Villahuumaa
0
Tervetuloa mukaan tarinaan nimeltä Villahuumaa, jossa utuinen marraskuinen kuvaushetki, jämälankojen viimeiset henkäykset ja vuodelta 2014 peräisin oleva villapaita kohtaavat toisensa ja lopputulos on kaikkea muuta kuin suunniteltu. Tämä on kertomus siitä, kuinka oma asuni alkoi sataa taivaalta kuin neuleversioita itsestäni ja miksi epätarkat kuvat ovat joskus juuri se oikea suunta.
Villahuumaa, kun neuleprojekti päätti heittäytyä vapaaksi taiteeksi
Kuvittele: olet pukeutunut asuun, jonka paita on neulottu vuosien 2014 ja 2015 välillä, aikana, jolloin elämä oli ehkä hieman yksinkertaisempaa ja lanka tuntui riittävän kaikkeen. Sitten, lähes kymmenen vuotta myöhemmin, päätät jatkaa projektia ja lisäät siihen housut. Jämälangoista tietenkin, koska miksi ostaa uutta, kun villapaitasi historiaa voi jatkaa myös jaloissasi?
Housut valmistuvat täsmälleen neljästä jäljelle jääneestä kerästä. Mukaan ujuttautuu myös eri lanka yläosaan ja vyötärölle, koska jämälankaprojektit elävät omilla säännöillään ja yleensä ne säännöt ovat jotakin ”nyt mennään sillä mitä on” -kaltaista.
Kun lopulta pukeudut kokovillaan, tajuat, että näytät siltä kuin henkilökohtainen sateenkaaresi olisi neulottu pehmeäksi, raidalliseksi kokonaisuudeksi. Ainoa puuttuva elementti on täydellinen somekuva.
Ja sitten se hetki koittaa.
Kun kuvaussää oli sitä mitä Suomi tarjoaa: harmaa, utuinen ja arvaamaton. Sateen jälkeen on raikkaan utuista, ja läpinäkyvä sateenvarjo antaa juuri sopivan kontrastin. Olet valmis säihkymään mutta kamera ei.
Kuvat ovat epätarkkoja. Ei sillä tavalla pehmeitä kuin muotilehden editointi, vaan sellaista ”oliko linssi huurussa vai oliko kuvaajalla kiire kahville?” -epätarkkuutta. Jokaisessa ruudussa liike venyy, kasvot hymyilevät mutta pikselit hyppivät kuin villasukat jäisellä laiturilla.
Mutta tässä vaiheessa tapahtuu jotakin odottamatonta.
Epätarkkuuden ja utuisen marraskuun välimaastosta alkaa syntyä tarina. Ensimmäinen epäselvä kuva näyttää siltä kuin sinusta olisi tullut lämminhenkinen hahmo lasten sadusta. Toinen näyttää siltä kuin pinkki ja harmaa joukkio pieniä neuleminäversioita tanssisi ympärilläsi. Kolmas… no, kolmannessa et ole varma, oletko sinä vai pehmeä aikamatka neulevuoteen 2014.
Ja siinä kohtaa tajuan: nämä eivät ole epäonnistuneita kuvia. Nämä ovat Villahuumaa-energiaa parhaimmillaan.
Jämälankaprojekti, joka alkoi villapaitana ja päättyi levitoiviksi pikkuminuiksi
On ihan totta, että jämälankaprojektit eivät koskaan pääty siihen, mihin niiden kuvittelee päättyvän. Tässä tapauksessa se ei päättynyt housuihin, vaan siihen, että kuviin alkoi ilmestyä ilmassa leijuvia miniversioita, jotka näyttävät raitavillan lähettiläiltä.
Ne ovat kuin pieniä neulehaltijoita, jotka tarkistavat, että:
- Jämälanka on käytetty loppuun
- Kerät ovat löytäneet paikkansa
- Projektista on tullut yhtä sekava, lämmin ja rakas kuin kaikki edellisetkin
Ja uskokaa pois, nämä kuvat huusivat tarinaa. Sellaista tarinaa, jossa epätarkkuus on ominaisuus eikä ongelma. Sellaista, jossa neuleprojekti päättää ottaa vallan ja kirjaimellisesti leijua ympärilläsi.
Täydellisyys on yliarvostettua, villa ei
Vaikka kuvat eivät ole teknisesti täydellisiä, ne ovat täynnä lämpöä ja huumoria ja juuri siksi ne sopivat täydellisesti tähän hetkeen. Villahuumaa ei ole vain asu tai jämälankaprojekti. Se on fiilis. Se on marraskuun hymy. Se on se hetki, kun naurat epäonnistuneille kuville ja huomaat, että niistä tulikin tarina.
Jos täydelliset somekuvat ovat se, mitä haet, odota aurinkoista päivää. Mutta jos etsit persoonallisuutta, omaa ääntäsi ja vähän taikaa, jätä epätarkkuus elämään.
Kutsun sen jatkossa virallisesti: Villahuumaa, neuleiden taikaa ja kuvien kaunista kaaosta.
P.s Olen aikanaan ostanut kilon tätä lankaa ja tuossa alempana on linkkejä, joista näet kuinka paljon tästä yhdestä kilosta on tullut valmiita vaatteita. Nyt on kaikki kerät tehty.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Jämälangoista syntyy lämpöä ja iloa
Jämälangoista syntyy lämpöä ja iloa, se on ollut oman syksyni teema ja samalla pieni, pehmeä vallankumous käsityökorin pohjalla. Muutaman kuukauden aikana olen saanut aikaan yllättävän paljon: neuleita, asusteita ja pieniä ilahduttavia projekteja, jotka ovat kaikki syntyneet niistä langanpätkistä, joita moni ehkä ajattelisi hyödyttömiksi. Mutta juuri niissä piilee jotain taianomaista: värejä, muistoja ja lämpöä, jotka saavat uuden elämän, kun ne neulotaan yhteen.
Jämälangoista syntyy lämpöä ja iloa
Zero waste ja käsityön ilo on toisenlainen tapa tehdä käsitöitä. Zero waste -ajattelu on ennen kaikkea luovuutta. Se ei tarkoita pelkkää jätteettömyyttä, vaan sitä, että käytän sen mitä minulla jo on ja teen siitä jotain uutta. Jämälangoista voi syntyä todellisia aarteita: villahousut, pipo, ranteenlämmittimet, kauluri, toppi tai vaikkapa koristeellinen tyynynpäällinen.
Olen huomannut, että juuri jämälangoilla neuloessa syntyy vapaus. Ei tarvitse miettiä ohjeita niin tarkasti, vaan voi antaa värien ja lankojen kertoa tarinansa. Raidat asettuvat sattumanvaraisesti, ja juuri se tekee jokaisesta kappaleesta ainutlaatuisen. Zero waste -neulominen on samalla meditatiivista, se on kiitollisuutta siitä, ettei mikään mene hukkaan.
Jämälangoista syntyy muutakin kuin sukkia
Moni ajattelee jämälankaprojektien tarkoittavan vain villasukkia. Totuus on kuitenkin paljon laajempi. Villahousut, neuletopit, hihattimet ja pipot ovat olleet tämän syksyn suosikkejani. Erityisesti villahousut ovat olleet lempparini, täydelliset takkatulen äärellä tai aamukahvilla villasukat jalassa.
Yksi ihastuttava projekti oli pieni virkattu jäätelö, joka syntyi muutamasta grammasta pehmeää vaaleanpunaista ja beigeä lankaa. Se ei ehkä lämmitä, mutta saa hymyn huulille joka kerta kun sen näen. Aina ei siis tarvitse tehdä hyödyllistä, joskus voi tehdä vain kaunista. Käsityö saa olla myös leikkiä ja estetiikkaa ja jämälangoista syntyy juuri sitä.
Neulepaita neulottu muutamia vuosia sitten. Linkki neuleen esittelyyn.
Kun ilta hämärtyy ja takassa rätisee tuli, on täydellinen hetki tarttua puikkoihin. Lämpimät sävyt beige, ruusunpunainen, harmaa ja vanharoosa luovat tunnelman, jossa mennyt ja nykyhetki kohtaavat. Jokainen kerros neuleessa kantaa mukanaan pienen tarinan: mistä lanka on jäänyt, mitä siitä aikanaan tehtiin, kenelle se ehkä kuului. Jämälankojen värit sekoittuvat kuin unessa, muodostaen harmonisen kokonaisuuden, jota ei voisi suunnitella etukäteen. Se on romantiikkaa puhtaimmillaan sattuman ja käsityön yhteinen tanssi.
Pehmeä vastalause kiireelle
Käsityö on minulle myös rauhoittumista. Kun maailma pyörii nopeammin kuin koskaan, puikkojen rytmi palauttaa mielen tähän hetkeen. Jokainen silmukka on pieni lupaus itselle: ei tarvitse ehtiä kaikkea, ei tarvitse ostaa uutta. Jämälangoista neulominen on hiljainen vastalause kulutusyhteiskunnalle tapa sanoa, että arvo löytyy yksinkertaisuudesta. Langoista, jotka kerran jäivät kesken, syntyy nyt jotain uutta ja merkityksellistä.
Inspiraatiota omiin projekteihin
Jos jämälankoja on kertynyt laatikoihin tai koreihin, nyt on täydellinen hetki kaivaa ne esiin. Aloita pienestä: lämmin kauluri, hihattimet, pipot tai vaikka säärystimet. Tai tee kuten minä, neulo villahousut, joihin kietoutua pitkän päivän jälkeen.
Kokeile yhdistellä eri lankapaksuuksia ja sävyjä rohkeasti. Usein juuri ne oudoimmat yhdistelmät tuottavat kauneimmat tulokset. Jämälankaprojektit voivat olla myös erinomainen tapa opetella uutta tekniikkaa ilman suurta investointia tai lahjaideaksi, joka on aidosti uniikki ja lämmin.
Jämälangoista syntyy lämpöä ja iloa, myös sydämeen
Kun katson nyt valmistuneita neuleita, en näe vain vaatteita. Näen hetkiä, ajatuksia ja tunnelmia, jotka ovat tallentuneet jokaiseen silmukkaan. Jämälangoista syntyy lämpöä ja iloa, sekä käsille että sydämelle. Ja ehkä juuri siksi nämä projektit ovat kaikkein rakkaimpia. Niissä on tarina, joka jatkuu, aina seuraavaan neuleeseen asti.
Lisää on tulossa, joten kannattaa seurata blogia!
Rentoa sunnuntaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: