Luova pysähdys ei ole loppu
0
Luova pysähdys ei ole loppu, vaikka siltä usein tuntuu. Kun jämälankaprojekti on saanut monta työtä valmiiksi ja flow vaihtuu tyhjyyteen, iskee luova krapula, pysähtyneisyys ja turhautuminen. Tässä postauksessa avaan miksi näin käy, miksi se ei ole epäonnistuminen ja miten junk journal auttaa palauttamaan luovuuden ja samalla hälventämään surua.
Luova pysähdys ei ole loppu
Luova pysähdys tuntuu liian provosoivalta myöntää. Sanon tämän suoraan: luova pysähdys ei ole romanttinen taiteilijan hetki. Se ei ole “ansaittu lepo”, eikä se tunnu lempeältä akkujen lataukselta. Se tuntuu tyhjältä. Se tuntuu kuin joku olisi sulkenut hanan, josta luovuus virtasi vielä eilen.
Kun jämälankaprojekti tuli ensimmäiseen etappiinsa, olin monta viikkoa ollut hurmoksessa. Työhön syntyi rytmi, ideat tulivat itsestään, ja kädet tekivät sitä, mitä mieli kuiskasi. Ja sitten, aivan yhtäkkiä kaikki pysähtyi. Valmista tuli niin paljon, että jälkikäteen iski kaamea hiljaisuus. Luova krapula.
Provokatiivinen totuus?
Meitä opetetaan tekemään jatkuvasti, mutta ei koskaan lepäämään tekemisen jälkeen. Flow nähdään lahjana, pysähtyneisyys ongelmana. Mutta todellisuudessa toinen ei voi elää ilman toista. Flow ei katoa, se menee piiloon, koska tarvitsee tilaa. Flow ei ole maaginen tila. Se on neurokemiallinen ilmiö, joka syntyy dopamiinista, keskittymisestä, innostuneesta tekemisestä. Kun projekti valmistuu, dopamiinitaso romahtaa. Tämä on biologiaa, ei laiskuutta. Mutta me kuvittelemme, että pysähdys tarkoittaa luovuuden loppua.
Provokatiivinen ajatukseni tähän:
- Luova pysähtyneisyys on kapina tehokkuuskulttuuria vastaan.
- Se on paikka, jossa aivot kieltäytyvät juoksemasta ja kehittävät seuraavaa ideaa täysin omassa tahdissaan.
Pysähtyneisyys ei ole tyhjää, se on raakaa potentiaalia
Pysähtyneisyys ei ole hiljaisuutta, vaan odotushuone. Ideat eivät ole poissa. Ne vain odottavat, että mieli malttaa pysähtyä.
Ja rehellisesti? Suurin osa luovista ideoista syntyy juuri silloin, kun et tee mitään.
Se on epämukavaa, koska olemme tottuneet mittaamaan itseämme tekemisellä. Mutta pysähtyneisyys on kuin tyhjä kuppi: se näyttää turhalta, mutta on välttämätön, jotta siihen voi kaataa jotain uutta.
Junk journal on pysähtyneisyyden salainen vastalääke
Kun en jaksa neuloa, blogata tai edes miettiä uusia projekteja, junk journal on ensimmäinen asia, johon tartun. Ei siksi, että olisi pakko luoda, vaan siksi, että junk journal ei vaadi mitään. Se ei vaadi täydellistä ideaa. Se ei vaadi taitoa. Se ei vaadi suunnitelmaa. Junk journal on ainoa paikka, jossa luovuuden voi käynnistää ilman, että sitä tarvitsee suorittaa.
Miksi junk journal toimii luovan krapulan aikana?
Se sallii rosoisuuden
- Junk journalissa saa liimata väärin, kirjoittaa huonolla käsialalla, sotkea teippiä vinoon ja repiä papereita ilman päämäärää. Tämä vapauttaa mielen “valmiin työn” vaatimuksesta.
Se aktivoi kädet, vaikka mieli ei vielä jaksa
- Käsillä tekeminen on mielen ensimmäinen kieli.
- Kun kädet liikkuvat, ideat seuraavat perässä, aivan kuin aivot muistaisivat, miten luovuus toimii.
Se antaa tilaa tunteille, joita luova pysähdys nostaa pintaan
- Pysähtyneisyys tuo esiin surua, pettymystä, tyhjyyttä ja riittämättömyyttä. Junk journalissa nämä tunteet voivat näkyä väreinä, sivuina, sanoina tai repaleisina reunoina.
- Se toimii kuin paperinen turvapaikka, jossa mikään tunne ei ole väärä.
Se hälventää surua tavalla, joka ei vaadi sanoja
- Surua ei aina pysty kirjoittamaan blogiin.
- Junk journalissa suru saa tulla ilman lauseita.
- Sivut toimivat muistijälkinä: “näin minusta tuntui tänään”, ilman että sitä tarvitsee selittää kenellekään.
- Usein suru ei katoa, mutta se liikkuu.
- Ja kun suru liikkuu, luovuus liikkuu.
Tämä vaihe ei ole epäonnistuminen vaan välttämätön
Luova pysähdys ei ole merkki siitä, että ideat loppuivat. Se on merkki siitä, että ideat valmistuvat jossakin syvemmällä, ilman että näet niitä vielä. Kun flow hiljenee, tehtävä ei ole pakottaa itseäsi uuteen projektiin.
Tehtävä on kuunnella. Ja junk journal on se hiljainen, lempeä paikka, jossa mieli löytää uudestaan tien takaisin luovuuteen, omaa vauhtiaan.
Rentoa sunnuntaita!
Seuraa minua:
50+ nainen ei ole täti – hän on myrsky
50+ nainen ei ole täti – hän on myrsky, eikä mikään yhteiskunnan määrittelemä hahmo, joka vetäytyy hiljaa nurkkaan beige villatakki harteillaan. Hän on kokenut, oppinut ja vapautunut kaikista niistä odotuksista, joita maailma hänelle asetti. Tämä on sukupolvi, joka ei pyydä enää lupaa olemassaololleen, vaan ottaa tilansa takaisin, tyylillä, voimalla ja karismalla.
50+ nainen ei ole täti – hän on myrsky
50+ nainen ei katoa näkyvistä. Kun nainen täyttää viisikymmentä, yhteiskunta usein yrittää painaa “mute”-nappia.
Mainokset vaihtavat kohderyhmää, muotilehdet unohtavat hänen olemassaolonsa ja some syöttää nuoruutta kuin ikuista valuuttaa. Mutta on yksi asia, jota ei voi ostaa eikä filtteröidä: itsevarmuus, joka tulee elämisestä.
Yli viisikymppinen nainen ei katoa näkyvistä, hän vain lakkaa odottamasta muiden hyväksyntää. Ja juuri se tekee hänestä vaarallisen.
Täti on sana, jolla yritetään hiljentää
Sana täti on ladattu ase. Se ei ole viaton hellittelysana, vaan kulttuurinen tapa typistää nainen turvalliseksi, harmittomaksi ja helposti ohitettavaksi.
“Täti” ei uhkaa ketään. “Täti” ei riitele, ei pukeudu liian rohkeasti, ei naura liian kovaa.
Mutta 50+ nainen ei ole täti. Hän on kokenut pettymyksiä, menetyksiä, uudelleenrakennuksia ja silti noussut joka kerta. Hän ei pyydä anteeksi, että hänen mielipiteensä painaa enemmän kuin nuoruuden pehmeä ääni. Hän ei tarvitse validointia, hänellä on jo oma todistuksensa elämästä.
Hän on myrsky, ei tuulenvire
Kun nuoremmat vielä etsivät itseään, 50+ nainen tietää tarkalleen, kuka hän on ja se ravisuttaa ympäristöä. Hän ei sovi kaavaan, jossa naisen odotetaan hiipuvan hiljaa pois parrasvaloista. Hän palaa niihin uudella tavalla: aidosti, syvyyttä ja särmää täynnä.
Hän pukeutuu väreihin, koska voi. Hän leikkaa tukkansa lyhyeksi tai kasvattaa sen pitkäksi, koska haluaa. Hän aloittaa uuden työn, rakkauden tai elämän, ei siksi että pitäisi, vaan siksi että mikään ei enää estä.
Ikä ei ole este vaan etuoikeus
Yhteiskunta on tehnyt iästä vihollisen, erityisesti naiselle. Mutta mitä jos se onkin päinvastoin?
50+ nainen ei ole menettämässä mitään, hän on saanut takaisin kaiken sen, mitä nuoruus otti: oman aikansa, oman tilansa ja oman arvonsa. Hän tietää, että todellinen kauneus ei ole rypyttömyydessä vaan rohkeudessa olla kokonainen. Hän ei tarvitse hyväksyntää, sillä hän on sen jo antanut itselleen.
Uusi naisenergia: hiljainen ei enää sovi
Tämä sukupolvi ei enää suostu hiljaiseksi taustahahmoksi. He puhuvat työpaikoilla, somessa, kaduilla ja blogeissa. He pukeutuvat näyttävästi, eivät nuoruutta tavoitellen, vaan omaa identiteettiään ilmaisten. 50+ nainen ei halua olla näkymätön. Hän haluaa olla rehellinen, elävä ja rohkea. Ja juuri siksi maailma tarvitsee heitä, koska he eivät enää pelkää olla epämukavia.
Tämä on myrskyn aika
Tämä ei ole hiljainen aikakausi. Tämä on myrskyn aika.
Aika, jolloin nainen ei suostu enää yhteen muottiin.
Aika, jolloin “täti”-sanan voi heittää historian roskakoriin.
Aika, jolloin 50+ nainen näyttää, että elämä ei lopu, se vasta alkaa.
Hän ei kaipaa nuoruutta takaisin. Hän kaipaa vapautta ja on sen vihdoin löytänyt.
50+ nainen ei ole täti, hän on myrsky.
Mukavaa viikonloppua!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: