Meidän treffit
Meidän treffit ovat aina vähän erilaisia, mutta perinnettä näissä on paljon. Vähän kirppistelyä, vähän Linanmäkeä, ruokaa ja herkkuja. Tällaiset arkitreffit on myös aika ihania ja ihanaa, että mies viitsii viedä meikäläistä näin joka paikkaan, josta minä pidän.
Meidän treffit
Mieheni päätti eilen, että nyt on korkea aika viedä vaimo treffeille. Ensin mies vei minut kirpparikierrokselle. Tehtiin paljon kaikenlaisia löytöjä, joista tulee myöhemmin juttuja tänne mutta annan teidän kurkistaa vaatelöytöjä jo nyt. Ollaan tosin nyt kahtena päivänä käyty kirppareilla. Lanttilassa ihan siitä syystä, että muuttaa muualle ja eilen sitten huomattiin, että ihana SaunaKatti siirtyy myös Maunulasta Hakaniemeen. Avajaiset uudessa paikassa on 1.8, joten ei muuta kuin sinne.
SaunaKatin jälkeen tie vei tuttuun Kierrätyskeskukseen Nihtisiltaan. Sieltäkin löytyi vaikka mitä ihanaa ja suloista. Näiden reissujen jälkeen eksyttiin Lintsille. Montaa tuntia ei siellä jaksanut pyöriä, vanha ihminen vaan tultiin jatkamaan treffejä kotiin. Kierrettiin hetki, käytiin syömääss ja juoksujalkaa kotiin nauttimaan omasta rauhasta.
Treffit tekee hyvää parisuhteelle
Tällainen tekee niin hyvää parisuhteelle, kun päättää vain, että nyt haluan olla sinun kanssasi muutaman tunnin ja tehdä asioita, joista molemmat tykkää. Meillä se on tietenkin kirppistely ja syöminen, hih. Suhde lujittuu ja on kivempi taas tehdä omia juttuja ilman toista.
Eikä niiden treffien tarvitse olla aina suurta luxusta, vaan tällaiset arkiset irtiotot ovat myös hyvin tärkeitä, jotta jaksaa taas puuhata siellä kotonakin tyytyväisenä. Näin ainakin minulla. Treffit myös lähentää ihmisiä, voidaan tehdä asioita, joista molemmat nauttii. Vuorotellen sellaisia asioita.
Minun asuni
Asuni on ommeltu kahdesta pikeepaidasta. Toisen paidan leikkasin kainaloiden alta poikki ja toisesta irroitin hiukan helmaa irti. Sen jälkeen ompelin uuden helman. Tämän jälkeen leikkasin yläosan halter neck -tyyppisesti ja takakappaleelle tein kuminauhakujan samalla kun päärmäsin muutenkin leikatut osat. Pujotin kuminauhan ja ompelin merkin rinnukseen. Valmis mekko. Tässä oli vähän enemmän työtä ja voit irroittaa halutessasi vain hihat tai jättää sellaiseksi. Itse halusin ehdottomasti kesäisemmän vielä.
Kengät olet ostanut Kierrätyskeskuksesta, aivan ihanat kengät ja kassin olen tehnyt itse farkkujen jämistä. Aivan täydellinen Lumppumaakarin ekstaasi. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Muuta en asuun sitten tarvinnutkaan. Oli niin ihana ilma, että auriko oli ainut, joka kirkasti asuani.
| Rannekoru on tehty vanhasta rannekorusta. |
| Kuppi löytyi tällä reissulla SaunaKatista. Täydellinen pikku kuppi juuri minulle. |
![]() |
| Parveke sai uutta kivaa myöskin. Vaasi löytyi myös SaunaKatista ja torso sekä kupit löytyi ilmaisosastolta. Tarjoiluastia on löytynyt aikaa sitten myöskin ilmaisosastolta. |
![]() |
| Treffien lopuksi hiukan kuohuvaa ja jäätelöä. |
![]() |
| Lanttilasta: – farkut – neule – paita – tunika – paljettileggarit – koru – nilkkuritKierrätyskeskus: – 2x mekko – 2x sandaalit – paita – hattu Ilmaisosasto: |
Miesten paidoista toppi -DIY
Halusin ennen meidän Merikarvia reissua ommella lomavaatteita ja ensimmäisenä valmistui miesten paidoista toppi. Tästä tulikin tosi kiva. Olen tykännyt tästä erittäin paljon. Söpö ja rento toppi. Yllättävän helppo myös toteuttaa, vaikka työvaiheita on monta.
Miesten paidoista toppi -DIY
Tuitui!
Viikonloppu oli aika mahtava. Tehtiin pikareissu Merikasrvialle ja sen lisäksi nautiskeltiin elämästä Porin Jazzeissa rakkaan ystävän kanssa. Todella pitkästä aikaa. On aika kummallista, että vaikka asutaan aika lähellä toisiamme niin yhteistä aikaa on niin kovin vaikea aina järjestää. Mutta nyt lähdettiin hiukan rentoutumaan. Merikarvialla me olemme olleet monesti ja tykätään todella paljon olla siellä. Nyt reissu oli mitoitettu lyhyeksi mutta ensi vuonna sitten voisi olla pidempään.
Ennen reissua ompelin muutaman ihanan jutun, läjä projektia siis jälleen. Läjässä on vielä ihan mukavasti vaatteita, joista on helppo tehdä kaikenlaista, kaikki ei ole tekstiilijätettä. Tämä toppi oli siis hyvin helppo tehdä kahdesta miesten paidasta. Jalkaan vain farkut ja sandaalit, tyyli valmis. Kädessä keikkuu itse tehty pussukka, sekin on tehty farkkujen jämistä.
Miten toteutin topin?
Tarvikkeet:
- 2xmiesten kauluspaita, toinen paita hiukan pinenmpi kuin toinen.
Näin tein:
- Leikkasin yksivärisen paidan kainaloiden alta, sekä hihoista mahdollisimman ylhäältä palan.
- Tein miehustaan kapean kuminauhakujan ja pujota kuminauhan kujaan.
- Tein samoin myös leikatuille hihoille.
- Leikkasin helmasta sopivan palan pois.
- Leikkasin kuviollisesta paidasta palan helmaa.
- Ompele rypytyslanka ja kiinnitä toisen paidan helmaan.
- Leikkaa kuviollisesta paidasta kaksi suikaletta.
- Ompele toiseen pitkään reunaan päärme ja toiseen rypytyslanka.
- Ompele pala hihaan kiinni.
- Ompele hihan toiseen pitkään reunaan kuminauhakuja ja pujota kuminauha.
- Ompele hihat kiinni kainaloistaan muutamalla tikillä kiinni, varo kuminauhaa.
Ihana Merikarvia
Merikarvialla viihtyy todella hyvin, ainakin sen hetken. Itse en ole mökki-ihmisiä, mutta välillä tekee hyvää päästä kaupungin vilinästä rentoutumaan hiljaisuuteen. Se on oikeasti aivan ihanaa. Helsingissäkin kyllä löydän ne pysähtymisen paikat helposti, mutta siitä huolimatta on ihanaa välillä poistua sieltä. Voin kyllä sanoa, ihan suoraan, että kun olen hetken poissa Helsingistä, niin koti-ikävä tulee aika nopeasti.
Ainut paikka, jossa en koti-ikävää pode on Puola ja varsinkin Krakova. Siellä voisin olla vaikka miten pitkään ilman Helsinki-ikävää. Se on kuitenkin eri juttu se.


0







