Lumimyrskyä ja hetkeen tarttumista – pikamatka Tallinnaan
4
Lumimyrskyä ja hetkeen tarttumista, tämä on siis pikamatka Tallinnaan keskellä lumimyrskyä.
Joskus kaikkein merkityksellisimmät matkat eivät synny kuukausien suunnittelusta, vaan yhdestä ajatuksesta: entä jos lähtisimme nyt. Tämä Tallinnan-reissu oli juuri sellainen. Vuoden viimeinen ulkomaanmatka, yhtäkkinen, kevyt ja yllättävän syvä. Meri, myrsky, lämpimät sisätilat ja itse neulotut vaatteet, hetkiä, jotka muistuttivat siitä, ettei aina tarvitse mennä kauas kokeakseen jotakin erityistä. Tästä pikareissusta syntyi tarina, joka jäi kehoon ja mieleen, ja jonka haluan nyt jakaa.
Lumimyrskyä ja hetkeen tarttumista – pikamatka Tallinnaan
Sunnuntaina vilkaisimme puolihuolimattomasti, olisiko mitään mahdollista. Tiistaille löytyi matka. Ei suuria odotuksia, ei pakollista ohjelmaa. Vain tarve irrottautua, hengittää ja vaihtaa maisemaa, edes hetkeksi.
Laivamatka Tallinnaan alkoi rauhallisesti. Emme halunneet ravintoloihin emmekä etsiä paikkaa, jossa pitäisi kiirehtiä. Valitsimme sitting loungen, jossa sai vain olla. Istuimme rauhassa, selailimme puhelimia, katselimme merta ja nautimme siitä, ettei mikään vaatinut meiltä mitään. Ei lounasta, ei aikatauluja, vain olemista.
Tallinna vastaanotti myrskyllä
Kun saavuimme Tallinnaan, talvi teki tuloaan tosissaan. Tuuli voimistui, lumi pöllysi ja kaupungin kadut tuntuivat hetkittäin taistelevan kulkijaa vastaan. Siinä oli jotakin alkukantaista ja samalla kaunista. Emme paenneet sisälle heti, vaan kuljimme päättäväisesti kohti Rotermannia, paikkaa, jossa moderni Tallinna kohtaa vanhan kaupungin kerrokset.
Lämpöä ja 1930-luvun tunnelmaa Chicago 1933:ssa
Rotermannissa ovet avautuivat Chicago 1933 -ravintolaan, ja vastassa oli lämmin, tummasävyinen tila, jossa tuntui kuin olisi astunut ajassa taaksepäin. Ravintolan henki ammentaa 1930-luvun Amerikasta, jazzin ja kieltolain aikakaudesta, jolloin tunnelma oli yhtä aikaa kapinallinen ja elegantti.
Chicago 1933 tunnetaan erityisesti cocktail- ja juomakulttuuristaan, mutta ruoka seisoo vahvasti omilla jaloillaan. Meille se oli ennen kaikkea turvasatama myrskyn keskellä. Tilasin hampurilaisen ranskalaisten kera, ja viskidippi oli juuri niin täydellinen kuin toivoinkin, syvä, lämmin ja täyteläinen. Mies valitsi entrecôten, ja hetki pysähtyi siihen pöytään. Ei kiirettä, ei hälinää. Vain hyvä ruoka ja tunne siitä, että olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Asu, joka kantoi koko päivän
Olin pukenut päälleni jotakin, joka tuntui täysin omalta. Itse neulotut housut ja aikaisemmin neulottu paita muodostivat asun, joka oli samaan aikaan rento ja näyttävä. Housut on tehty jämälangoista, jokaisessa raidassa on oma tarinansa. Yläosa on neulottu eri langalla, koska lanka loppui kesken, mutta juuri se tekee housuista vieläkin rakkaammat. Ne eivät ole täydelliset, vaan elävät.
Halusin asun, joka kestää istumista, kävelyä, tuulta ja hetkiä, jolloin pysähdytään kahville vain siksi, että siltä tuntuu. Neuleeni eivät ole vain vaatteita, vaan suojakerroksia. Ne kulkevat mukanani ja muistuttavat siitä, että käsin tehty saa näkyä.
Kahvihetki ja paluu satamaan
Kävimme vielä kahvilla, kuvasimme vähän, emme liikaa. Tallinna jäi taakse myrskyn vahvistuessa, ja kävely satamaan oli jo haastavaa. Tuuli otti kiinni vaatteista, mutta silti pääsimme kuin ihmeen kaupalla takaisin laivaan.
Kotimatka sujui jälleen sitting loungessa, rauhallisesti. Selaamista, ajatuksia, hiljaisuutta. Sellaista, mitä harvoin antaa itselleen arjessa.
Kaiken ei tarvitse olla suurta
Tämä reissu muistutti siitä, että aina ei tarvitse tehdä pitkiä matkoja. Joskus riittää yksi päivä, yksi kaupunki ja yksi hyvä hetki. Vuoden viimeinen ulkomaanreissu ei ollut spektaakkeli, se oli lämmin, myrskyinen ja totta. Ja juuri siksi se jäi mieleen.
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
Täältä pääset hyppäämään jämälankojen maailmaan:
Merinovillaa ja laskettelun unelmia – käsintehty tyyli ilman lunta
Merinovillaa, jämälankoja ja suuria talvihaaveita. Tässä postauksessa kerron, miten syntyi after ski -tyyli: itse ommeltu merinovillainen jumpsuit, kierrätysmateriaaleista tehty liivi sekä neulotut asusteet ja miten luminen joululoma vaihtui laskettelun sijaan käsityöläisen mielikuvitusmatkaksi. Merinovillaa ja laskettelun unelmia ei ole vain vaatekokonaisuus, vaan elämäntapa, jossa yhdistyy korkealaatuiset materiaalit ja mielikuvitusmatka lumiseen vuoristoon.
Merinovillaa ja laskettelun unelmia – käsintehty tyyli ilman lunta
Jos jouluna ei ole lunta, ei auta kuin pukeutua niin lämpimästi ja kauniisti, että talvi tulee luoksesi. Tänä vuonna toivoin valkoista joulua, kirpeää pakkasta ja laskettelureissua. Sain harmaata, märkää ja loskaa. Mutta sain myös jotain paljon parempaa: täysin itse tehdyn asukokonaisuuden, jossa yhdistyvät merinovillainen jumpsuit, kierrätyksestä syntynyt liivi sekä jämälangoista neulotut huppu ja kaulahuivi.
Ja myönnetään, vaikka suksia ei kaivettu varastosta, tyyli oli after skihin valmis. Ainakin henkisesti.
Itse ommeltu merinovillainen jumpsuit, lämpöä ilman toppahaalaria
Jumpsuit on ommeltu merinovillasta, materiaalista joka on käsityöläisen paras ystävä ja pahin vihollinen samaan aikaan. Se hengittää, lämmittää, joustaa ja antaa anteeksi, mutta kertoo kyllä heti, jos oikaiset. Merinovilla tekee vaatteesta ajattoman, mukavan ja käytännöllisen, ja ennen kaikkea sellaisen, jota ei tarvitse pestä joka välissä (kiitos, villan luonnolliset ominaisuudet).
Merinovilla: Kangastukku Oy, mulesing vapaa, interlock
Jumpsuit: Burda 12/1989
Huivi: Drop Design
Itse tehty jumpsuit on vaate, joka herättää kysymyksiä:
“Mistä ostit?” – En ostanut. Ommeltu. Itse. Kotona. Tämä on se hetki, kun käsityöläinen seisoo vähän ryhdikkäämmin.
Liivi leikkuujätteestä, koska roskis ei ole inspiraation loppupiste
Liivi on tehty leikkuu -ja kangasjätteestä, jotka ovat odottaneet hetkeään. Tiedätkö sen hetken, kun katsot kangaspinoa ja ajattelet: “Tästä ei enää saa mitään järkevää.” Silloin syntyy yleensä paras idea. Vaikka liivi on tehty jo vuonna 2015, on se edelleen kovassa käytössä ja sopii hyvin tällaisen asun kanssa kun on lasketeltu koko päivä.
Kierrätysmateriaaleista tehty liivi ei ole vain ekologinen valinta, vaan myös luova haaste. Jokainen pala määrää muodon, eikä toisinpäin. Lopputuloksena syntyi uniikki vaate, jota ei ole olemassa toista samanlaista, eikä tule.
Tämä on hidasta muotia parhaimmillaan: ei trendejä, ei kiirettä, ei massatuotantoa.
Neulottu huppu ja kaulahuivi jämälangoista, villan toinen elämä
Huppu ja kaulahuivi on neulottu jämälangoista, niistä pienistä keristä ja pätkistä, joita “ei raaski heittää pois”. Ja hyvä niin. Jämälangoista syntyy usein kaikkein persoonallisimmat asusteet, värit, tekstuurit ja pienet epätäydellisyydet tekevät niistä eläviä.
Neulottu huppu on erityisesti loskatalven sankari. Se lämmittää, suojaa ja näyttää siltä kuin olisit matkalla joko alppikylään tai käsityömessuille. Molemmat kelpaavat.
Laskettelu jäi haaveeksi, tyyli ei
Laskettelu oli unta vain. Ei rinteitä, ei hissejä, ei sitä tuttua suksen suhinan ääntä. Mutta ehkä juuri siksi tämä asu syntyi. Kun ulkoinen talvi puuttuu, sisäinen talvi rakennetaan villasta, neuleista ja huumorista. Metsä toimi näyttämönä: askel kerrallaan, naurun kanssa, ilman kiirettä. Tämä ei ollut pettymys, vaan muistutus siitä, että joulu ei ole säästä kiinni. Se on hetkissä, käsissä ja siinä, että tekee itse jotain kaunista.
Tänä jouluna ei laskettu rinteitä, mutta laskettiin silti:
- lankametrejä
- kangaspaloja
- hiilijalanjälkeä
Ja plussaa tuli.
Miksi kirjoitan tästä?
Koska haluan muistuttaa, että itse tehty vaate on aina enemmän kuin vaate. Se on vastalause kertakäyttömuodille, rakkaudentunnustus materiaalille ja pieni kapina kiirettä vastaan. Ja kyllä, myös humoristinen selviytymiskeino, kun sääennuste pettää.
Jos laskettelu jäi unelmaksi, voi ainakin näyttää siltä, että olisit valmis lähtemään heti, jos rinne ilmestyisi pihalle. Ja ensi jouluna? No, ehkä sitten lasketellaan. Tai sitten ommellaan uusi jumpsuit.
Rentoa sunnuntaita kaikille!
Seuraa minua:
Lisää liivistä: