villasukat jalassa ja sielu täynnä tarinoita
2
Takaisin kotona, villasukat jalassa ja sielu täynnä tarinoita. Kotiinpaluu ei ole vain fyysinen matka, se on siirtymä sielussa. Matkalla olin kuin simpukka, joka oli vähän auki, vähän eksyksissä, mutta nyt, nyt sulkeudun rauhaan. Ja kaikki alkoi siitä hetkestä, kun aurinko laski.
villasukat jalassa ja sielu täynnä tarinoita
Koti. Se tuoksuu omalta, vaikka on ollut hetken poissa. Siellä kengät löytävät tiensä eteisen kulmaan, villasukat solahtavat jalkaan kuin vanhat ystävät ja kahvinkeitin tervehtii kotoisalla hyrinällään. Palasin juuri matkalta, reissulta, joka jätti jalanjälkiä sydämeen, mutta teki samalla tilaa sille kaikkein tärkeimmälle: kodin syleilylle. Voi että, miten hyvältä tuntui avata tuttu ovi. Hetken jo mietin, oliko aika pysähtynyt täällä. Kuin kukaan ei olisi liikkunutkaan. Mutta sitten huomasin: pieni hämähäkinseitti ikkunan nurkassa, postipino pöydällä ja laventeli parvekkeella riutuneena.
Koti oli odottanut minua, vähän sameasilmäisenä, vähän loukkaantuneena, mutta kuitenkin uskollisesti. Istuin sängylle ja huokaisin. Tiedätkö sen huokauksen, joka lähtee varpaista ja nousee solisluihin asti? Se on kotiinpaluun huokaus. Ei siksi, että matka olisi ollut huono. Vaan siksi, että koti, se on turvasatama, jonka huomaa vasta, kun on ollut siitä hetken irti.
Asu kuin matkan metafora
Tässä hetkessä, kotona, en voisi olla tyytyväisempi valitsemaani asuun. Matkalta palatessa ei kaipaa mitään kiristävää tai kimaltelevaa. Haluan pehmeitä linjoja ja muistoja, jotka tuntuvat iholla.
- Ylläni on Luhdan vanha takki, jonka löysin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Kyllä, kuulit oikein, ilmaisosasto. Siellä se roikkui kuin unohdettu aarre, ja nyt se on uskollinen reissukumppanini sateessa, tuulessa ja lentokenttien kylmyydessä. Se takki on nähnyt enemmän kuin moni ihminen, ja silti se jaksaa suojata.
- Mekkoni on UFFilta, vähän kulahtanut, mutta juuri sopivan leikkisä. Sellainen, jonka helma hulmahtaa kevyesti, kun askeleet käyvät raskaiksi. Se muistuttaa minua siitä, että kauneus ei ole uutta, vaan tarinallista.
- Ja kengät? Ne ovat Crocsit. Kyllä, ne kamalat ja ihanat, ergonomiset ja esteettisesti kyseenalaiset kumikengät, joita voi rakastaa vain täysillä tai ei ollenkaan. Ne olivat pelastukseni, kun matkalaukun vetoketju hajosi, juna oli myöhässä ja kantapäät huusivat hoosiannaa. Kotona ne odottivat eteisen nurkassa kuin vanhat rakastajat, vähän kuluneet, mutta yhä täydelliset.
Koti on tunne, ei rakennus
Matkalla kohtaa monia ihmisiä, maisemia, hetkiä. Mutta koti on tunne, joka kulkee mukana. Se on se hiljainen kaipuu tuttuihin nurkkiin, kahvikupin lämpöön ja siihen tapaan, miten valo lankeaa juuri oikeassa kulmassa keittiönpöydälle aamulla. Paluumatkalla satoi. Sellainen hiljainen, tasainen sade, joka ei huuda, mutta kertoo, että nyt on aika pysähtyä. Se kasteli takin hartiat ja sai silmät kostumaan, osin säästä, osin liikutuksesta. Kotiin paluu on kuin sulkisi luvun kirjasta. Se ei tarkoita, että tarina päättyy, mutta se kääntää sivua. Koti kertoo: olet taas täällä. Saat hengittää, saat levätä. Ja ehkä pian jo haaveilla seuraavasta matkasta.
Yksi askel kerrallaan takaisin omaan rytmiin. Kotiovella pysähdyin. Mietin, keitä kaikkia olin matkalla kohdannut. Mitä olin jättänyt taakseni, mitä tuonut mukanani. Tiedätkö sen tunteen, kun käsi painaa ovenkahvaa ja ilmassa on hetken hiljaisuus? Siinä kohtaa kaikki muuttuu. Olet vielä matkustaja, mutta kun avaat oven, sinusta tulee taas sinä. Koti ei kysy, missä olet ollut. Se kysyy, kuinka voit. Se antaa sinun pudottaa laukun eteiseen ja istua alas. Se tarjoaa hiljaisuuden, joka ei ole tyhjää, vaan täyttä läsnäoloa. Se antaa luvan olla. Koti on se paikka, jossa kyyneleet saa päästää ilman selityksiä, ja jossa nauru kantaa keittiön kautta olohuoneeseen.
Kotiinpaluu on rituaali. Se alkaa auringonlaskusta ja päättyy villasukkiin. Se ei tapahdu yhdellä ovenavauksella, vaan pieninä hetkinä: kun laitat veden kiehumaan, kun haet postit, kun levität mekon tuolille ja ajattelet “tässä minä taas olen”. Ja ehkä juuri siksi kotiinpaluu on niin pyhä. Se ei vaadi juhlia, mutta se ansaitsee ne.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
VillaNanna lomalla -Langat kerällä
Villananna lomalla, kun langat jäävät kerälle ja kahvi ehtii jäähtyä. Villananna-blogi pitää viikon kesäloman. Lue tarinallinen lomatervehdys ja kurkista, mitä tapahtuu, kun villalangat saavat huilia ja bloggaaja hengittää hetken hiljaa.
VillaNanna lomalla -Langat kerällä
Oli kerran blogi, joka ei malttanut olla hiljaa. Aina se jakoi tarinoita, ohjeita, oivalluksia ja joskus ihan vain ilon pilkahduksia keskelle päivää. Sen nimi oli Villananna. Se oli kotoisa kuin vanha villapaita, jossa oli vähän reikiä mutta paljon muistoja. Mutta eräänä päivänä, tarkalleen ottaen juhannuksen jälkeen, Villananna huokaisi syvään ja sanoi: ”Kuule, nyt minä tarvitsen hetken. Vain viikon. Lupaatko katsoa sillä välin, ettei langat karkaa ja että kahvi ei keity liikaa?”
Ja niin bloggaaja pakkaa mielensä reppuun, jättää läppärin nukkumaan ja lähtee seikkailemaan maailmaan ilman aikataulua. Ehkä jossain vuoren juurella odottaa maisema, joka kutoo ajatukset uusiksi. Ehkä joku villapaidan hiha hymyilee vastaantulijalle ja muistuttaa, että kaikkea ei tarvitse aina jakaa heti, joskus riittää, että vain on.
Ei draamaa, ei isoja julistuksia – vain pieni luova tauko
Sellainen, joka tekee hyvää niin langoille kuin mielellekin. Villananna-blogi jää siis pienelle kesälomalle. Ei huolta, se ei ole unohtanut sinua. Päinvastoin: se kerää juuri nyt tarinoita, lankainspiraatiota ja elämänmakuisia hetkiä seuraavia postauksia varten. Ehkä pian puikot taas kilisevät, ja sormet tanssivat näppäimistöllä kuin juhannuskärpäset auringossa.
Mutta nyt: hiljaisuus. Lempeä, hyväntahtoinen tauko. Se sellainen, joka antaa tilaa ajatuksille ja uusille ideoille. Sinullekin. Nähdään ensi viikolla, virkistyneenä, inspiroituneena ja ehkä vähän päivettyneenä.
Villananna kiittää, huikkaa aurinkotervehdyksen ja lupaa palata pian langanpäitä selvittelemään. Älä kuitenkaan huoli: Villananna palaa pian takaisin inspiroituneena, ehkä rusottavin poskin ja pää täynnä uusia tarinoita.
Myös Instagram jää samalle lomalle, sillä vaikka minulla ei ole lomaa, niin VIllaNannalla on. Nuoret tarvitsevat kaiken mahdollisen huomion tulevana viikkona ja te pääsette mukaan reissulle vasta myöhemmin. Myöhemmin pääsette näkemään minne minun tieni vei ja miksi ihmeessä jätin VIllaNannan ihan yksin. Ja langat? Ne kyllä odottavat, juuri siinä, mihin viimeksi jäivät.
Nähdään ensi viikolla!
– Villananna
Seuraa minua: