Paperipussipöppylät on minulle erittäin tuttu vaate, käytin tällaisia paljon kun olin nuori. Minusta onkin vähän hassua vetää jalkaan vaate, jota käytin 16-21 -vuotiaana.  Näitä housuja tosin on nyt paljon myynnissä ja nämä ovat minulle ehkä se paras vaate koskaan. Korkeavyötäsöiset housut ja hameet tuovat vyötärön kauniisti esiin ja luovat näin tiimalasiefektin. Näissä ei tarvitse myöskään jännittää istumista, näkyykö koko takapuoli muille ihmisille kun vähän pyllistää.

Mistä kaikkialta tällaisia housuja sitten löytyy, jos ei halua ostaa uutena? Ensimmäisenä kannattaa kiertää kaikki vintageliikkeet, Helsingissä niitä on monen monta esimerkiksi Kalliossa. Mutta myös itsepalvelu kirppikset kannattaa myös kiertää. Niistä löytää useasti myös ihan käyttämättömiä vaatteita, kuten ovat nämä minun housuni.

Paperipussipöppylät

Olen kaivanut ison määrän vanhoja kaavalehtiä esiin ja tarkoituksena on ommella muutamia korkeavyötäröisiä alaosia, mukana on myös näitä paperipussihousuja, mutta eivät kaikki. Suunnitelmissa on myös muokata vanhoja housuja uuteen uskoon, sopimaan enemmän minun tämän hetkiseen tyyliini.  Samalla myös katsoa miten pitkälle menen ilman, että en hanki edes kirpparilta mitään.

Kuvien asu on pitkälti sellainen, mitä nuorena käytin, farkkutakin tilalla oli silloin farkkuliivi ja pitkähihaisen trikoopaidan tilalla taas lyhyhennetty t-paita. Muutoin pitkälti samoissa vetimissä mentiin. Eikä näytä kyllä yhtään hassulle, vaikka useasti sanotaan, että kun henkilö laittaa päälleen sellaiset vaatteet mitä nuorena käytti, näyttää ikäistään vanhemmalle ja naurettavalle.

Asu:

• Farkkutakki: Ilmaisosasto
• Trikoopaita: Ilmaisosasto
• Housut: Aino kirpputori (en ole ihan varma, että oli sieltä)
• Kengät: Skechers
• Huivi: Ostettu huiviliikkeestä Zakopanesta.
• Sormikkaat: Kontti
• Aurinkolasit: Voitto

Eipä tässä oikeasti tarvitse ostaa mitään uutena, sillä lähes kaikki löytyy hyvin kirppareilta. Hulluintahan on oikeastaan se, että kirppareilla on paljon täysin käyttämättömiä vaatteita. Ihmisten hutiostoksia, liian pieniä tai liian isoja. On toki hyvä, että ne myydään, eikä heitetä pois. Mutta eikö aina kannata kokeilla ennen kuin ostaa? Se on vähän semmoinen juttu, jota en ihan ymmärrä. En myöskään ymmärrä sitä, että kirppareilla voidaan myydä rikkinäisiä ja likaisia vaatteita. Mutta olkoon tämän minun ongelmani… Kirppareilta löytyy siis ihan kaikenlaista tavaraa.

Melissalla iski paniikki! Näin se kävi.

Kun aloitin nuoriso-ohjaajan opinnot seitsemän vuotta sitten, pääsin heti ensimmäisen näytön jälkeen töihin. Tein keikkaa koko opiskeluni ajan ja heti opintojeni jälkeen jatkoin hetkisen keikkailua, tämän jälkeen siirryin koulumaailmaan osa-aikaiseksi vastuuohjaajaksi. Lopulta nuorisotyö vei mukanaan ja palasin keikkailun piiriin. Kaksi vuotta olen siis keikkaillut ja ollut osa-aikaisia pätkiä Nuorisopalvelulla. Nyt koronarajoitukset tuli, niin minut vakinaisetettiin. Sain vihdoin palkinnon siitä kovasta työstä minkä olen tehnyt ja minun pitäisi tanssia ja laulaa ilosta, mutta…

Iski paniikki

Minulla on ollut ajatuksena se, että saan tehdä sellaisen pidemmän jakson hommia ja joskus kun osaan kaikki täydellisesti, niin sitten voin hakea vakipaikkaa, mutta toisin kävi.

Miksi minulla sitten on paniikki?

Olen tottunut tekemään töitä miten haluan, milloin haluan ja missä haluan. Enää en voi mennä ja tulla niin kuin tahdon, olla siellä töissä missä milloin tahdon. Elän nyt kokonaan tälle yhdelle paikalle. Minulta jää pitkät kesät, Työväenopiston käytävät ja erilaiset käsityöfestarit. Tilalle tosin tulee iso määrä kaikkea muuta, mutta enää en voi itse päättää mitä haluan tehdä, vaan tehtävä on sitä mitä työnkuvaan kuuluu. Tässä kohtaa se paniikki iskee. En kuitenkaan tarkoita tällä sitä, etten haluaisi vakipaikkaa, siitä ei ole kyse. Se oli suunnitteilla ja tarkoitus ja olen todella iloinen, että paikan sain ja ura etenee huimaa vauhtia, vaikka ikää on paljon.

Minulla on ollut ajatuksena se, että saan tehdä sellaisen pidemmän jakson hommia ja joskus kun osaan kaikki täydellisesti, niin sitten voin hakea vakipaikkaa, mutta toisin kävi.

Monasti saa kuulla siitä, miten ikä painaa vaakakupissa, meitä vanhemiä ihmisiä ei haluta enää työelämään. Ollaan liian vanhoja kun se 50 vuotta tulee mittariin. Monilla on ollut suuria vaikeuksia tämän ikäisenä saada töitä ja olenkin siitä todella mielissäni, ettei ikäni ole ollut kynnyskysymys missään vaiheessa kun olen hakenut töitä. Se on useimmiten ollut enemmänkin valttikortti kuin este. Tämä nähtävästi riippuu siis paljon alasta mihin hakee töihin.

Minun ei auta muu kuin siirtää paniikki sivuun ja lähteä tekemään samalla uutteralla otteella töitä kuin tähänkin asti. Kouluttaudun koko ajan ja parannan ammattitaitoani. Kuten tähänkin asti. Paniikki väistyy asteittain ja pikku hiljaa. Uskon tämän tunteen vielä muuttuvan kun pääsee kunnolla hommiin, nyt tämä korona vaikuttaa paljon siihen miten tätä työtä tehdään, ikävä on nuoria!