Eläinkuosinen hame ja pinkki neule
2
Eläinkuosinen hame ja pinkki neule, asu, joka ei yritä liikaa mutta toimii silti täydellisesti. Joskus tekee mieli pukeutua kuin omaa olotilaa silittäisi. Tänään päädyin yhdistelmään, joka tuntui samalta kuin kupillinen iltapäiväteetä ja yksi kerrallaan löytyneet villasukat: juuri sopivan epätäydellinen.
Eläinkuosinen hame ja pinkki neule, asu, joka ei yritä liikaa mutta toimii silti täydellisesti
Tiedätkö sen hetken, kun seisot vaatekaapin edessä ja mietit, pitäisikö pukeutua järkevästi vai kerrankin vain mukavasti? Minä en miettinyt kumpaakaan. Nappasin henkariin takertuneen eläinkuvioisen maksihameen, vedin sen päälleni ja päätin, että tänään mennään sillä, mitä tuntuu.
Pinkki neule valikoitui ylle lähinnä siksi, että se oli tuolinselkätestissä eli jo valmiiksi puoliksi puettuna. Se on juuri sopivasti liian lyhythihainen ja vähän muodoton, mutta jollain oudolla tavalla se tekee tämän kokonaisuuden. Ihanan epätäydellinen. Ja kyllä: se on juuri sitä pinkkiä, josta pienet tytöt haaveilevat ja aikuiset naiset varovat, paitsi jos sattuvat olemaan minä.
Pinkki virkattu pussilaukku, käsityö, joka ei selittele
Kainalossa kulkee pinkki virkattu pussilaukku, jonka virkkasin joskus yön hiljaisina tunteina, kun piti rentoutua ja lopulta päädyin stressaamaan lankajännitteestä. Mutta se toimii. Pieni, pehmeä, juuri sopivan hölmö, eikä kukaan toinen kanna samanlaista. Pisteet siitä. Virkattu laukku ei ehkä pidä sateesta, mutta se pitää minut kasassa. Siinä kulkee huulirasva, särkylääke, kivi taskusta ja pieni muistutus siitä, että käsityö on enemmän kuin harrastus, se on olemassaolon muoto.
Mustat nilkkamallin Converset, vähän katu-uskottavuutta, kiitos. Jotta ei mene ihan keijuksi koko homma, jalkaan sujahti mustavalkoiset Converset, nilkkamallia, totta kai. Ne tuovat asuun vähän asennetta ja tasapainottavat kaiken muun pehmeyden.
Tämä kombo, eläinkuosi, pinkki neule, virkattu laukku ja Converset, voisi ehkä olla jonkun mukaan tyylirikko, mutta minulle se on persoonallinen harmonia. Vähän kuin laittaisi kahvimaitoon kauramaitoa ja se olisi juuri oikein.
Ei filttereitä, ei sääntöjä, vaan oma olo
Jos joku tulkitsisi tämän asun perusteella persoonallisuuttani, saattaisi tulla vähän villi kuva. Mutta hei, se on ihan oikein. Rakastan värejä, kuoseja ja kaikkea, missä näkyy tekemisen jälki. En kaipaa minimalistista mustavalkoista maailmaa, jos voin olla villapinkki eläinkuvioisella pohjalla. Tämä asu ei yritä miellyttää ketään, paitsi ehkä minua. Ja se riittää. Joskus on hyvä pukeutua niin, että oma olo tuntuu kevyemmältä. Ei siksi, että olisi trendikäs, vaan siksi, että tietää olevansa oma itsensä.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Terassituuli kuiskaa meren suuntaan
Onko mitään ihanampaa kuin päivä, jolloin terassituuli kuiskaa meren suuntaan? Jätkäsaaressa sellaiset hetket syntyvät kuin itsestään tai ehkä se on tämä kaupunginosa, joka on rakennettu kesäpäiviä varten.
Terassituuli kuiskaa meren suuntaan
Jätkäsaari ei ole vain kaupunginosa, se on tunnelma. Pienellä alueella yhdistyy sataman hiljainen jylhyys ja uudemman Helsingin leikkisyys. Täällä meri ei vain ole taustaelementti, vaan läsnä. Se liplattaa, tuoksuu ja kuiskii. Se käy varovasti sääriin, kun istut laiturilla ja roikottelet jalkojasi veden yllä. Jätkäsaaren lempeä satamaelämä ihastuttaa ja yllättää.
Kesäpäiväni alkaa usein samoilla askelilla: pyörin hetken kotoisilla kujilla, pistäydyn ehkä katsomassa, joko sininen pyyhe katolla on kuivunut, ja suuntaan sitten kohti Poijua, sitä pientä, mutta hengeltään suurta paikkaa, jossa tuntuu siltä, kuin aika olisi pysähtynyt.
Poijun pöydässä, suolaa huulilla
Jätkäsaaren ravintola Poiju on kuin merellinen jatke omalle keittiölle. Sellainen paikka, johon mennään ilman kiirettä, ilman suunnitelmaa, ehkä vähän tukka sekaisin ja nenänpää punaisena auringosta.
Poijun terassi hellii, aurinko löytää sen aina, ja tuuli käy juuri sen verran, että viltti polvilla tuntuu ihan tarpeelliselta. Ruoka on konstailematonta, mutta juuri siksi niin hyvää. Kalakeitto on sellainen, että se olisi voinut olla mummon käsialaa, ellei sitä olisi koristeltu pienellä elegantilla vaahdolla. Salaatti on täynnä yrttejä, joita ei tarvitse tunnistaa, ne vain toimivat.
Täällä annetaan tilaa huokailulle. ”Onpa hyvää”, sanon ääneen jo ensimmäisellä haarukallisella, vaikka kukaan ei ole kysynyt. Sellainen paikka Poiju on.
Merituulen armoilla ja ylpeänä siitä
Kun vatsa on täynnä, jäädään vielä. Ei ole kiire pois. Istutaan ja katsellaan. Jätkäsaaren merimaisema ei ole siloteltu, ja juuri siksi se on kaunis. Kontteja, nostureita, veneitä ja jotain syvästi esteettistä niissä kaikissa. Jotain, mikä tuntuu kodilta, vaikka ei olisi koskaan ollut satamatyöläinen.
Meri on tänään lempeä. Se ei lyö, vaan hipaisee. Kuin se haluaisi muistuttaa, että olemme täällä yhdessä, se ja minä. Olen kuullut, että ihmiset lähtevät lomamatkoille etsimään tällaista avaruutta, suolan tuoksua ja ajatusten keveyttä. Ja minä saan sen täällä, kotikulmilla.
Kesäpäivä Jätkäsaaressa, enemmän kuin hetki
Jätkäsaaressa on jotain salaisuudenomaista. Se ei huuda olemassaoloaan, ei yritä liikaa. Se vain on. Se antaa jokaiselle jotakin, leikkipuistoja, rantakalliota, betonin lämpöä ja auringon heijastuksia lätäköistä.
Ja ehkä siksi tämä kesäpäivä on juuri oikea. Tässä on kaikkea, muttei liikaa. On hyvä ruoka, pehmeä terassi, ja meren silitys nilkassa. Ja sydämessä sellainen tunne, että elämä ei aina tarvitse suunnitelmaa. Joskus riittää, että vain on. Ja että on Jätkäsaaressa.
Lopuksi vielä tämä:
Jos koskaan tunnet olevasi hukassa kaupungin äänten keskellä, tule tänne. Istu Poijun pöytään, tilaa jotain yksinkertaista ja katso merelle. Ehkä kuulet saman kuin minä, terassituulen, joka kuiskaa meren suuntaan.
Autinkoista päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: