Nyt on ollut se hetki kun mikään ei mene suunnitelmien mukaan. Oli sitten kyse ompeluinspiraatiosta tai kuvien ottamisesta. Lopulta kaikki kääntyy niin, että istahtaa vaan kivelle ja puuskahtaa, että antaa olla. Viikonloppu ei ollut nyt meikäläisen käsissä ja sen huomaa. Aina ei voi onnistua, ei edes se yritys, mutta koitetaan joskus tulevaisuudessa uudestaan, jos sitten onnistuisi, vai kuinka?

Oli tässä tarkoitus kuvata vähän näitä vaatteita, joita en ole ehtinyt kuvailla ja minulla oli tarkka suunnitelma, millaisia kuvia haluan ja missä. Suunnitelma ei kuitenkaan ihan mennyt putkeen, tuuli oli hyvä, mutta oli aivan liian kylmä ja tuuli ei totellut minua, eikä suostunut tekemään sitä mitä toivoin ja mitä teki mekkoni? Ei suostunut ollenkaan olemaan yhteistyössä minun kanssani ja koska mikään yritys ei toiminut, niin kuvat epäonnistuivat täydellisesti. Eikä siinä vielä…Minun naamakin päätti tehdä omat temppunsa ja olla vaan kurtussa ja esitteli komeaa helttaansa vain.

Kun mikään ei mene suunnitelmien mukaan

Tämän mekon kangas on yksi niistä kankaista, jotka ostin hurupäissäni kun koronaepisodi alkoi. Kun sekosin aivan tyystin siitä, että joudun olemaan neljän seinän sisällä seuraavan vuoden. Tarvitsinkin kankaan, tällaisen trikoisen suloisen kankaan, sillä olin aikaisemmin löytänyt Kierrätyskeskuksen Näpräosastolta mekon kaavan ja tämä mekko oli pakko saada. Tällaisia mekkoja tuli tehtyä paljon tuolloin 90- luvun alussa. Siksipä oli nyt sellainen tehtävä ja sopiva kangas löytyi aika helposti.

Kaavan ja kankaan lisäksi näin jo sieluni silmin sen, miten tahdon mekon kuvata. Koska emme tuonne keskustaan juuri tunge itseämme tällä hetkellä, niin singahdimme sitten Viikin mäkeen, joka on ihanan rosoinen paikka kuvata. Kalliota joka puolella, tuulikin nappaa kivasti helmaan kun kiipeää kalliolle. Suunnitelmat oli korkealla, ehkei aina pitäisi suunnitella niin tarkkaan…

Asuni

Asuni oli jälleen koottu itse tehdystä sekä kirppareilta löytyneistä osista. Guessin neuletakki on yksi minun suloisimpia löytöjä vähään aikaan. Sen laitoin lämmittämään lyhyt hihaista mekkoa ja jalkaan sujautin pitkä vartiset maiharit, jotka olen ostanut Kierrätyskeskuksesta monta vuotta sitten. Samalla tavoin pukeuduin joskus silloin nuorena tyttönä, toimii se nytkin kun emäntä lähenee viittäkymppiä kovaa vauhtia.

• Neuletakki: Eemelin kirppis, Espoo
• Mekko: Itse tehty
• Maiharit: Kierrätyskeskus
• Huivi: tyttären vanha

Toivottavasti elo tästä paranee ja helpottuu tämäkin homma tästä vielä. Farkkupalasistakin jo keksin mitä niistä teen, joten tunnelin päässä on valoa, uskokaa tai älkää!

Otat seuraavan projektin esiin ja pienen valonpilkahduksen jälkeen tajuat, että pää lyö tyhjää, aivan tyhjää. Et saa minkäänlaista otetta työstä, se ei puhuttele sinua, eikä se millään tavoin innosta tekemään yhtään mitään. Silloin pakenet sänkyysi murjottamaan ja kiukuttelemaan. Välillä palaat työpisteelle ja otat härkää sarvista kiinni, mutta siltikään homma ei tunnu etenevän mihinkään. Siirtelet tilkkuja pinosta pinoon ja koitat väkisin saada jotakin tehtyä, jotta saat yhden kassin tyhjäksi jämistä. Tuskaisaa katsella vierestä ja tuskaisaa olla itse siinä tilassa.

Tilannetta ei helpot1a yhtään se, että ulkona sataa kaatamalla, on todella surkea keli joka tavoin. Pihan valmistelukin on katkolla, kaikki seisoo, mitään ei tapahdu, mikään ei etene. Johtuuko kaikki ilmasta? Ärsyttääkö tilanne niin paljon? Vaikea sanoa, toivossa on kuitenkin hyvä elää ja toivoa koko ajan parempaa tilannetta. Toivottavasti tämäkin projekti tästä etenee vielä hyvin. Yleensä kun tällaiset tilanteet tuppaa jäämään kummittelemaan tuonne sielun syövereihin ja sieltä on todella vaikea hypätä hevosen selkään takakaisin.

Pää lyö tyhjää

Minun tämän vuoden projekti on se, että saan kaikki tilkut muutettua käytettävään muotoon ja siksi nappasin seuraavaksi työn alle muumikassillisen farkkujen jämiä. Yleensä tämä homma on minulle hyvin helppo, sillä farkku on lempimateriaalini ja jaksan puuhata farkun ympärillä paljon. Mutta mitäs nyt? Ei olekkaan niin helppoa sitten kuitenkaan tämä homma. Olen tehnyt niin valtavasti farkuista kaikenlaista, että nyt on vaikea saada järkeä tähän puuhaan. Sain Instassa erittäin hyvän ideankin, että tekisin peiton, mutta ongelmahan tässä on se, että näistä paloista ei juuri peittoa tule, nämä ovat sellaisia paloja, joita harvoin kukaan käyttää. Laukut ja kassit on käynyt mielessä, mutta niitäkin on ja monta, entäpä sitten korit? Ehkä se voisi toimia, Entä matto? Pihalle voisi toimia.

Tilkkuihin kuuluu:

• paksut sisäsaumat
• taskuosat (etu-ja takataskut)
• vyötärökaitaleet
• nappilistat, litsit
• muutama palanen ihan kangastakin

Näistä on sitten keksittävä jotakin mielenkiintoista ja järkevää. Olenkin tehnyt kolme hyvää juttua mutta siihen se sitten jäikin, inspiraatio. Farkkupalaset eivät enää halua kertoa minulle, miksi haluavat tulla, mikä on sellainen järkevä juttu, mitä tarvitsen kotona? Kasa materiaalia ei kerro sitä minulle, ei vaikka miten koitan jutella aiheesta materiaalin kanssa.

Minulle tapahtuu tätä todella harvoin ja silloin kun tapahtuu, niin teen neuleitani valmiiksi, mutta nyt ei tunnu sekään luonnistuvan. Valuuko nyt minun mielikuvitus hukkaan, vai johtuuko se vain siitä, etten pääse seikkailemaan ja etsimään inspiraatiota ympäristöstä? Se on yksi mahdollinen asia kyllä.