Hae
VillaNanna

Pitkän viikonlopun koronamatka

Pitkän viikonlopun koronamatka

Pitkän viikonlopun koronamatka odottaa ihan nurkan takana, mutta aika kulkee hitaasti, aivan liian hitaasti. Se nauraa minulle joka kerta kun katson kelloa, jonka haluan menevän nopeasti eteen päin, jotta pääsen sukeltamaan omaan suloiseen maailmaani. Tik tik, se nauraa ja nauraa, et pääse vielä töistä, lällälläää. Huokaisen syvään, minulla on valtava matkakuume ja iso harmi kun jouluna ei pääse mihinkään matkalle, ei edes Suomessa. Siksi tämä koronamatka on niin tärkeä minulle ja parastahan tässä on se, että tämän reissun voi tehdä uudelleen ja uudelleen, niin monta kertaa kuin haluaa ja aina uuteen paikkaan ja uusiin maisemiin.

Mutta kello ei vain etene, tiktok taktok, se vain nauraa. Kulje nyt eteen päin, ole hyvä ja ystävällinen! Haluaisin jo mennä nauttimaan pitkästä viikonlopustani millaista minulla ei ole koskaan ennen ollut, enkä olisi koskaan uskonut, että tällainen matka tulee eteeni. Tällainen matkailu on mahtavaa ja matkustaa voi vaikka olisi karanteenissa. Uskokaa tai älkää, mutta totta se on. Matkailu avartaa, tapahtui se sitten missä tahansa.

Pitkän viikonlopun koronamatka

Pitkän viikonlopun koronamatka

Tälle matkalle lähdettiin miehen kanssa ihan kahdestaan. Minne lähdimme? Ei sen väliä, tärkeintä oli se, että meille molemmille tuli reissusta mahtava olo ja saimme seikkailla sekä nauttia elämästämme täysillä. Vihdoin siis kello löi viisi ja mies odottaa parkkipaikalla, että tuleppas ihana vaimo sieltä työmaalta, nyt lähdetään. Hyppään autoon ja kaarramme kohti viikonloppua. Meidän kone jo odottaa, nousemme pilviin ja annamme mielikuvituksen viedä meidät sinne missä sydän on.

Nousemme koneseen ja meille tarjoillaan erittäin herkullinen voileipä, tällä jaksaa koko lentomatkan alusta loppuun. Raskas työpäivä takana, niin kyllä sitä jo jotakin pientä tarvitsee vatsaan. Saavumme vihdoin perille majapaikkaan, siellä on niin siistiä ja näyttää sille, että siivooja on ihan juuri käynyt. On jättänyt meille hyvää viikonloppua toivotuksen ja suklaata pöydälle. Miten ihanaa, tästä tulee paras makumatka ikinä. Toki vähän myös shoppaillaan ja nautitaan pitkistä aamuista. Ei me muuta kaivata, osata kaivata. Illallisen jälkeen onkin jo niin väsynyt, että kaatuu suoraan sänkyyn, elokuva pauhaa vieressä ja siihen oman miehen viereen on helppo nukahtaa.

Pitkän viikonlopun koronamatka

Shoppailua ja ulkona syömistä

Seuraavana päivänä onkin vuorossa pieni shoppailureissu ja vaikka on vilpoinen syksy, niin ulos terassille on vielä päästävä syömään ja nauttimaan olosta, varsinkin kun aurinko paistaa ja on ihan lämpöistä. Shoppailin aivan ihanassa pikku putiikissa, jossa oli suloisia käsin tehtyjä uniikkeja vaatteita ja osa oli tietenkin second handia. Löytyi vaikka ja mitä ihanaa sieltä. Kengät tosin saivat jäädä vitriiniin mutta muutamia juttuja ei voinut ohittaa, ei sitten millään. Ruokailun jälkeen menimme leffaan ja päivä oli sen jälkeen pulkassa. Miten nopeasti aika kuluukaan kun on ja nauttii vain.

Viimeinen aamu, se heräillään hitaasti nauttien. Saatiin herkulliset nutellacroissantit sänkyyn ja muuta ei tarvittu. Siinä makoiltiin ja katseltiin ohjelmia, juotiin kahvia ja syötiin croissantteja ihan rauhassa. Mutta ennen lähtöä päätettiin, että vielä käymme syömässä. Oli jotenkin hyvin surullinen olo, meillä oli niin hauska matka. Ihan kahdestaan. Valmistaudumme siis arkeen, minulla tosin on vielä yksi vapaapäivä jäljellä mutta parempi palata ajoissa pilveltä alas, jotta voi muistella hauskaa reissua oman miehen kanssa. Tallettaa muistot syvälle muistiin ja sulloa kuvat arkistoon. Meidän ihana makumatka mielikuvituksen äärelle ja takaisin.

Vaikka koronakaranteenit tulisivat uudelleen, niin matkailu jatkuu. Ainakin tässä muodossa, jos ei muussa. Mielikuvitus on rajana!

Pitkän viikonlopun koronamatka

Pitkän viikonlopun koronamatka

Pitkän viikonlopun koronamatka Pitkän viikonlopun koronamatka

Ihanaa päivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

Kaunis Nuuksio

Viime sunnuntaina oli mieletön päivä viettää perheen kesken, lähteä ulkoilemaan ja vain nauttia elämästä ja sen tuomasta mahdollisuudesta. Kaunis Nuuksio avautui meidän eteen ja aurinko kutitti kivasti nenää, ruska oli jo alkanut vallata ympäristöä ja syksyn tuoksut leijaili ilmassa. Täydellinen retkeilypäivä siis. Eikä haitannut, vaikka ihmisiä oli aika paljon liikkeellä, vaikka lähdimmekin jo hyvissä ajoin aamulla. Nuuksio on sellainen paikka, että nähtävää ja koettavaa on ja paljon.

Tällä reissulla meillä oli Nuppu ja Söpö mukana ja parkkivahti nauroi, kun tytöt haukkui ja riehui, olivat malttamattomia pääsemään seikkailulle. Tytöillä oli kova kiire päästä näkemään, minne oltiin oikein menossa. Tytöt eivät juuri oikein ole meidän mukana enää missään reissuissa kun Nuppu on vanha ja vaivainen. Mutta haluttiin silti kokeilla ja otettiin tytöt mukaan, ihmeen reippaasti he koko matkan tipsutteli reippaasti, Nuppukaan ei yhtään valittanut. Ehkä se oli Nuuksion upea luonto, joka auttoi jaksamaan.

Kaunis Nuuksio Kaunis Nuuksio Kaunis Nuuksio Kaunis Nuuksio Kaunis Nuuksio Kaunis Nuuksio

Kaunis Nuuksio

Meillä oli tarkoitus syödä lounas Nuuksiossa ja näin teimmekin. Teimme mukaan lämpimän kesäkurpitsa-porokeiton sekä leivälle erittäin herkullisen kesäkurpitsa-valkosipulilevitteen. Oltaisiin toki voitu sielläkin kokkailla, mutta varauduttiin siihen, että kaikki paikat olivat täynnä porukkaa, niin kuin olikin. Siksi oli viisainta ottaa keitto mukaan ja nautiskella herkuista toisin. Sitä ehtii valmistella ruokia toistekin.

Yhteinen tekeminen ja ulkoilu on meidän perheen yksi tärkeimpiä asioita, valitettavasti meidän aikuisten erittäin hektinen elämä on aiheuttanut sen, ettei enää päästä niin useasti yhdessä seikkailemaan ja nauttimaan elämän ihanista mahdollisuuksista. toki on huomioitava myös, että Covid aiheuttaa myös pieniä rajotteita.

Nuuksio on monipuolinen retkeilykohde, sieltä löytyy reitit moneen makuun, on helpot reitit sekä haastavammat. Löytyy myös pyöräreittejä ja kaikenlaisia elämysnautintoja kanooteista poroihin. Mikä ikinä kiinnostaa. Klikkaa tästä ja tutustu mitä kaikkea voit Nuuksiossa tehdä. Itse haluan tutustua Nuuksioon uudelleen ja uudelleen. Myös talvinen retkeily siellä kiinnostaa itseäni kovasti. Ehkä tänä talvena pääsen kokemaan myös sen.

On ihanaa seisahtua järven kalliolle, vetää keuhkot täyteen ilmaa ja samalla nauttia syksyn tuoksusta nenässä. Sen jälkeen päästää hitaasti ilma ulos, ruokkia kaikkia puita ja kasveja. Luonto antaa voimaa ja piristää niin ihanasti, kadottaa kaikki huolet ja murheet syvälle järven pohjaan. Maailman näkee tämän reissun jälkeen niin toisella tavalla. Kuin hengittäisi uutta ilmaa. Niin Kaunis Nuuksio!

Helpot ja nopeat eväät retkelle

Ei retkille tarvitse ottaa mukaan mitään monimutkaista, nopeat ja helpot eväät riittää. Tai näin itse tykkään. Keton saa helposti mukaan keitoille tarkoitettuun termariin ja levitteet yleensä kannattaa miettiä niin, ettei sisältäisi maitotuotteita. Meillä tässä tällä kertaa kyllä oli maitotuotteita mukana mutta ensi kerrälla sitten jotakin muuta.

Kesäkurpitsa-porokeitto

Aina ei ole pakko valmistaa täysin tuoreista raaka-aineista, vaan voi hyödyntää puolivalmisteita. Kuten nyt tuli hyödynnettyä tässä keitossa. Tärkeää on, että jaksaa kulkea luonnossa koko päivän. Kesäkurpitsa ja perunat on meidän omasta maasta.

Tarvikkeet:

  • Yksi iso kesäkurpitsa
  • Kaksi perunaa
  • pororouhe
  • kasvisliemikuutio
  • tuoreita yrttejä, kuten persiljaa

Tee näin:

  • pese, kuori ja pilko kesäkurpitsa ja perunat
  • Keitä perunat ja kesäkurpitsa kypsiksi
  • Kaada keitinvesi kulhoon, tarvitset sitä keitossa
  • Soseuta kesäkurpitsa, perunat, liemikuutio sekä tuoreet yrtit, kaada keitinvettä joukkoon pikkuhiljaa, että keitto alkaa näyttää keitolle. Sen verran löysää, että sitä pystyy juomaan
  • Lisää pororouhe joukkoon

Kesäkurpitsa-valkosipulilevite

Halusin mukaan jotakin oikein maukasta keiton lisäksi ja tietenkin levitteen raaka-aineeksi valittiin kesäkurpitsa. Ihan siitä syystä, että sitä löytyy niin hyvin omasta maasta. Ja toiseksi, kesäkurpitsa on niin hyvää ja siitä saa paljon hyviä juttuja tehtyä.

Tarvikkeet:

  • Kesäkurpitsaa 150g
  • valkosipulia 2 kynttä
  • raejuustoa 100g
  • Violan valkosipulilevitettä (myös yrtti käy)
  • mustapippuria
  • 1/2 dl persiljaa

Tee näin:

  • raasta kesäkurpitsa ja valuta liika neste pois
  • hienonna valkosipuli
  • sekoita kaikki levitteen ainekset keskenään

Jossakin kohtaa sitä alkoi jo odottaa, että pääsisi ruokapöytään istumaan ja nauttimaan. Kuuma keitto lämmittää mukavasti, vaikka ei niin kylmä ilma edes ollut. Valkosipulin tujaus avasi komeasti röörit nokassa ja kurkkukin alkoi toimia kunnolla. Nautinto, josta ei pidä koskaan kieltäytyä. Ruokailu luonnonhelmassa.

Muista kuitenkin, ettei roskat kuulu luontoon, vaan ota roskat mukaasi, jos ei roskista ole lähellä. Roskat painaa vähemmän mitä ne kääreissä ja muovissa olevat sapuskat!

Nautinnollista sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

LUE MYÖS:

Lähiretkeily avartaa

Talvilomaseikkailu

Kivinokka -retken surullinen loppu