Me muutetaan
8
Nyt on aika sanoa, että me muutetaan. Peltonäkymät muuttuvat kaupungin kerrostaloihin. Jeps, me jätämme taaksemme maalaisidyllin ja siirrymme kantakaupunkiin. Elämä muuttuu kertaheitolla aivan toisenlaiseksi. Mennäänkö persedellä puuhun, vai onko tämä sitä mitä oikeasti haluamme? Se jää nähtäväksi. Olen aina ollut kaupunkityttö ja olen kaivannut kaupungin sykkeseen.
Me muutetaan
Eikä se riitä, että muutamme, vaan me muutamme paljon pienempään asuntoon missä nyt asumme ja ihan ensin pitää saada myytyä osa huonekaluista, keittiö tavaroista, vaatteista ja kengistä. Kaikki kun ei tule koskaan mahtumaan niin pieneen asuntoon minne ollaan menossa. Miksi päätimme näin? Siihen on monta syytä, mutta yksi oli se, että minun työmatkat julkisilla täältä Pohjois-Helsingistä on aika tuskallista matkata. Kantakaupungista pääsen kaikkein parhaiten ja nopeiten työmaalle. Se kuitenkaan ei ollut se ainoa syy, muitakin on joita en tässä enempää ala avaamaan.
Toinen syy on ihan vain se, että olemme jo pidempään suunnitelleet tätä muuttoa, vaikka tarkoitus olikin muuttaa vasta vuoden päästä. Asunto kuitenkin löytyi viikossa ja vuokrasopimus allekirjoitettiin heti. Avaimet saadaan nyt kuun vaihteessa ja viimeinen muuttokuorma saadaan uuteen osoitteeseen lokakuun lopulla. On kyllä aika kiva alkaa rakentaa uutta. Härdelli odottaa kovasti pääsyä uuteen kouluun.
Viikonloppuna alkaa myynti
Viikonloppuna alkaa meillä ensimmäinen myynti täällä meidän takapihalla. Toivottavasti saadaan edes jotakin pois tieltä ennen kuin aletaan täyttämään autoa pahvilaatikoilla. Myöhemmin tulee uusi myyntiviikonloppu, sillä lähtevää tavaraa on paljon. Olen vienyt myös töihin ison pinon tavaraa, joista hyötyy meidän tila ja nuoret. Laatikkoprojekti on siis näillä seisomisilla päättynyt siihen, että lähes kaikki laatikon sisältö on työpaikallani ja osa on mennyt räteiksi mopopajalle ja keramiikkaan ja osa sitten minun nuorille tekstiilipuolelle.
Pientä luopumisen tuskaa on kyllä, sillä olen niin suurella hartaudella rakentanut tämän ihanan vaatekaappini ja nyt on luovuttava suurimmasta osasta vaatteita ja varsinkin kenkiä. Mutta tavallaan on ihanaa saada oloa kevennettyä ja pääsee oikeastaan rakentamaan jotain ihan uuttakin tällä tavoin. Olen innoissani ja samalla myös surullinen. Vaikka en ole koskaan tykännyt asua tässä, niin meillä on ollut täällä myös omat hyvät hetkemme ja onhan tämä yhteisö täällä ollut ihan huippua.
Rentoa iltaa kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Suomenlinna sai uudenlaisen merkityksen
Meillä Suomenlinna kuuluu jokakesäiseen retkikohteeseen, joka on aina ollut nuorimman pojan toive. Mutta tänä vuonna Suomenlinna jäikin hänellä laskuista pois, Suomenlinnan taika on loppunut eikä kiinnostusta retkeilyyn enää ole. Suosikki pizzeriakaan ei sinne saa poikaa houkuteltua. Syyksi siihen ettei halua tulla sanoi, että oli jo toukokuussa äidin kanssa ja Nikolaissa syömässä, joten viettää mieluummin aikaa kavereiden kanssa kuin lähtee reissuun.
Suomenlinna sai uudenlaisen merkityksen
Jätimme siis pojan rannalle ja suuntamme nokkamme kohti suloista saarta nimeltään Suomenlinna. Turisteja oli valtava määrä tulossa samaan lauttaan meidän kanssa ja jonoa oli yhtä paljon kuin aikanaan ennen koronaa. Olin vähän häkeltynyt siitä ja ahdistunutkin. Enhän voi sietää ihmisiä. Mutta hienosti päästiin lähtemään pienellä purkilla kohti Suomenlinnan satamaa. Tällä kertaa ei lähdetty seikkailulle, vaan suunnistimme heti matkan kohti Bastion Bistroon, sillä minulla oli jo kova nälkä. Lähdimme niin myöhään liikkeelle. Yleensä olemme Suomenlinnassa jo ennen puolta päivää.
Valitsin lohta ja mieheni burgerin, nautimme ruokailusta ulkona ja kun ruoka oli saatu alas kurkusta, lähdimme kävelemään reippaasti kohti Ehrensvärd -museota. Siellä oltiinkin oltu jo muutama vuosi sitten museopäivänä. Jäi hiukan sellainen olo, että näyttelyä oli typistetty paljonkin. Muistelisin, että viimeksi olisimme olleet myös jossain alakerrassa katsomassa jotakin. No mutta tällä kertaa siis ei missään alakerrassa käyty.
Linkkejä:
Jälkiruokaa näköalalla
Museoinnin jälkeen tallustelimme kohti Raivntola Piperia tarkoituksena nauttia jälkiruoka tässä kohtaa, ennen Kustaanmiekan tyypillistä turistikierrosta. Alunperin oli tarkoitus, että menemme myös uimaan, mutta emme musitaneet koko asiaa kun oli lähdönaika, joten uiminen jäi tällä kertaa. Tästä reissusta tuli muutenkin tällainen syömisreissu, tutustuttiin uusiin makuihin paikoissa, joissa emme ole ennen olleet. Pojan kanssa kun ne on aina ne samat. Paitsi Kekrijuhlissa, silloin ei ole pizzeria Nikolai edes auki, niin pakko tutustua muihin ravintoloihin silloin.
Kun kävely ja pakolliset kuvat oli napsittu lähdimme rauhallisesti tassuttelemaan kohti satamaa ja kohti Kauppatoria. Oli aika suunnata kohti kotia, kun lapsonenkin jo soitteli perään, että koska me tullaan kotiin. Ikävä oli rassukalla. Tai näin ainakin kiusoittelimme. Oli kiva reissu, vaikka ilman lasta se tehtiin. Olemmekin aivan uuden edessä, kun nuorimmainenkin on jo siinä iässä, että elää omaa elämää ja me omaamme.
Ja tällä reissulla sai Suomenlinna uuden merkityksen, miten me kaksi aikuista voimme yhdessä nauttia tästä paikasta, kun lapsoset eivät enää meidän kanssa reissuille lähde. Uuden opettelua siis meillä nyt ja paljon. Onneksi meillä on yhteisiä juttuja ollut aina, niin ei ihan tuulesta jouduta kehittelemään uutta. Otamme vanhat jutut haltuun uusilla tavoilla, aikuisten tavoilla.
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
