Hae
VillaNanna

Pitkä parisuhde vaatii myös työtä

Pitkä parisuhde vaatii myös työtä

Pitkä parisuhde vaatii myös työtä, se on ihan itsestään selvää, että näin on. Parisuhde ei ole koskaan iloa ja onnea, vaan välillä myös ristiriitoja. Arki on useasti aika tavallista ja joskus henkisesti rankkaa. Parisuhde voi kadota arjen jalkoihin, hyvinkin salakavalasti. Parisuhdetta pitää muistaa hoitaa ja hoivata, eikä antaa sen valua pois reitiltään.

Pitkä parisuhde vaatii myös työtä

Meille tulee helmikuussa jälleen vuosia täyteen, olemme silloin olleet naimisissa 19 vuotta ja näihin vuosiin mahtuu kaikenlaista, vakavasta sairastumisesta ja avioeron harkinta-ajasta ollaan kuitenkin päästy näin pitkälle ja olemme edelleen yhdessä. Ja ei kyse ei ole siitä, että jäämme huonoon parisuhteeseen, vaan olemme taistelleet kaiken sen hyvän puolesta, jotka suhteessamme on.

Muutama vuosi sitten kirjoitin postauksen siitä, miten parisuhteemme oli kadonnut arjen jalkoihin ja meillä oli avioeron harkinta-aika päällä. Silloin kuitenkin saimme ulkopuolista apua, joka auttoi rakentamaan elämää uudelleen sille pohjalle mitä se oli silloin joskus ennen. Harkinta-ajan jälkeen päätimme siis jatkaa avioliittoa, mutta tiesimme, että kun arki on meillä rankkaa, niin pitää muistaa toinen sen keskellä.

Pitkä parisuhde vaatii myös työtä

Pusakka: Beynd Retro
Housut: En muista
Kengät: Levi´s

Toisen huomioiminen ja tukeminen on tärkeää

Meillä molemmilla on työ, joka ei ole aina ihan helpoimmasta päästä ja henkisesti olemme useasti aika kuormittuneita. Toki työasioiden kuormitukset pyritään aina hoitamaan työyhteisön kanssa, mutta joskus työt tulevat kotiin mukaan ja silloin on vain pakotettava itsensä siihen, että työt jätetään sinne työpaikalle ja keskitytään ihan muihin asioihin kun pääsee kotiin. Toki meillä vielä ongelmana se, että mies tekee aamuvuoroa ja minä iltavuoroa, niin näemme aika huonosti viikolla toisiamme.

Mies opiskelee työn ohessa, joten sekin vähentää yhteistä aikaa. Aikaa on siis tavallaan varastettava, jotta pääsee palautumaan työstä ja voi keskittyä myös omaan parisuhteeseen. Ei siis riitä, että keskittyy parisuhteeseen vain loma-aikoina, vaan on keskityttävä siihen joka viikko ja joka päivä, tavalla tai toisella. Samaan aikaan pitää myös antaa toiselle tilaa palautua työstä ja antaa kumppanin tehdä niitä omia palautumisasioita, joka minulla on esimerkiksi ompelu ja neulominen. Miehellä on omansa ja hänelle pitää antaa se oma aika. Mutta rajansa niilläkin, oikeanlainen tasapaino pitää huolta koko perheestä.

Pitkä parisuhde vaatii myös työtä

Cafe Carusellissa saa muuten hyvää lohikeittoa.

Helsingin jäätelötehtaan kioski oli vielä auki ja pakkohan siitä oli napata evästä mukaan.

Ihanaa viikonloppua!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

18 vuotta avioliittoa takana

Yllätystreffit

Keväisen Tallinnan aurinkoinen päivä

Omituinen hiihtoretki

Katse syksyyn ja syksyn vaatekaappiin

Katse syksyyn ja syksyn vaatekaappiin

Katse syksyyn ja syksyn vaatekaappiin. En ihan vielä halua uskoa, että syksyn on jo kulman takana. Mutta ei auta kuin alkaa hiukan miettimään, mihin suuntaan vien syksyn ja talven vaatekaappini. Koska vielä en ole tuonut yhtäkään syksyistä vaatetta varastosta, niin olen tehnyt muutaman hankinnan, minkä ympärille alan rakentamaan vuoden 2024 tyyliäni.

Katse syksyyn ja syksyn vaatekaappiin

Olen käynyt kahdessa kirpputorissa nyt lähiaikoina ja katsellut tosiaan vain syksyisiä juttuja. Tähän aikaan on hiukan haastellista se, mutta jotain kyllä löytyy hyvinkin. Hyödynsin myös tehokkaasti UFFin Tasarahapäivät, jotka olivat ihan hetki sitten. Tutustuin myös Tikkurilassa olevaan Oh La la -kirppikseen. Vielä pitää kuitenkin toteuttaa vaatehuoltoa ainakin neuleelle, jonka ostin. Muuten kaikki on kunnossa.

UFF Tasarahapäivät

Tein todella hyviä löytöjä UFFista. Yleensä kaikki UFF -löydöt teen Fredalta sekä Hakaniemestä. Mutta yhden ihanan liivin löysin Bulevardilta. Mutta katsotaan mitä ihanaa syksyyn löysin UFFista.

Suomalainen vaatemerkki Idees.

Katse syksyyn ja syksyn vaatekaappiin

Keltainen jakku: Made in Frace. Valkoinen hame: Kaunotar, Made in Finland

Pitkä mokkatakki: Made in Italy

Promise -merkki sekä jonkun omin käsin ompelema liivi

Kun kierrän kirppareilla, niin kuljen puhelin kädessä. Googletan merkit ja katson missä maassa tuotteet on tehty. Vintage -liikkeistä on helppo löytää ihan made in Finland tuotteita ja niitä on myös tässä kokoelmassa. Kokoelmassa on myös ranskalaista ja italialaista designia.

Modernimpaan makuun

Koska en halua koko vaatekaappiani täyttää vintage -vaatteilla, niin joukkoon pitää löytää vähän modernimpaa. Valitettavasti se homma on minulle aina yhtä tuskaa, sillä minulle on todella iso ongelma ostaa nykyajan merkkejä. Ei listalla on H&M (paitsi 80-luku), Vero Moda, Vila, Only, Temun tuotteet, Shein, yms. Saatte varmaan kiinni mitä kaikkea tuohon kuuluu. Ainoat joita ostan on Lindex sekä Kapp Ahlin Hampton Republic. Tosin nyt valitettavasti lähti niitäkin merkkejä mukaan, joita en ole ostanut enää vuosiin.

Merkki molemmissa: Zara

Merkki: Zara

Katse syksyyn ja syksyn vaatekaappiin

Merkki: B.young

 

Olisinko voinut jättää vaatteet kirpparille? No, ihan varmasti, mutta vaatekaappi tarvitsi jotakin ekstraa ja vaihtoehdot olivat mitä olivat. Voin sanoa, ettei minulla ole muita Zaran vaatteita kaapissa. Nuo kolme ovat nyt sellaisia.

Jotain löysin tosin myös myyntikassista. Meillä on ollut vaatteita myynnissä muutamaan otteeseen läheisessä Siisti kirppiksessä ja viimek erralla takaisin tuli keltainen Kaunottaren mekko. Pyörittelin jälleen kerran mekkoa hetken ja nyt päätin ottaa mekon takaisin käyttöön. Väri ja malli sopii täydellisesti syksyyn. Vai mitä mieltä olette?

Mukavaa päivää!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Syksyn vaatekaappi

Syksyn suosikit

Syksyn ihanat diy ideat