Sunnuntain rento keveys
Sunnuntain rento keveys todella paransi työmotivaatiota seuraavalle viikolle ja rentoutti niin hyvin, että oli mahtavaa aloittaa töissä kerhovuosi hyvin rentoutuneena. Tämä kun ei ole itsestään selvää, että töistä palautuu niin hyvin, että naama on ilosta ympyräisenä. Mutta näin kävi viime viikolla kovasta tuulesta huolimatta.
Sunnuntain rento keveys
Kesä jatkuu ja se sopii minulle. Vaikka viikko sitten oli viileää ja tuuli kovasti täällä meidän Helsingin Manhattanilla, niin aurinko paistoi kauniisti ja oli hyvä päivä lähteä kävelylle. Emme lähteneet minnekkään kauas, vaan käveltiin meidän omassa ihanassa puistossa. Käytiin myös puiston toisella laidalla katsomassa miten sen rakentaminen edistyy. Odotan kovin, että puisto valmistuu ja rannan tuohon loppupäähän saadaan rakennettua myös uimaranta kelluvine altaineen.
Tällä hetkellä myös puiston vanhempaa osaa kunnostetaan, käännetään maata ja lisätään puita. Kesällä ketokukat ovat hienosti alkaneet laajentua ja valtaamaan osaa nurmikkoa. Rakastan ketokukkia, onkin ihana huomata miten kaupungeissakin on alettu ymmärtämään ketokukkien tarpeellisuutta. Meillä lentelee perhoset ja pörriäiset iloisesti nauttien kukkien tarjoamasta herkusta.
Rento asu kävelylle
Minun sunnuntain rento asu koostui UFFin suloisesta neuleesta ja itse ommelluista verkkareista. Neule on ihan uusi löytö ja se sopii oikein hyvin tähän välikauteen, kun siirrymme kesästä syksyyn. Sopii toki myös kevään ja kesän välille todella hyvin. Yleensä kuitenkin valitsen farkut tai leggarit neuleen kanssa, mutta nyt halusin kokeilla miten collegehousut sopii ja hienosti menee.
Collegehousut olen ommellut muutama vuosi sitten ja housut ovatkin kovassa käytössä töissä. Arkiasuina kun minulla on aina jotakin hyvin rentoa ja ei niin tärkeää, sillä useasti olen yltä päältä maalissa ja liimassa. Ei siis kannata laittaa niitä kaikkein tärkeimpiä ja hienompia vaatteita töihin. Näissä housuissa käytin Suuri käsityö 9/21 kaavaa ja samalla kaavalla on tehty monet muutkin collegehousut.
Toki rakastan pukeutua paremmin ja näyttävästi mutta tykkään myös rymytä ja välillä se rymytyyli jää vähän päälle kun olisi mahdollisuus vähän muuhunkin. Tällä hetkellä minulla on kuitenkin muutenkin vähän tyyli hakusessa, ollut jo hetkisen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että unohtaisin aikasemmat tyylini, vaan etsin kaikkien näiden monen tyylin rinnalle uutta tapaa pukeutua. Tavallaan uusi tyyli vanhoilla vaatteilla. Jää siis nähtäväksi miten löydän ja millaisen löydän.

Korvikset on itse tehdyt. Rautalankaa ja helmiä vain. Silloin saa muotoiltua millaiseksi tahansa korvisten mallin.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Virkattuja korviksia
Olen innostunut tekemään virkattuja korviksia, vielä ei ole kuin paria mallia, mutta vähitellen tulee kyllä uuttakin mallia. Tänä kesänä olen tosissani innostunut virkkaamaan koruja, ne ovat helppoja toteuttaa ja ovat niin ihanan sieviä. Olen toki virkannut ennenkin erilaisia koruja, mutta nyt oikein innostunut. Haluan tehdä ihan kokonaisen korusarjan itselleni virkkaamalla. Katsotaan mitä siitäkin tulee.
Virkattuja korviksia
Virkattuja koruja voi tehdä ihan millä mallilla tahansa. Isot korvikset on tehty virkattu ruusuke -ohjeella ja pienet voi tehdä vaikka pikkukukka -ohjeella. Ja tietenkin virkattuja kukkia voi tehdä vaikka millaisia. Nämä ovat vain kaksi ideaa, joista voi lähteä liikkeelle. Kaikki virkatut korut ovat myös kivoja jämälankaprojekteja. Näissä töissä ei mene kovin kauaa, joten näitä tekee hetkessä enemmänkin. Ja vaihtoehtoja on valtavasti mitä kaikkea näilläkin kukilla ja ruusukkeilla voi tehdä.
Idean poikasta:
- Kalkakorut kesäksi
- Kaulakoru
- Sormukset
- Korviksia
- Varvaskoru
- Nilkkakoru
- Rintakoru
- Hiuslenkkiin koristeeksi
- Rannekoru
- Hiuspanta
- Ikiseppele
- Vyö
Vaihtehtoja löytyy paljon mitä kaikkea näistä kukkasista voi tehdä. Ja jos virkkaa isomman kukan, niin voikin tehdä vaikka käsilaukun. Vaihtoehtoja piisaa. Minä olen aloittanut purkamaan tuota listaa tänä kesänä. Tai sormuksia olen virkannut jo useampana kesänä. Kaulakorujakin olen virkannut aikaisemmin. Nyt vähän toisenlaisia kuin ennen. Eli korujakin voi tehdä vaikka millaisia.
Virkatut korut sopivat elämäntapahihhulin korulaatikkoon
Olen erittäin yllättynyt siitä, miten hyvin nämä aika boheemit korut sopii korulaatikkoon ja käyttöön. Hivenen erilainen lähestymistapa korujen tekoon. Nämä on tosin todella kivaa puhdetta, jos ei jaksa tehdä mitään isompaa hommaa. Itse virkkailin Yyterin rannalla näitä kun miesväki makoili ja nautti auringosta. Koko ajan kun ei viitsinyt rypistää itseään meressä. Oli pakko välillä nousta lepäämään. Oli tosi kiva istua teltassa ja virkata jotakin tosi pientä ja kevyttä.
Silloin Yyterin rannalla kun virkkailin jalkakorujani mietin, että näistä kukista tulisi todella suloiset korvikset. Piti aloittaa jo reissulla korviksia mutta se sitten jäi. Ja jäi muutoinkin pitkäksi aikaa ennen kuin lopulta sain väsättyä nämä kolemt korvikset. En oikein osaa valita mitkä näistä olisi kivoimmat, tykkään kaikista ja suunnitteilla on jo toinen satsi. En kohta käytä mitään muita koruja kuin virkattuja.
Rentoa viikonloppua!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


4












