Keväinen koru kierrätysmateriaaleista
Helppo ja nopea keväinen koru valmistuu kivasti kierrätysmateriaaleista, kuten nahasta, napeista ja korutarvikkeista. Kevään voi jo aistia ulkona, vaikka pakkanen paukkuukin ja tuo ihana aurinko saikin minut ottamaan esille erilaisia tarvikkeita, joista tehdä keväinen kaulakoru.
Keväinen koru kierrätysmateriaaleista
Kierrätysnahasta on helppo valmistaa erilaisia koruja, nahkapaloja saa esimerkiksi kirppiksiltä. Omat materiaalini on Kierrätyskeskuksen Näpräosastolta, joka on täynnä erilaisia käsityöhön sopivia materiaaleja. On lankoja, paperitavaraa junk journaleihin, on tilkkuja, kankaita ja korutavaraa. Nihtisillan Kierrätyskeskuksesta löytyy myös Näprän tukku, josta löytää todella pienellä rahalla askarteluun erilaisia materiaaleja. Osa niistä on myös ilmaisia.
Toki ihan ensin kannattaa katsoa mitä omasta kaapista löytyy ja vasta sitten suunnata kirppareille. Oma koru lähti ajatuksesta, että talon seinällä roikkuu viherkasvi kesällä auringon paisteessa. Halusin samanlaisen fiiliksen myös tähän koruun. Koru on siis tarkoituksella toispuoleinen ja se sopii hyvin avonaisten vaatteiden kanssa. Talvella toki poolon kanssa. Jotenkin kuitenkin miellän tämän korun enemmän kesäkoruksi kuin talviseksi. Joten käytän tätä lähinnä siis kesällä boheemien mekkojen kanssa.
Kesän odotusta
Tässä tekemisen lomassa ajattelinkin höpistä vähän siitä miten paljon odotan kevättä. Minulla on kova pyöräilykaipuu ja koko ajan seuraan keliä, että milloin voisi ottaa pyörän naftaliinista. Tiedän kyllä, että talvellakin voi pyöräillä, mutta ei tällä meikäläisen jalalla oikein uskalla lähteä pakkaseen sotkemaan. Vain kesällä. Alku vuosi täällä etelässä oltiin nollan pinnassa ja lunta ei ollut maassa, niin ehdotin miehelleni, että nyt pyörät esiin mutta kun ne piti esille ottaa, niin pakkasukko olikin toista mieltä. Että odotellaan nyt retkiä tässä rauhassa.
Tänä vuonna minulla on myös kuuden viikon kesäloma ja odotan kovasti erilaisia seikkailuja niin täällä Helsingissä kuin muuallakin. Tietyt samat jutut tullaan tekemään, kuten Vuosaaren huippu, Suomenlinna ja Helsingin samba karnevaalit. Mutta näiden lisäksi kyllä paljon muutakin tulossa. En oikein malta odottaa tätä kaikkea kivaa mitä kesä tuo tulleessaan. Voi toki olla, että kesä on hyvin sateinenkin. Mitäpä sitten tehdään? No, toivottavasti ommellaan ja virkkaillaan ja paljon.
Rentoa sunnuntaita kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Vanhoista koruista uusia koruja virkkaamalla
Vanhoista koruista uusia koruja virkkaamalla, käytä hommassa jämälankoja, niin saat ihanan ja upean setin erilaisia ihanuuksia. Minun settiini kuuluu monta osaa ja kaiken pohjana on ollut vanhat metalliset rannekorut sekä kaulakoru, joita löytyy halvalla esimerkiksi Kierrätyskeskuksesta, jos ei niitä ole valmiina omasta takaa.
Vanhoista koruista uusia koruja virkkaamalla
Näissä koruissa ei oikein ole mitään uutta, samalla kaavalla tehtyjä, mitä olen tehnyt nyt vuoden aikana. Tosin yhdet korvikset muotoilin sydämen mallisiksi ja koska lankaa jäi hiukan yli, virkkasin myös sormukset. Tuli muuten aivan ihana setti, vaikka itse sanonkin. Loistava tapa hyödyntää vanha uudeksi.
Miten tehdään?
- Virkkaa kiinteitä silmukoita rannekorun ympäri
- Virkkaa reunapitsi, esimerkiksi simpukkakuviota tai piparkakkukuviota
- Kiinnitä korviskoukku
Ei siis tämän kummoisempi, jopa tällainen huonosti virkkaava saa aika suloiset korut aikaan. Myös sormukset on helppo valmistaa, Googlesta etsin helpon ohjeen virkattuihin kukkiin (Novita) ja sormuslenkki taas valmistui ihan ketjusilmuoilla sekä kiinteillä. Toki voi myös virkata ontelokudetta, jos osaa. Näin lenkki on jykevämpi. Itse en nyt ontelokudetta tehnyt, mutta ehkä toiste sitten.
Tämä on mahtava tapa hyödyntää jämälanka sekä käytöstä poistetut vanhat korut, jotka ovat saattaneet jo vaihtaa väriäkin ja näyttävät kamalille sellaisenaan. Nyt korut sopivat minun romanttiseen ja rönsyilevään tyyliin hyvin. Itse tykkään valtavasti näistä.
Virkkausharjoitukset jatkuvat
Minulla on tarkoitus oppia virkkaamaan niin hyvin, että voisin virkata omia reunapitsejä vaatteisiin tai pitsejä pöytäliinoihin. Ostamalla kierrätyksestä käsitöitä tulee pidemmän päälle kalliiksi ja jotenkin haluan tehdä ja kokeilla itse erilaisia asioita. Nyt on pitkään mennyt niin, että yritän ymmärtää virkkausohjeita. Edelleenkin homma on minulle hankala, en tajua ohjeita. Helpompi katsoa kuvasta ja säheltää homma valmiiksi ja aina lopputulos ei ole sellainen kuin pitäisi. Loppupeleissä virkkauksessa on vain muutama silmukka, joita käytetään, joten homman luulisi helpottuvan ajan kanssa?
Kavennukset ja lisäykset on omituisia, eikä lopputulos ole koskaan sellainen kuin pitäisi. Iso osa tossuistani näyttää oikeasti tosi hupsuille, kun olen koittanut epätoivoisesti lukea ohjetta tajuamatta yhtään mitä siinä sanotaan ja lopputulos on mitä on. Useasti minua on harmittanut koko homma niin paljon, ettei ole tullut tossuja käytettyä. Mutta en luovuta, oikeasti.
Ihanan aurinkoista päivää kaikille!


4












