Hae
VillaNanna

Bella kirppis saapui Helsinkiin

Bella kirppis saapui Helsinkiin

Vihdoinkin Bella kirppis on sellaisessa paikassa mihin on itsellä helppo mennä. Tutustuin Bella kirppikseen aikanaan kun se vielä oli Myyrmäessä, sieltä se siirtyi Porttipuistoon, jossa emme käyneet kertaakaan. Nyt Bella löytyy Helsingistä Vallilasta ja heti sinne oli päästävä kierätmään. Ja löysinkin pari kivaa juttua. Mies siis vei minut äitienpäivänä pikkuruiselle kierrokselle ja tietenkin Bellaan.

Bella kirppis saapui Helsinkiin

Kirppisten määrä on kasvanut lähivuosien aikana ja parasta on se, että niitä on alkanut tulla myös ihan ostoskeskuksiin. Paras kaikista on Redissä, siellä kun on kaikkea kiertotalouteen liittyvää. Mutta pysytään tässä Bellassa kuitenkin tällä kertaa. Kirppis on iso halli, jossa jokainen voi myydä omia tavaroitaan. Löytyy itsepalvelu ja täyspalvelu vaihtoehdot. Itse pidin kovasti tilasta, joka oli avara, ei liikaa tupattu täyteen hyllyjä, valoisuutta toi ikkunat sekä valkoinen yleisilme.

Pääset Bellan sivuille tästä linkistä.

Oma tarkoitus oli vain käydä tutustumassa paikkaan, tämän vuoksi ostin vain kolme asiaa. Mies vähän kritisoi neuleen hankintaa, mutta itselläni ei ole mitään tämän kaltaista, joten kyseinen neule lähti mukaani. Mukaan lähti myös farkut sekä mekko. Olisin ehkä voinut muutakin ottaa, mutta pienen pohdinnan jälkeen laitoin muut omille paikoilleen takaisin. Olen erittäin tyytyväinen valintoihini.

ostokset

Syy miksi mieheni kyseenalaistaa varsinkin neuleiden hankintaa liittyy siihen, että neuleet vie valtavasti tilaa ja koska myös teen niitä välillä aika kovaan tahtiin. Pakko on todeta se, että neuleiden määrä on aika massiivinen minulla ja niiden saaminen vaatekaappiin on vaikeaa. Pitääkö minulla olla sitten näin paljon vaatteita? Kyllä, toiset kerää postimerkkejä tai Muumimukeja, minä kerään vaatteita ja kenkiä. Mutta mennäänpä ostoksiin.

Ostokset:

  • Mekko: Odd Molly
  • Farkut: Lindex
  • Neule: Pola

Mielestäni tein hyvät ostokset ja odotan kovin, että saan ne päälleni. Ensin tuuletin vaatteet ja sen jälkeen pesu. Neuleessa on hiukan pesunukkaa, joka on helppo ottaa pois. Sitä tosin on niin vähän, että välttämättä ei tarvitse ottaa edes nukanpoistajalla, vaan nyppii sormilla. Eli hyvät valinnat, paljoakaan ei tarvitse tehdä, että saan ne käyttööni. Minulle suurin ongelma on kierrätetyissä vaatteissa kaikki hajuhaitat. Enkä tarkoita nyt mitään hometta yms. Vaan ihan pesuaine -ja huuhteluainejäämät. Joskus ihmiset laittaa niin paljon huuhteluainetta pyykkikoneeseen, että vaatteeseen tulee sellainen öljyinen pinta ja sen peseminen pois on iso homma. Näissä ei onneksi sellaista ollut, vaikka pesuaineen tuoksut oli pakko tuulettaa pois.

Mitä pidätte ostoksista?

Bella kirppis saapui Helsinkiin

Mukavaa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Fida Outlet

Fida Outlet

Fida Outlet, mikä se on, missä se on ja millainen se on? Koitan tässä postauksessa hivenen avata tätä asiaa. Viimeisellä kesälomaviikolla pääsin pitkästä aikaa jälleen sukeltamaan Outletin laatikoihin ja tein muutamia syksyisiä löytöjä laatikon pohjalta.

Fida Outlet

Fidan Outlet löytyy Helsingin Roihupellosta ja sieltä löytää yksityishenkilöt sekä tukkuasiakkaat eritttäin edullisesti vaatteita, kenkiä yms. Tekstiilit myydään kilohinnalla ja se ei juuri paljoa lompakkoa ohenna. Outletteja ei siis ole kuin tämä yksi ja tämäkin yksi on avoinna vain muutaman kerran viikossa.

Avoinna:

  • ma: 10.00-15.00
  • Ke 8.00-13.00

Tavarat eivät ole siellä samalla tavalla järjestyksessä mitä ne ovat myymälöissä, vaan esimerkiksi vaatteet on kaikki laatikoissa, joita sitten pengotaan varovasti. Laatikoista löytyy sitten ihan mitä vain, osa hyvää tavaraa, osa vähemmän hyvää. Eli mieti mihin tarkoitukseen haluat tekstiiliä ottaa. Nyt viime kerralla kun kävimme, ei kenkiä oikein ollut, joten keskityin vain vaatteisiin. Keräsin ensin ison määrän tavaraa mieheni syliin ja kun sain tarpeekseni sukeltamisesta, aloin käydä läpi mieheni syliä. Minulla on tietty tapa, millä perusteella valitsen minkäkin vaatteen, jos on mahdotonta päästä sovittamaan vaatteita.

Mitä löytöjä tein?

Päätin, että haluan tiettyjä juttuja kaappiin syksyksi ja tiettyyn tarkoitukseen. Sen vuoksi kävin valinnan noin kolme kertaa, ennen kuin päätin ottaa ne mitkä jäivät sitten minulle. Mitään valtavaa kasaa ei siis mukaan lähtenyt ja kaikki vaatteet ovat tulossa sellaisenaan käyttöön. Esittelyvideoon pääset tästä linkistä. Eli kuitenkin aika iso määrä tuli löydettyä ja näillä pärjää hyvin myös talvella.

Löydöt:

  • Maksihame
  • Housut
  • Neulemekko
  • 6x neule (takkia,puseroa)
  • 2x kauluspaita
  • Vakosamettihame
  • Liivi

Ja nuo kaikki maksoi 8€. Toivottavasti en unohtanut listasta mitään. Sen verran paljon aikaa tuosta käynnistä, että olen ihan unohtanut mitä sieltä löytyi. Onneksi on tuo video, niin voi edes hiukan muistella mitä tuli hankittua. Kuvissa vilahtelee miesten suuren suuri kauluspaita, jota olen käyttänyt ja paljon ja nyt olen myös ottanut neulemekonkin esiin. Syksy on alkanut, joten voin hyvin pukeutua näihin ihaniin vaatteisiin, joita löysin Fidan Outletista. Mitä mieltä olette näistä löydöistä?

Fida Outlet

Ihanaa lauantaita kaikille! 

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest