Tilkuista syntynyt paita – mekosta paidaksi helposti
0
On hassua, miten yksi vaate voi aloittaa ketjun. Tällä kertaa kaikki alkoi tästä paidasta ja vasta sen jälkeen syntyi jotain vanhasta farkkupaidasta. Tämä tilkuista syntynyt paita – mekosta paidaksi helposti on siis oikeasti koko tarinan alku. Se ihan ensimmäinen työ, jonka tein ja kohta oli monta erilaista yläosaa valmiina.
Tilkuista syntynyt paita – mekosta paidaksi helposti
Kaikki lähti liikkeelle kankaan jämistä. Niitä oli kertynyt pieni kasa. Sellaisia paloja, joita ei raaski heittää pois, mutta joista ei myöskään tunnu syntyvän mitään valmista. Ne jäävät helposti odottamaan sitä “oikeaa ideaa”. Tällä kertaa en jäänyt odottamaan. Päätin kokeilla.
Näin muunsin mekkokaavan paidaksi
En lähtenyt etsimään täydellistä paitakaavaa. Sen sijaan tartuin Fibre Mood 21 -lehden Dina-mekon kaavaan. Se oli jo valmiiksi tuttu ja hyväksi todettu. Mutta en halunnut mekkoa. Halusin paidan. Lyhensin helman ja pidin muuten kaavan lähes ennallaan. Muutos oli pieni, mutta vaikutus suuri. Yhtäkkiä sama kaava näyttikin täysin erilaiselta, rennommalta, arkisemmalta, juuri sellaiselta mitä olin kaivannut.
Tämä on yksi ompelun vapauttavimmista oivalluksista: kaava ei ole sääntö. Se on mahdollisuus. Kun sen uskaltaa nähdä niin, tekeminen muuttuu heti luovemmaksi. Mekosta voi tulla paita, ja joskus juuri se tekee vaatteesta paljon käyttökelpoisemman.
Korvakorut on itse virkatut
Miksi jämäkankaista ompelu kannattaa
Kankaan valinta teki tästä paidasta erityisen. Koska käytin jämäpaloja, lopputulos ei ole täysin hallittu. Raidat eivät mene täydellisesti, ja kuvio elää hieman eri tavalla. Mutta juuri se tekee tästä kiinnostavan. Pieni epätäydellisyys tuo vaatteeseen eloa. Se tekee siitä persoonallisen, sellaisen, jota ei tule vastaan kenelläkään muulla. Yhdistin paidan UFFista löytyneisiin housuihin. Tässä yhdistelmässä on jotain hyvin tasapainoista: itse tehty ja kierrätetty kohtaavat. Se tuntuu omalta.
Tästä alkoi koko vaatesarja
Tämä paita ei jäänyt yksittäiseksi projektiksi. Kun olin saanut sen valmiiksi, kangasta jäi vielä yli. Ja siitä syntyi ajatus seuraavaan vaatteeseen, siihen, jossa lähtökohtana oli vanha farkkupaita.
Jos et ole vielä nähnyt sitä, se löytyy täältä:
On itse asiassa aika hauskaa, miten järjestys meni: ensin syntyi tämä paita jämistä, ja vasta sen jälkeen lähdin jatkamaan ideaa eteenpäin farkkupaidan kanssa. Ikään kuin yksi projekti olisi avannut oven seuraavaan. Ja ehkä juuri niin luovuus toimii. Yksi ajatus johtaa toiseen.
Vaate, joka päätyy oikeasti käyttöön
Tämä paita on yksi niistä vaatteista, jotka eivät jää kaappiin. Se on helppo, mukava ja toimii monessa tilanteessa. Juuri sellainen, jonka vetää päälle ajattelematta liikaa. Ja ehkä siksi siitä tuli lempivaate.
Samalla se muistuttaa minua yhdestä tärkeästä asiasta: kaikkea ei tarvitse suunnitella täydellisesti etukäteen. Riittää, että aloittaa. Riittää, että katsoo materiaalia uudella tavalla. Koska joskus ne pienimmät palat eivät olekaan vain jämää. Ne ovat alku jollekin uudelle.
Ihanaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Täältä löydät ensimmäisen postauksen, jossa esittelin jämäkankaista tehtyjä vaatteita:
Koiran veriripuli on päivystysasia
Yö on hiljainen, mutta mieli ei ole. Herään vähän väliä kuuntelemaan, hengittääkö koira. Veriripuli tuli yhtäkkiä ja pelästytti enemmän kuin osasin odottaa. Tässä kirjoituksessa kerron, miltä se tuntuu ja miksi koiran veriripuli on päivystysasia, johon pitää reagoida heti. Tai jos oksennuksen ja ulosteen mukana tulee verta.
Koiran veriripuli on päivystysasia
On hetkiä, jotka jakavat arjen kahtia. Ennen ja jälkeen. Söpön kohdalla se hetki tuli ilman varoitusta. Yhtäkkiä kaikki oli toisin. Se tavallinen, hieman höpsö, oma itsensä oli poissa ja tilalla oli jotain haurasta, väsynyttä ja pelottavaa. Veriripuli ei ole vain oire. Se on hälytys.
Ja se ääni jää päähän. Ei kuulu ääntä. Ja silloin herää.
Yö toisensa jälkeen olen havahtunut siihen samaan ajatukseen: hengittääkö se vielä? Se ei ole rauhallista nukkumista, vaan sellaista levotonta torkkumista, jossa keho ei koskaan oikein päästä irti. Jokainen pieni liike, jokainen huokaus saa sydämen hypähtämään.
Ja pahinta on se, että pelko ei lopu, vaikka pahin olisi jo ohi.
Mitä koiran veriripuli oikeasti tarkoittaa?
Koiran veriripuli voi kuulostaa “vain vatsavaivalta”, mutta sitä se ei ole. Se voi olla merkki monesta asiasta:
- tulehduksesta suolistossa
- bakteeri- tai virusinfektiosta
- loistartunnasta
- myrkytyksestä
- tai siitä, että koira on syönyt jotain sopimatonta
Ja joskus syy voi olla yksinkertaisempi, mutta sitä ei voi tietää ilman tutkimuksia. Siksi yksi asia on varma: koiran veriripuli on aina päivystysasia. Ei huomenna. Ei “katsotaan vielä vähän”. Vaan nyt.
Koska koira kuivuu nopeasti. Koska sen vointi voi romahtaa yllättävän äkkiä. Koska se ei osaa kertoa, kuinka paha olo sillä on.
Pelko jää kehoon
Vaikka tilanne rauhoittuisi, jokin jää. Söpö on nyt erilainen. Hieman varovaisempi. Katsoo ehkä pidempään, ennen kuin tulee viereen. Nukkuu kevyemmin. Ja minä huomaan tekeväni samaa. Me molemmat säpsähdämme helpommin.
On outoa, miten nopeasti turvallisuuden tunne voi murentua. Se, mikä oli itsestäänselvyys, että toinen on siinä, hengittää, on kunnossa, ei olekaan enää niin varmaa. Ja kun sen kerran menettää, sitä ei saa ihan täysin takaisin.
Pienet asiat muuttuvat suuriksi
Ennen en kuunnellut hengitystä. Nyt kuuntelen. Ennen en miettinyt, miltä ikenet näyttävät tai juoko se tarpeeksi. Nyt mietin. Yhtäkkiä kaikki pienet asiat muuttuvat suuriksi. Ja ehkä se on se pelon toinen puoli: se tekee näkyväksi sen, mikä oikeasti merkitsee. Ei täydelliset asut. Ei viimeistellyt kuvat. Vaan se, että toinen hengittää vieressä.
Syyllisyys hiipii hiljaa
Ja sitten tulee se ajatus, jota ei oikein haluaisi ajatella: teinkö minä jotain väärin? Olisinko voinut estää tämän? Olisinko voinut huomata aiemmin? Oliko se jotain, mitä se söi? Jotain, mitä en nähnyt?
Vaikka tietää järjellä, että kaikkea ei voi kontrolloida, tunne ei kuuntele järkeä. Se jää pyörimään, hiljaa mutta sitkeästi.
Kun arki muuttuu hauraaksi
Tällaiset tilanteet tekevät arjesta ohuemman. Kaikki jatkuu, kahvi keittyy, viestit kilahtavat, elämä menee eteenpäin mutta pinnan alla kulkee jotain muuta. Sellainen jatkuva pieni varjo, joka muistuttaa, että kaikki voi muuttua hetkessä.
Ja silti, ehkä juuri siksi, niistä hetkistä tulee tärkeämpiä.
- Se, kun Söpö tulee viereen.
- Se, kun se syö vähän paremmin.
- Se, kun häntä heiluu edes vähän.
Ne eivät ole enää itsestäänselvyyksiä. Ne ovat pieniä voittoja.
Jos koirallasi on veriripuli
Haluan sanoa tämän suoraan, koska toivon, että kukaan ei jää epäröimään:
- jos koirallasi on veriripuli, lähde päivystykseen.
- Älä jää odottamaan. Älä googlaa tuntikausia. Älä mieti, onko tämä “tarpeeksi vakavaa”. Se on.
Ja vaikka lopulta kaikki olisi hyvin, se hetki, kun toimit ajoissa, voi olla ratkaiseva.
Rakkaus tekee haavoittuvaiseksi
Lopulta tämä kaikki kiteytyy yhteen asiaan: rakkaus tekee meistä haavoittuvaisia. Se tekee öistä levottomia. Se saa pelkäämään pahinta. Se saa sydämen puristumaan kasaan pelkästä ajatuksesta, että jotain voisi tapahtua.
Mutta samalla se tekee myös tästä kaikesta merkityksellistä. Koska ilman sitä pelkoa ei olisi sitä rakkauttakaan. Ja ehkä siksi herään taas ensi yönä kuuntelemaan. Varmistamaan. Hengittämään hetken samaan tahtiin. Ja toivomaan, että kaikki on vielä hyvin.
Aurinkoista sunnuntaita!
Seuraa minua: