Krakovan hellepäivän houkutus
2
Aamu alkoi Nutellalla ja päättyi haahuiluun. Krakovan hellepäivän houkutus johdatti meidät shoppailun, tarrojen ja hummuksen syvään päähän. Tämä on kertomus siitä, kuinka suunnitelmat heitettiin käsilaukun pohjalle ja annettiin helteen johdattaa. Onneksi mukana oli Nutellalettuja, ilmastoitu ostoskeskus ja meidän ikioma Kazimierzin keidas, Hamsa.
Krakovan hellepäivän houkutus
Heräilin hiljaa huoneesta, venyttelen rennosti ja kurkkasin ikkunasta ulos. Aurinko porotti jo taivaalla, vaikka kello oli vasta seitsemän aamulla. Huone tuntui ihanan viileälle ja nukuin hyvin yön. Sänky oli kietonut minut suloiseen syleilyyn ja ja lennättänyt minut pehmeille pumpulipilville unimaahan. Oli aika nousta ja valmistautua päivän seikkailuun.
NUTELLALETUT & OMELETTI; AAMU ALKAA MAKEASTI
Krakovan aamut voivat alkaa monella tavalla, mutta jos minulta kysytään, ne alkavat parhaiten Nutellaletuilla ja miehen mielestä omeletilla. Astuimme sisään Sasiedziin, joka on sympaattinen ja tunnelmallinen Ravintola aivan JCCn vastapäätä. Kahvi oli vahvaa ja letut vielä vahvempia, ainakin kaloripitoisuudeltaan. Täydellinen alku päivälle, josta oli tulossa kaikkea muuta kuin suunniteltu.
+30 °C ja romukoppaan suunnitelmat
Ajatuksena oli tehdä jotain järkevää, kulttuurista ja äärimmäisen sivistävää. Mutta mitä tekee Melissa ja hänen miehensä, kun lämpömittari huutaa kolmekymmentä ja aurinko paistaa kuin armoton ledilamppu kasvoihin? No tietenkin: hengailuasenne päälle ja vaeltamaan kohti viileämpää maaperää, eli Galeria Krakowskaa.
GALLERIA KRAKOWSKA, PELASTAVA KEIDAS
Tämä ostoskeskusten kuningatar seisoo juna-aseman vieressä ja on sekoitus kansainvälistä brändimeininkiä ja puolalaista säihkettä. Meille se oli tänään enemmänkin ilmastoitu viileä keidas, jossa saattoi pyöriä päämäärättömästi, eksyä Zaraan ja löytää itsensä paperihyllyltä etsimästä printteritarvikkeita. Minun taskutulostimeni huusi paperia, eikä matkapäiväkirja itsestään täyty! Tarroja löytyi myös lisää. (Sillä tarroja ei voi koskaan olla liikaa, vai mitä?)
Kazimierz kutsuu, Hamsa hurmaa
Lopulta viilennys sai jäädä taakse ja vaelsimme takaisin Kazimierziin, Krakovan juutalaiskortteliin, jossa historia ja hipsterit hengittävät samaa ilmaa. Pistäydyttiin hotellilla pikasiistiytymässä (eli minä lisäsin huulipunaa ja suihkautin hajuvettä kuin turvakerrosta päivän paahtoon) ja sitten, suoraan Hamsaan.
Hamsa Zseroka-kadulla on meidän vakiopaikkamme. Täällä hummus on silkkisempää kuin villahuivi kaulalla ja falafelit laulavat makuhermoille. Sisustus on boheemi, palvelu lämmin ja lista makujen ilottelua. Ei ihme, että palaamme tänne kerta toisensa jälkeen kuin exän luo, joka ei koskaan pettänyt.
JÄLKIRUOKAA JA VANHAN KAUPUNGIN VILINÄÄ
Koska vatsassa oli vielä tilaa (ehkä yhden kirsikan verran?), oli jälkiruoan vuoro. Pieni pyörähdys vanhaan kaupunkiin toi juuri sopivasti sen ripauksen keskiaikaista charmia, jota ilman Krakovan päivä ei olisi täydellinen. Emme tehneet mitään järisyttävää, ja se oli juuri täydellistä.
kAZIMIERZIN HAAHUILU KRUUNASI KAIKEN
Päivän päätteeksi haahuilimme vielä Kazimierzin kujilla, jossa taidegalleriat, muraalit ja kulmakuppilat tarjoavat loputtoman virran inspiraatiota. Oli kuuma, olimme väsyneitä, mutta kaikki tuntui olevan jotenkin… kohdallaan. Flow-tila löytyi, eikä sen jälkeen ollut kiire mihinkään. Krakova vietteli meidät jälleen kerran, lempeästi, hauskasti ja hieman Nutellan makuisesti.
Aurinkoista päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Kazimierzin kutsu
Kazimierzin kutsu herätteli minut unesta, oli aika sanoa hyvästit Zakopanen ihastuttavalle vuoristomajalle, Willa Lelujalle. Taivas oli kirkas ja vuorituuli hyväili poskia, mutta sydämessä myllersi. Kazimierz, tuo Krakovan sydän ja minun sydämeni koti, kutsui. Jo ennen kuin juna nytkähti liikkeelle, tunsin sen: Kazimierzin kutsu, Krakovan kuumuus. Oli aika palata.
Kazimierzin kutsu, Krakovan kuumuus
Aamu oli hellä, olimme pakanneet jo edellisenä iltana, vielä viimeiset punnitukset ennen lähtöä. Kahvia, aamupalaa ja siivous. Koko tuon ajan ajattelin jo Kazimierzin katuja. Minulla oli jo kova ikävä ja en meinannut malttaa ollenkaan. Onko kaikki mukana? Ei, tässä vaiheessa olimme jo huomanneet, että miehen aurinkolasit olivat kadonneet jonnekkin Linja-autoon. Olimme huomanneet sen jo junassa matkalla Varsovasta Zakopaneen. Mutta nyt se alkoi ärsyttämään miestä oikein kunnolla.
Ei auttanut kuitenkaan parku, vaan pakko oli lähteä kohti juna-asemaa. Lähdimme kävelleen, sillä halusimme vielä rauhassa hyvästellä Zakopanen. Meillä ei ollut kiire tallustella määränpäähän. Ehdin kuvatakin matkalla. Mitä lähemmäs tulimme asemaa, sen levottomammaksi tulin.
Hyvästi vuoret, hei Krakova
Lähdimme liikkeelle reippain askelin, minä haikeana ja mies hikoillen. Matkalaukut ja vetolaukut kolisivat mukulakivillä, kun astelimme kohti Zakopanen asemaa. Takana jäänyt Willa Leluja oli kuin satukirjan sivu, jonka käänsin kiitollisena, mutta hieman haikeana.
Junassa meidät valtasi vapauden ja odotuksen tunne. Avoimista ikkunoista puhaltava tuuli kuivatti otsan hien, ja kiskojen rytmi soi taustamusiikkina. Tutustuimme brittiläiseen äitiin ja hänen tyttäreensä, jotka olivat reilausmatkalla Euroopassa. Kävi ilmi, että molemmat olivat myös sisällöntuottajia, kuinka virkistävää oli jakaa hetki tarinoita, haaveita ja yhteyksiä.
Helteen halki, kuin draamassa
Krakovan juna-asemalle saavuttuamme minä vaadin, että kävellään hotelliin. Kuumuus paahtoi, ilma seisoi ja mieheni… no, hän ei ollut aivan yhtä innostunut kuin minä. “Seikkailua, seikkailua!” hihkuin kuin haltioitunut teinipuutarhuri, vetäen laukkuani kuin maailmanmatkaaja konsanaan. Mies puolestaan mutisi matkalaukkurumbasta, kirosanoja säästellen. Silti, rakkaus kaupunkia ja minua kohtaan vei hänetkin perille.
Päämäärämme oli Oberza Aparthotel, jossa meille oli varattu Hopea-huone. Ja voi, se sänky! Siihen rojahtaminen oli kuin kuoleminen ja uudestisyntyminen yhdellä kertaa. Ilmastointi surisi kuin kehräävä kissa, mutta keho vaati vielä suihkua ja vatsamme ruokaa.
Sasiedzin lohduttava tuttuus
Jos Krakova on sydämeni koti, Sasiedzi on kuin äidin syli. Alakerran ravintola on se paikka, jossa aina käymme, lohdullinen, turvallinen, maukas. Ruoka suli suuhun, viini viilensi ja tuttu tunnelma sai arjen tuntumaan kaukaiselta unelta.
Siitä vahvistuneina suuntasimme seuraavaan tärkeään pisteeseen: Alte Shul -synagogaan. Sen hiljaisuus puhutteli. Kiviseinät kertoivat tarinoita, joita ei aina ääneen sanota, mutta jotka voi tuntea sydämessä.
LATKESEJA; LÄMPÖÄ JA LEPOA
Illan viimeinen pysähdyspaikka oli Awiw-ravintola, Kazimierzin sydämessä. Latket, nuo yksinkertaiset mutta lohdulliset perunapannukakut, kruunasivat päivän.
Ja niin, siinä minä istuin, katsellen Kazimierzin katuja, kuunnellen iltahälinää. Tunsin oloni levolliseksi. Ei vain siksi, että olin perillä, vaan siksi, että olin kotona.
SEURAAVAKSI KAZIMIERZIN KADUT KUTSUVAT
Aamu tuo mukanaan uudet tuoksut, tarinat ja tunnelmat. Mutta tästä hetkestä, tästä illasta jäi sydämeeni rauha. Jos olet koskaan kokenut sen tunteen, kun jokin paikka tuntuu enemmän kodilta kuin mikään muu, tiedät mistä puhun.
Kazimierzin kutsu ei ole vain tunne, se on totuus.
Aurinkoista päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: