Aamulenkillä kotikulmilla – Söpön kanssa Jätkäsaaren rannassa
2
Aamulenkillä kotikulmilla – Söpön kanssa Jätkäsaaren rannassa. Aamu Jätkäsaaressa alkoi muutama viikko sitten erityisen lempeästi. Aurinko kurkisti pilviverhon takaa ja meri näytti olevan yhtä rauhallinen kuin mieli. Meidän tiibetinspanieli Söpö herätteli minut lempeästi tassullaan, ihan kuin hän olisi tiennyt, että nyt on täydellinen hetki lähteä aamulenkille.
Aamulenkillä kotikulmilla – Söpön kanssa Jätkäsaaren rannassa.
Asumme aivan meren äärellä, ja yksi lempparireiteistämme kulkee Jätkäsaaren rantaa pitkin. Siinä on jotakin maagista – sekoitus merituulta, modernin kaupunginosan sykettä ja luonnon rauhaa. Kaupungin äänet hiljenevät ja meren liike ottaa vallan. Tällä kertaa pysähdyimme tutulle laiturille, siihen, missä voi istua hetkeksi alas ja katsella veden peilaamaa taivasta. Tänä aamuna pilvet väistyivät juuri sopivasti, jättäen sinisen aukon keskelle harmaata- kuin taivas olisi hymyillyt meille. Laitureilla on vielä hiljaista, ja vesi peilaa taivaan sinisenä hetkenä, jolloin pilvet tekevät taivaalle oman taideteoksensa.
Kiedoin päälleni lämpimän valkoisen takin ja vedin pipon korville. Söpö hypähti syliini rantapenkillä, ja siinä me istuimme hetken hiljaa. Hän katseli merta vakavana ja viisaana, kuten hänellä on tapana. Pienessä koirassa on yllättävän paljon elämänfilosofiaa, hän tietää, että juuri nämä pienet pysähdykset tekevät päivästä merkityksellisen.
Takin alle puin itse tehtyä. Poolopaita on tehty itse ja farkkuhaalarit on tuunattu vanhoista farkuista. Nämä päällä fiilis nousee korkealle.
Jätkäsaari – Helsingin Manhattan
Jätkäsaari on meille paljon enemmän kuin kaupunginosa – se on koti. On uskomatonta, kuinka läheltä voi löytyä näin kauniita näkymiä ja hiljaisia hetkiä. Täällä meri tuo jatkuvuutta ja muistuttaa, että elämä virtaa eteenpäin omalla painollaan. Jätkäsaaren rannassa on jotakin, mikä pysäyttää kiireen. Täällä arki ja lepo kulkevat käsi kädessä. Ja kun tällaisen hetken saa jakaa rakkaan karvakaverin kanssa, ei oikeastaan kaipaa mitään muuta.
Söpö on mitä parhain lenkkikaveri. Hän ei kiirehdi, vaan pysähtyy tutkimaan ja ihmettelemään. Hänen kanssaan opin pysähtymisen taidon joka aamu uudelleen. Ja juuri siksi nämä hetket tuntuvat niin merkityksellisiltä, ne ovat pieniä palasia suuresta onnesta. Tällaiset aamut ovat muistutus siitä, miksi rakastamme näitä kotikulmia ja miksi Söpö on elämäni paras lenkkikaveri.
Nautinnollista pääsiäistä kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Pitääkö tyylibloggaajalla olla aina jotain uutta
Pitääkö tyylibloggaajalla olla aina jotain uutta? Olen viime aikoina pohtinut paljon tätä kysymystä. Ehkä siksi, että kevät tuo aina mukanaan uutuuden kaipuun – lehtien muotisivut pursuavat trendejä, ja some on täynnä raikkaita värejä, uusia mallistoja ja “täydellisiä kevätkamoja”. Ja samalla sitä huomaa katsovansa omaa vaatekaappia miettien: pitäisikö munkin ostaa jotain uutta? Näyttääkö tämä vanha takki jo liiankin tutulta?
Pitääkö tyylibloggaajalla olla aina jotain uutta
Mutta mitä enemmän tätä mietin, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että tyylibloggaajan ei tarvitse olla jatkuvasti uuden perässä. Tyyli ei ole kertakäyttöinen juttu. Se ei ole sitä, että joka postauksessa olisi uudet kengät tai trendikkäin hame – vaan sitä, että rakentaa jotain pysyvämpää. Jotain omaa.
Minä itse tykkään käyttää samoja vaatteita eri tavoin. Rakastan sitä, kun voin yhdistää viime kevään lempparimekon uusiin kenkiin, tai kerrostan tutun neuleen alle kauluspaidan ja saan heti vähän uudenlaisen fiiliksen. Ei tarvita kokonaan uutta, vaan uusi tapa katsoa tuttua.
Ja toisaalta – rehellisesti – en edes halua olla jatkuvasti ostamassa. Se ei ole kestävää, ei ympäristölle eikä lompakolle. Enkä usko, että minun lukijatkaan odottavat sitä. Ehkä me kaivataan enemmän aitoutta kuin alati vaihtuvaa kulissia. Aitoa pukeutumista, jossa näkyy arki, tunne, ja persoonallisuus. Se on sitä tyyliä, mikä oikeasti kestää aikaa.
Neule: PréPorté
Housut: Itse tehdyt
Oman tyylin voima ei synny uutuuksista, vaan siitä, miten puet tarinasi ylle yhä uudelleen.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan kaipaavani rauhaa myös pukeutumiseen. En halua kiirehtiä trendien mukana, vaan haluan pysähtyä, hengittää, pukea päälle villatakin jonka taskussa on viime syksyn lehti – ja muistaa, että vaatteet kantavat mukanaan tarinoita. Ne eivät ole pelkkiä kankaita, vaan muistoja, tunteita, päiviä, jolloin tapahtui jotakin tärkeää tai ihan tavallista.
Tässä kevään kynnyksellä haluan rohkaista myös sua katsomaan omaa vaatekaappiasi uusin silmin. Löytyykö sieltä vaate, jota et ole käyttänyt hetkeen? Voisitko stailata sen uudella tavalla? Ehkä yhdistää hameen neuleeseen, jota et ole ennen kokeillut? Tai pukea sen “juhlavaatteen” ihan tavalliseen arkipäivään? Koska ei, tyylibloggaajalla ei tarvitse olla aina uutta. Riittää, että on oma itsensä. Ja se, jos mikä, on aina muodissa.
Lempeyttä ja kerroksia kevääseen,
Nanna
Seuraa minua: