Miksi annoin luvan 16-vuotiaan muistotatuointiin?
4
Tämä on tarina siitä, miksi annoin luvan 16-vuotiaan ottaa muistotatuoinnin rakkaasta koirastamme. Moni on kysynyt, miten saatoin antaa luvan niin nuorena ja miksi juuri tällainen kuva. Tässä kirjoituksessa vastaan suoraan kysymykseen: miksi annoin luvan 16-vuotiaan muistotatuointiin ja mitä tämä päätös merkitsee meille perheenä.
Miksi annoin luvan 16-vuotiaan muistotatuointiin? – Nuppukoiran tarina, red spider lily -kukan merkitys ja äidin pohdinta
Kun 18-vuotias Nuppu-koiramme nukkui pois 9.9.2025, meidän perheestämme lähti jotakin, mitä on vaikea pukea sanoiksi. Nuppu syntyi 7.9.2007. Poikani syntyi vuonna 2009. Käytännössä he kasvoivat yhdessä, koko poikani elämän ajan. Nuppu ei ollut “vain koira”. Hän oli perheenjäsen, lohduttaja, vartija ja ennen kaikkea poikani uskollisin kumppani.
Moni ajattelee, että 16 vuotta on liian nuori tekemään pysyvän päätöksen. Ymmärrän sen täysin. Tatuointi on elinikäinen. Siksi tätä päätöstä ei tehty hetken mielijohteesta, surun keskellä hätäisesti. Keskustelimme pitkään. Punnitsimme asiaa. Annoin ajan kulua. Ja silti, tai juuri siksi, päätin antaa luvan.
Nuppu – koira, joka hoiti kuin omaa pentuaan
Kun poikani oli vauva, Nuppu tarkkaili häntä herkeämättä. Hän makasi vaunujen vieressä ja kuunteli hengitystä. Jos vauva itki, Nuppu nousi ensimmäisenä. Hän asettui pinnasängyn viereen, kuin vartioon.
Nuppu suhtautui lapseen kuin tämä olisi ollut hänen oma pentunsa. Se ei ollut ihmisten mielikuvitusta, sen näki tavassa, jolla hän asettui suojaavasti pojan ja maailman väliin.
Kun poikani sairasti, Nuppu ei lähtenyt hänen viereltään. Hän painautui kylkeen kiinni ja jäi siihen tuntikausiksi. Murrosiän myrskyissä, pettymyksissä ja vaikeissa hetkissä Nuppu tiesi aina, milloin mennä huoneeseen ja milloin vain olla hiljaa läsnä.
Heidän suhteensa oli poikkeuksellinen. Se ei ollut vain lemmikin ja omistajan suhde. Se oli kumppanuutta. Turvaa. Sanatonta ymmärrystä. Kun Nuppu täytti 18 vuotta, tiesimme ajan olevan rajallinen. Silti lähtö tuli liian nopeasti.
Miksi tatuointi ja miksi jo 16-vuotiaana?
Tatuointi ei ollut kapina. Se ei ollut trendi. Se oli surutyötä. Poikani halusi jotakin pysyvää muistoksi. Ei vain valokuvaa puhelimeen. Ei pelkkää esinettä, joka voi kadota. Hän halusi kantaa Nuppua mukanaan koko elämänsä. Keskustelimme vastuusta. Puhuimme siitä, miltä tatuointi näyttää 10, 30 tai 60 vuoden päästä. Puhuimme siitä, että iho muuttuu, elämä muuttuu, mutta rakkaus ei muutu.
Minulle ratkaisevaa oli tämä: hän ei halunnut hetken mielijohteesta otettua kuvaa. Hän halusi muistomerkin suhteelle, joka kesti hänen koko lapsuutensa. Nuppu oli ollut siinä ennen häntä ja hänen rinnallaan koko hänen elämänsä ajan.
Kielto olisi ehkä ollut helpompi ratkaisu. Mutta olisiko se ollut oikeampi? En usko. Näin nuoren, joka ei paennut suruaan, vaan halusi kohdata sen ja antaa sille näkyvän muodon. Halusin osoittaa, että kun asia on harkittu, minä luotan häneen.
Red spider lily – kukka, joka kertoo hyvästeistä
Tatuoinnissa on nimi Nuppu, syntymäpäivä 7.9.2007 ja poismenon päivä 9.9.2025. Nimen vieressä kukkii punainen kukka, red spider lily, eli Lycoris radiata. Tämä kukka ei ole sattumaa.
Red spider lily tunnetaan erityisesti Japanissa kuoleman ja jälleennäkemisen symbolina. Se yhdistetään hyvästeihin, mutta myös ajatukseen siitä, että tiet kohtaavat vielä uudelleen. Kukan sanotaan kasvavan paikoissa, joissa ihmiset eroavat toisistaan, muistuttaen elämän ja kuoleman rajasta.
Kukan pitkät, kaartuvat terälehdet näyttävät lähes liekeiltä. Se on yhtä aikaa kaunis ja haikea. Se ei ole hiljainen surukukka, se on voimakas ja näkyvä. Juuri siksi se sopii tähän tarinaan.
Nuppu ei ollut näkymätön. Hän oli läsnä vahvasti. Hän suojeli, vahti ja rakasti suuresti. Red spider lily kuvastaa uskollisuutta, siteen syvyyttä ja sitä palavaa rakkautta, joka heidän välillään oli.
Mitä tämä päätös opetti minulle äitinä?
Vanhemmuus ei ole pelkkää rajoittamista. Se on myös luottamista. Olisiko ollut helpompaa sanoa “ei”? Ehkä. Olisiko se ollut turvallisempaa? Ulkoisesti kyllä. Mutta elämä ei ole vain turvallisten valintojen ketju. Se on myös merkityksellisten valintojen ketju. Tämä tatuointi ei ole pelkkä kuva iholla. Se on kertomus lapsuudesta. Se on kiitos koiralle, joka hoiti, vartioi ja rakasti.
Kun katson tatuointia, en näe vain mustetta. Näen 16 vuoden yhteisen historian. Näen koiran, joka makasi sairauspäivinä sängyn vieressä. Näen pojan, joka oppi vastuuta, empatiaa ja uskollisuutta eläimen kautta. Ja ehkä tärkeimpänä näen sen, että suru saa näkyä. Sitä ei tarvitse piilottaa.
Siksi annoin luvan. En siksi, että tatuointi olisi kevyt päätös. Vaan siksi, että rakkaus oli niin painava.
Mukavaa torstaita!
Seuraa minua:
Jos perheeseen liittyvät jutut kiinnostaa, niin alla lisää linkkejä luettavaksi:
Joulu joka yhdistää – lämpöä, ruokaa ja yhdessäoloa
Tänä jouluna koimme jotain, joka koskettaa varmasti jokaista: hetken, jossa arki unohtuu ja tärkeintä on olla yhdessä. Siksi tämän tarinan ytimessä on ajatus “Joulu joka yhdistää – lämpöä, ruokaa ja yhdessäoloa”, sillä juuri sitä meidän joulunvietto tyttären luona oli. Meille, jotka yleensä matkustamme jouluksi muualle, tämä oli poikkeuksellinen ja erityinen päätös.
Joulu joka yhdistää – lämpöä, ruokaa ja yhdessäoloa
Yleensä joulumme kuluu matkoilla. Olemme tottuneet pakkaamaan laukut ja suuntaamaan kohti uusia maisemia, joskus ulkomaille, joskus toiseen kaupunkiin. Tänä vuonna teimme toisin. Päätimme jäädä lähelle ja mennä tyttären luokse. Se tuntui ensin melkein oudolta, mutta osoittautui lopulta juuri oikeaksi ratkaisuksi.
Kun astuimme sisään lämpimään kotiin, vastassa oli kynttilöiden pehmeä valo, kuusen kimallus ja rauhallinen tunnelma. Ei aikatauluja, ei siirtymiä, ei kiirettä. Olimme perillä.
Perhe koolla, edes hetkeksi
Paikalla oli äitini, tytär miehineen tietenkin, poika ja lisäksi vanhempi poika kävi nopsaan kääntymässä. Emme olleet kaikki yhdessä pitkää aikaa, mutta jokainen kohtaaminen oli tärkeä. Joulu perheen kanssa ei ole kiinni tuntimääristä, vaan siitä, että pysähtyy ja katsoo toista silmiin.
Vanhemman pojan pikainen vierailu toi mukanaan oman erityisen hetkensä. Nopeakin halaus ja muutama sana muistuttavat siitä, että vaikka arki vie eri suuntiin, joulu kokoaa, edes hetkeksi.
Joulupöydän äärellä
Joulupöytä kokosi meidät yhteen. Tarjolla oli perinteisiä jouluruokia, ja pöydän ympärillä kulki tarinat, nauru ja muistot. Äitini muisteli menneitä jouluja, lapset jakoivat kuulumisiaan ja me aikuiset puhuimme arjesta. Ruoka oli tärkeää, mutta vielä tärkeämpää oli se, että istuimme saman pöydän ääressä. Hetki, jolloin kukaan ei ollut menossa minnekään.
Joulun asu, jossa on tarina
Myös joulun asuni kantoi mukanaan omaa tarinaansa. Päälläni olivat itse tehdyt kultaiset samettihousut, jotka ompelin viime vuoden joulunajan reissua varten, mutta silloin ne jäivät kokonaan käyttämättä. Nyt tuntui oikealta hetki ottaa ne esiin.
Yhdistin housut kultaa kimaltelevaan neuleeseen, jonka löysin vuosi sitten UFFista. Second hand -löytö ja itse tehty vaate samassa asussa tuntuivat juuri minun näköisiltä. Ripaus juhlaa, käsityötä ja hitautta, täydellinen yhdistelmä perhejoulun tunnelmaan. Oli ihanaa pukea päälle jotain, jossa oli muistoja ja merkitystä, ei vain kaunis pinta.
Rauha, jota emme tienneet kaipaavamme
Kun ilta eteni ja osa porukasta lähti kotiin, olohuoneeseen jäi hiljaisempi tunnelma. Kuusen valot paloivat, kynttilät lepattivat ja tuntui, että jotain tärkeää oli tapahtunut. Ei mitään suurta ulospäin, mutta suurta sydämessä.
Tämä joulu muistutti siitä, että joskus on hyvä rikkoa omat perinteet. Meille matkustaminen on ollut osa joulua, mutta nyt, kun jäimme lähelle ja keskityimme perheeseen, huomasimme kaivanneemme juuri tätä: pysähtymistä, rauhaa ja yhdessäoloa.
Joulu, joka jää mieleen
Joulu joka yhdistää – lämpöä, ruokaa ja yhdessäoloa jää mieleen jouluna, jolloin emme lähteneet maailmalle, vaan toistemme luo. Se oli tavallinen, mutta silti erityinen. Täynnä pieniä hetkiä, katseita ja sanoja, jotka tekevät joulusta joulun.
Ehkä juuri siksi tämä joulu tuntui niin merkitykselliseltä. Se muistutti, että joskus kaikkein tärkein matka ei vie kauas, vaan lähelle.
Ihanaa lauantaita!
Seuraa minua:
Meidän joululoman viettojamme: