on tulossa, etkä voi sitä estää.
Kun sydän tietää, hiljaisen surun kaunis voima
On olemassa hetkiä, jolloin koko maailma tuntuu hiljenevän. Kun herään aamulla, kuuntelen hiljaista taloa ja hengitän syvään, sydän tietää jo. Tietää sen, mitä sanat eivät vielä sano. Tietää, että nämä päivät ovat arvokkaita ja että jokainen hetki on lahja.
Surusta ei usein puhuta ennen kuin se on ohi. Mutta on olemassa sellainen suru, joka alkaa jo ennen hyvästejä. Se hiipii hiljaa sydämeen ja tekee kaikesta kirkkaampaa, jokainen halaus, jokainen pieni katse, jokainen kosketus tuntuu entistä tärkeämmältä. Se on haikeutta, joka tekee hetkistä pyhiä.
Olen huomannut, että tällainen hiljainen suru pakottaa pysähtymään. En enää juokse kellon perässä samalla tavalla. Annan aikaa sille, mikä on tärkeintä. Kuuntelen, silitän, katson silmiin ja painan mieleen jokaisen pienen yksityiskohdan. Voin melkein kuulla kellon tikityksen ja samalla tiedän, että ajan arvo on nyt suurempi kuin koskaan.
Tämä hetki opettaa minulle jotain olennaista elämästä. Että rakkaus on kauneinta silloin, kun se sattuu. Että ilo ja suru kulkevat käsi kädessä, ja että joskus on vain pakko olla tässä ja nyt, ilman suunnitelmia, ilman aikatauluja.
Surulle on annettava aikaa
Kun katson ympärilleni, kaikki tuntuu elävämmältä. Aurinko osuu ikkunaan eri tavalla, ilma tuoksuu voimakkaammalta, ja jopa sade on kaunis. On kuin maailma tietäisi, että sydän on herkempi. Tämä herkkyys tekee elämästä täyteläisempää, vaikka se tekee myös kipeää.
Haluan kirjoittaa tämän, koska tiedän, että moni muukin kokee saman. On asioita, joita emme voi muuttaa, vaikka kuinka haluaisimme. On hetkiä, jolloin olisi helpompaa kääntää katse pois ja olla ajattelematta tulevaa. Mutta minä en halua. Haluan katsoa tätä hetkeä silmiin, vaikka se sattuu. Haluan olla läsnä ja kiittää jokaisesta päivästä, jonka saan.
Ehkä sinäkin tunnet joskus näin. Ehkä olet itsekin pitänyt kiinni jostain rakkaasta ja tiennyt, että pian on aika päästää irti. Se on elämän suurimpia rohkeuden tekoja olla siinä, rakastaa viimeiseen hetkeen asti, vaikka tietää, että sydän tulee särkymään.
Tänään valitsen kiitollisuuden. Valitsen sen, että jokainen hetki on arvokas. Että jokainen askel, jokainen kosketus, jokainen yhteinen päivä on lahja. Suru ei vie pois rakkautta, se syventää sitä. Ja vaikka tiedän, että edessä on vaikeita hetkiä, haluan muistaa tämän kauneuden.
Kirjoitan tämän myös siksi, että ehkä joku, joka lukee tätä, uskaltaa tuntea omankin surunsa. Että muistamme: suru on merkki rakkaudesta. Se on se hinta, jonka maksamme siitä, että olemme saaneet kokea jotain suurta ja merkityksellistä.
Kun sydän tietää, maailma muuttuu. Se pysäyttää ja opettaa. Ja vaikka kyyneleet valuvat, olen kiitollinen siitä, että olen saanut rakastaa niin paljon, että tämä sattuu.
Ja sinä, joka luet tätä, pysähdy hetkeksi. Haluan kuulla, mitä sinun sydämesi tietää juuri nyt. Jaa tarinasi kommenteissa tai pidä hetki hiljaisuutta itsellesi. Elämä on kaunis, vaikka se on välillä kipeää ja yhdessä nämä hetket kantavat meitä eteenpäin.
Rentoa sunnuntaita!
Seuraa minua: