Kun pinna palaa ja kori täyttyy
0
Kun pinna palaa ja kori täyttyy: Kiukkushoppailu, tuo arjen pieni ekokatastrofi! Kävitkö joskus kirpparilla lohduttamassa itseäsi? Et ole yksin. Mutta onko kiukkushoppailu koskaan oikeasti ekologista – edes silloin, kun ostaa käytettyä? Minulla on teille tähän liittyvä tarina, jonka haluan jakaa. Tämä on tarina, josta en ole ylpeä, enkä edes ymmärrä miten tässä näin kävi, mutta kerron sen teille, jotta ette itse lankea samaan harhaan.
Kun pinna palaa ja kori täyttyy: Kiukkushoppailu, tuo arjen pieni ekokatastrofi?
Aloitetaan siitä kun kiukku nousee ja nousee, sitä ei saa pysäytettyä millään, ei sitten millään. Tila vain pahenee ja pahenee, tuntuu kuin olisit höyryveturi, jonka korvista nousee savu ja ääni on kuin junan pilli. Siitä olotilasta ei voi seurata mitään hyvään.
Kiukku, kävely ja UFF
Töissä ei mennyt hyvin. Itse asiassa meni niin huonosti, että teki mieli paiskata tietokone ikkunasta ja hypätä itse perässä. Ja sitten suutuin vielä miehelleni – en ehkä edes oikeasti hänen tekemisistään, vaan siitä, että joku oli lähettyvillä ja hengitti väärään tahtiin. Lähdin kävelemään. Kiukulla. Tarkoitus oli tuulettaa päätä, mutta päädyinkin UFFiin. Ja sieltä kotiin tulin kolmen hameen (ei istu), seitsemän kynttilänjalan (ei tarvita) ja palapelin (muka perheaktiviteetti?) kanssa.
odellisuudessa kori täyttyi UFFissa yliäyräiden, mutta jostain sain kuitenkin sen verran järkeä päähäni, että mukaan lähti vain ja ainoastaan yksi hame, kahdet housut, body ja kaksi takkia. Totta on se, että en ole sovittanut vaatteita, kerran ollut yksi takeista päälle kun mentiin viemään koiria ulos. Mutta jatketaan..
Kirppis ei ole synninpäästö
Kiukkushoppailu tuntuu lohdulta. Ja kun ostaa käytettynä, se tuntuu melkein sankariteolta – eikö niin?Mutta ekologisuus ei ole tunneostos. Jos ostos päätyy käyttämättömänä takaisin kiertoon, sen elinkaari ei pitene. Se on ekologinen bumerangi, joka käy kääntymässä kodissasi ennen kuin jatkaa matkaa.
”Mutta se oli vain kolme euroa!” Kolmen euron paita ei ole ilmainen – se maksaa tilaa, aikaa ja joskus mielenrauhaa. Kun kymmenen halpaa ostosta kertyy, on taskussa vähemmän rahaa ja kaapissa enemmän hämmennystä. Ongelma ei ole ostaminen, vaan miksi me ostamme. Usein haemme kontrollia, lohtua tai hetken hallinnan tunnetta, kun maailma ympärillä tuntuu keikahtaneen.
Mikä sitten auttaa?
Jos tekee mieli ostaa jotain kiukulla, ehkä ensin kannattaa:
- Kirjoittaa päiväkirjaan sivu täyteen rumia sanoja
- Käydä kävelyllä ilman lompakkoa
- Soittaa ystävälle ja kertoa kaikki
- Piirtää kiukkukukka
- Ottaa kuva jostain kummallisesta kirpparilöydöstä ja postata se someen: #kiukkukirppisfiilis
Loppusanat ja kahvihöyryt
Kirppari ei ole vihollinen. Se on mahdollisuus – kun siellä käydään, eikä paeta. Kiukkushoppailu on vähän kuin suklaalevy: lohduttaa hetken, mutta ei täytä sitä oikeaa tarvetta. Joten ensi kerralla kun tekee mieli ostaa oranssi huivi, pysähdy hetkeksi. Tarvitsetko sitä, vai tarvitsetko hetken hiljaisuutta ja teetä? Tavara ei ratkaise tunnetta. Mutta tunne, kun et tarvitse mitään – se voi olla parempi kuin yksikään palapelirasia.
Ihanaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Pitääkö tyylibloggaajalla olla aina jotain uutta
Pitääkö tyylibloggaajalla olla aina jotain uutta? Olen viime aikoina pohtinut paljon tätä kysymystä. Ehkä siksi, että kevät tuo aina mukanaan uutuuden kaipuun – lehtien muotisivut pursuavat trendejä, ja some on täynnä raikkaita värejä, uusia mallistoja ja “täydellisiä kevätkamoja”. Ja samalla sitä huomaa katsovansa omaa vaatekaappia miettien: pitäisikö munkin ostaa jotain uutta? Näyttääkö tämä vanha takki jo liiankin tutulta?
Pitääkö tyylibloggaajalla olla aina jotain uutta
Mutta mitä enemmän tätä mietin, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että tyylibloggaajan ei tarvitse olla jatkuvasti uuden perässä. Tyyli ei ole kertakäyttöinen juttu. Se ei ole sitä, että joka postauksessa olisi uudet kengät tai trendikkäin hame – vaan sitä, että rakentaa jotain pysyvämpää. Jotain omaa.
Minä itse tykkään käyttää samoja vaatteita eri tavoin. Rakastan sitä, kun voin yhdistää viime kevään lempparimekon uusiin kenkiin, tai kerrostan tutun neuleen alle kauluspaidan ja saan heti vähän uudenlaisen fiiliksen. Ei tarvita kokonaan uutta, vaan uusi tapa katsoa tuttua.
Ja toisaalta – rehellisesti – en edes halua olla jatkuvasti ostamassa. Se ei ole kestävää, ei ympäristölle eikä lompakolle. Enkä usko, että minun lukijatkaan odottavat sitä. Ehkä me kaivataan enemmän aitoutta kuin alati vaihtuvaa kulissia. Aitoa pukeutumista, jossa näkyy arki, tunne, ja persoonallisuus. Se on sitä tyyliä, mikä oikeasti kestää aikaa.
Neule: PréPorté
Housut: Itse tehdyt
Oman tyylin voima ei synny uutuuksista, vaan siitä, miten puet tarinasi ylle yhä uudelleen.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan kaipaavani rauhaa myös pukeutumiseen. En halua kiirehtiä trendien mukana, vaan haluan pysähtyä, hengittää, pukea päälle villatakin jonka taskussa on viime syksyn lehti – ja muistaa, että vaatteet kantavat mukanaan tarinoita. Ne eivät ole pelkkiä kankaita, vaan muistoja, tunteita, päiviä, jolloin tapahtui jotakin tärkeää tai ihan tavallista.
Tässä kevään kynnyksellä haluan rohkaista myös sua katsomaan omaa vaatekaappiasi uusin silmin. Löytyykö sieltä vaate, jota et ole käyttänyt hetkeen? Voisitko stailata sen uudella tavalla? Ehkä yhdistää hameen neuleeseen, jota et ole ennen kokeillut? Tai pukea sen “juhlavaatteen” ihan tavalliseen arkipäivään? Koska ei, tyylibloggaajalla ei tarvitse olla aina uutta. Riittää, että on oma itsensä. Ja se, jos mikä, on aina muodissa.
Lempeyttä ja kerroksia kevääseen,
Nanna
Seuraa minua: