Kaalimato Päiväuni
0
Eilen minulla oli todellinen Kaalimato Päiväuni, sellainen päivä, jolloin elämä pysähtyy ja keho ilmoittaa, että nyt riittää. Päänsärky jyskytti, peitto kääriytyi ympärille kuin turvakehä, ja minä olin kirjaimellisesti kaalimato, joka ei liiku minnekään.
Kaalimato Päiväuni
Eilen heräsin siihen tunteeseen, että keho ei vain pyydä rauhaa, se vaatii sitä. Päänsärky oli kuin jatkuva jyrinä takaraivossa, sellainen, joka ei kysy lupaa vaan ottaa vallan. En voinut tehdä mitään muuta kuin vetäytyä peiton alle ja antaa kehon tehdä sen, mitä se osaa parhaiten: yrittää parantaa itse itsensä.
Tiedät varmasti tunteen. Kun päivästä tulee tahattomasti lepohetki, vaikka kalenteri sanoo muuta. Kun arjen sovitut asiat eivät mahdu siihen oloon, jossa jopa silmien avaaminen tuntuu raskaalta. Minulla oli juuri sellainen päivä, kaalimato-päivä. Ja joskus sellaiset päivät ovat tärkeimpiä, vaikka ne tuntuvat täydellisiltä hukkapäiviltä.
Kun keho pysäyttää
Päänsärky ei ollut vain pientä nipistelyä, vaan syvä, jyskyttävä ja sitkeä kumppani. Se muistutti joka käänteessä, että ihmisen ei ole tarkoitus paahtaa loputtomasti. Nykyisessä muovikulttuurissa – jossa kaikesta pitää selvitä, olla tuottava ja näyttää ulospäin moitteettomalta unohtuu helposti, että lepo ei ole laiskuutta. Keho lähettää signaalit ennen kuin mieli tajuaa mitään. Ja kun ne signaalit tulevat, niitä kannattaa kuunnella.
Peitto kuin turvakuori
Peittoon käpertyminen oli minulle kuin pala lapsuutta. Pehmeä, lämmin kuori, joka antaa luvan olla pieni. Siellä ei tarvitse jaksaa, vakuuttaa ketään tai suorittaa. Siellä voi olla vain mato, suojassa, hiljaa, rauhassa. Olin kääriytynyt niin tiukasti, että jopa kännykän nostaminen tuntui liialta. Nukuin, heräsin, nukuin uudelleen. En tehnyt mitään, ja silti tein kaiken oleellisen: annoin keholle sen, mitä se oli kerjännyt jo useita päiviä.
On ihan ok pysähtyä
Tällaiset päivät muistuttavat siitä, että ihmisyys ei toimi tehokkuusmittareilla. Kaalimatona oleminen ei tee kenestäkään heikkoa, vaan inhimillisen. Jokainen tarvitsee joskus päivän, jolloin peitto on tärkein paikka maailmassa. Jos sinulla on ollut samanlaisia päiviä, ne eivät ole epäonnistumisia. Ne ovat kehon viestejä ja viestit, jotka kannattaa kuulla. Jo tänään päänsärky jatkuu, mutta tiedän, että eilinen oli tarpeen.
Jos keho sanoo pysähdy, pysähdy. Vaikka matona. Se on rohkeutta.
Rentoa kaalimatoilua!
Seuraa minua:
Sairasvuoteen sininen tango
Nyt soi sairasvuoteen sininen tango. Se on siniseen peittoon kääriytynyt ja nakertaa vähitellen olotilaa. Nenä loistaa punaisena kuin Petteri Punakuonon nenä konsanaan. Energiaa kyllä piiraisi, vaikka hengittäminen nenän kautta on lähes mahdotonta.
Sairasvuoteen sininen tango
Ihan aluksi sanon, että jos et kestä yökköjuttuja, älä lue! Tässä jutussa lentää nimittäin nenänesteet ja ehkä myös ärränpäät. Ihan vaan sen vuoksi, koska mä voin.
Niin tässä hommassa sitten kävi, että viime yönä nenänesteet alkoi valua pitkin poskia kohti tyynyä. Niistämällä ei tullut mitään ulos, mutta neste vain valui ja valui, mietin jo korkin laittamista nokkaani, mutta onneksi torkahdin ennen kuin aloin korkkeja etsiä. Nenäkannukin on kaivettu nurkastaan esiin ja taisin tosiaan naimisiin sen kanssa mennä vähän vahingossa.
Töistä ei paranisi olla poissa ollenkaan, niin paljon olisi hommaa ja se jos mikä tässä harmittaa kaikkein eniten. En missään nimessä haluaisi olla pois töistä. Olen siis naimisissa myös työni kanssa. Monulla on siis monen monta avioliittoa samaan aikaan. Huh, ajatuskin puistattaa. Mutta mitä ihmettä nyt sitten kun on tämän valuvan nokan kanssa täällä kotosalla? Ei voi oikein mitään tehdä, kun neste vaan valuu, pidän koko ajan nokastani kiinni, ettei kaikki valu pitkin sänkyä.
Inhoan sairastelua
Mikään ei ole minulle sellainen inhokkiasia kuin sairastelu ja isoin asia siinä on se, että harvoin sairaana pystyy tekemään asioita, mitä haluaisi. Koska on kipeä ja yleensä vain nukkuu. Nyt tosin muuta oiretta ei ole kuin tämä valtava nesteen valuminen nokasta. Olo on kuin purolla, joka solisee iloisesti jokeen asti. Tosin tässä ei ole jokea missään lähellä, joten puro solisee kivasti syliin.
Koska olen kova puuhastelemaan, niin kotona makoilu ei sovi meikäläisen ajatukselle ollenkaan. Ja soimaan itseäni, kun työkaveri joutuu sitten laittamaan enemmän panosta kun minä olen poissa. Ei ole kivaa, mieluiten puuhaisin nuorten kanssa kuin istuisin kotona pyörittämässä peukaloita. Tärkeää toki on se, että tulisin nyt terveeksi ja saisin keskityttyä sitten noihin nuoriin vihdoinkin. Pari päivää täytyy nyt malttaa mieli ja uutena Melissana sitten singahtaa töihin.
Rauhallista pikkulauantaita!
Seuraa minua: