Rakensin elämäni juuri tällaiseksi ja kyllä, nautin siitä
8
Istun usein alas tällaisina hetkinä ja mietin, miksi nämä tuntuvat niin suurilta. Aurinko, vesi, kahvi joka jäähtyy käteen, eikä kukaan vaadi mitään. Ei aikatauluja, ei suorittamista, ei sitä jatkuvaa tunnetta, että pitäisi olla jossain muualla. Tällaiset hetket eivät ole isoja, mutta ne ovat merkityksellisiä. Huomaan ajattelevani yhä useammin, että rakensin elämäni juuri tällaiseksi ja kyllä, nautin siitä, vaikka kaikki ei näytä ulospäin miltään erityiseltä. Mutta tämä on minun elämä, sellaista, jota olen aina halunnut elää.
Rakensin elämäni juuri tällaiseksi ja kyllä, nautin siitä
Tämä kuulostaa ylimieliseltä. Tiedän sen.
Mutta tiedän myös sen, että suurin osa ihmisistä ei oikeasti rakenna elämäänsä. He ajautuvat siihen. Ottavat vastaan sen, mitä tulee, mukautuvat, tinkivät vähän lisää ja lopulta unohtavat, mitä edes halusivat. Minä en halunnut unohtaa.
VillaNanna ei ole koskaan ollut pelkkä blogi. Se on tapa elää ja nähdä kauneus siellä, missä sitä ei ensimmäisenä huomaa. Kierrätetyissä materiaaleissa, itse tehdyissä vaatteissa, keskeneräisyydessä. Se on maailma, jossa täydellisyyttä ei tavoitella, mutta silti kaikki näyttää omalla tavallaan valmiilta.
Ja sama pätee elämääni. En odota täydellisiä hetkiä. Rakennan niitä.
Se voi tarkoittaa rantaa perjantaina ilman suunnitelmaa. Eväitä kotoa, viltti mukaan, juoma joka ei maksa juuri mitään. Aurinko tekee loput. Ja yhtäkkiä se näyttää ja tuntuu joltain, mistä moni maksaisi paljon.
Mutta tässä tulee se kohta, joka rikkoo illuusion: hyvä elämä ei ole kallista.
Halpa elämä voi näyttää yllättävän hyvältä
Meille on opetettu, että nautinto maksaa. Että pitää matkustaa, ostaa, kuluttaa, ansaita enemmän, jotta voisi “elää hyvin”. Että ne hetket, jotka näyttävät hyvältä, vaativat taustalle rahaa. Ei vaadi.
Usein ne hetket, jotka näyttävät kuvissa parhailta, ovat juuri niitä, joihin ei ole käytetty juuri mitään. Ranta on ilmainen. Aurinko on ilmainen. Aika, se on ainoa, joka maksaa, jos sitäkään osaa ajatella rahassa. Minulle tämä on ollut ehkä suurin oivallus. Se, että voin rakentaa elämästäni nautinnollisen ilman, että minun täytyy jatkuvasti tavoitella lisää. Että voin ottaa mukaan yksinkertaisia asioita ja tehdä niistä hetken, joka tuntuu erityiseltä. Ja silti, kuvissa se näyttää siltä kuin kaikki olisi täydellistä. Se on ristiriita, josta harva puhuu.
Koska totuus on, että tämä elämä on samaan aikaan sekä tavallista että poikkeuksellista. Se ei ole rakennettu rahalla, vaan valinnoilla. Sillä, mihin suostuu ja mihin ei. Sillä, mitä jättää pois. Ja tämä on se kohta, joka provosoi. Kaikki eivät pysty tähän. Ei siksi, että tämä olisi vaikeaa, vaan siksi, että tämä vaatii luopumista. Luopumista siitä ajatuksesta, että kaiken pitää näyttää hyvältä muille. Luopumista jatkuvasta suorittamisesta. Luopumista siitä, että elämä alkaa vasta sitten kun kaikki on valmista. Minulla ei ole kaikkea valmista. Mutta minulla on nämä hetket.
Se, että voi istua auringossa ilman kiirettä, ilman syyllisyyttä, on yllättävän iso asia. Se, että ei tunne tarvetta täyttää jokaista hetkeä tekemisellä. Se, että yksinkertainenkin asia voi tuntua ylelliseltä, kun sen antaa olla sitä. Ehkä juuri siksi tämä toimii. Koska tämä ei ole rakennettu näyttämään hyvältä. Tämä on rakennettu tuntumaan hyvältä. Ja lopulta, se näkyy myös ulospäin.
Nautinnollista päivää kaikille!
Seuraa minua:
Samankaltaisia postauksia:
Mood Fabrics huppari ohje kokemuksia
On olemassa projekteja, joiden pitäisi olla helppoja, sellaisia, joihin tarttuu kevyesti ja ajattelee vain nauttivansa tekemisestä. Tämä huppari ei ollut sellainen. Mood Fabrics huppari ohje kokemuksia – miksi kaava turhautti mutta lopputulos yllätti täysin kuvaa täydellisesti sitä, mihin tämä projekti lopulta meni: turhautumiseen, epäilyyn ja lopulta yllättävään onnistumiseen. Ja ehkä juuri siksi tästä tuli tärkeämpi kuin olin kuvitellut.
Mood Fabrics huppari ohje kokemuksia – miksi kaava turhautti mutta lopputulos yllätti täysin
Kaikki alkoi siitä, että halusin jotain rentoa mutta vähän erilaista. Ei sitä ihan perus hupparia, vaan sellaista, jossa on pieni juju. Kaava näytti lupaavalta: kauniisti muotoiltu yläosa, väljät hihat ja sellainen fiilis, että tämä näyttäisi hyvältä ilman, että tarvitsee yrittää liikaa.
Mutta sitten tuli se kuuluisa “mutta”.
Avasin ohjeet, ja heti tuli sellainen olo, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. Luin uudestaan. Ja uudestaan. Yritin seurata vaiheita, mutta jokin ei täsmännyt. Tiedätkö sen tunteen, kun ohje kyllä etenee, mutta ei selitä mitään? Että yhtäkkiä pitäisi olla jo pitkällä, vaikka et edes ymmärrä miten siihen päädyttiin. Se oli juuri sitä.
Kun ohjeet eivät kanna ja hermo alkaa mennä
Tässä kohtaa moni projekti olisi päätynyt kasaan nurkkaan. Olen tehnyt sen ennenkin: turhautunut, luovuttanut ja siirtänyt “parempaan hetkeen”, joka ei koskaan tule. Ja kyllä, kävin lähellä sitä nytkin.
Se fiilis, kun alat epäillä itseäsi. Että olenko minä vaan huono. Että miksi tämä ei aukea minulle. Että pitäisikö tämän olla helpompaa. Se on yllättävän raskas tunne, varsinkin kun kyse on asiasta, josta yleensä nautit.
Mutta tällä kertaa en luovuttanut. Jossain kohtaa tuli pieni ärsyyntynyt ajatus: entä jos vika ei ole minussa? Ja se muutti kaiken.
Päätös tehdä omalla tavalla
Laitoin ohjeet sivuun. Se kuulostaa pieneltä asialta, mutta ei se ollut. Se oli vähän sellainen “nyt mennään ilman turvaverkkoa” -hetki. Katsoin kaavaa, mietin rakennetta ja lähdin tekemään sitä niin kuin itse ymmärsin. Ja yhtäkkiä kaikki alkoi tuntua loogisemmalta.
Ei täydelliseltä, ei suoraviivaiselta, mutta järkevältä. Sain rytmistä kiinni, ja tekeminen muuttui taas sellaiseksi, mistä oikeasti nautin. Ei enää ohjeen tulkitsemista, vaan tekemistä. Se oli yllättävän vapauttavaa.
Lopputulos, joka yllätti täysin
Kun huppari oli valmis ja vedin sen päälle, olin rehellisesti sanottuna varautunut. Että no, katsotaan nyt mitä tästä tuli. Mutta se istui. Oikeasti hyvin. Se muoto, jota alun perin tavoittelin, oli siellä. Väljyys oli kohdallaan, mutta silti vaate näytti ryhdikkäältä. Huppu asettui kauniisti, eikä kokonaisuus näyttänyt yhtään siltä kaaokselta, miltä tekeminen välillä tuntui. Ja ehkä tärkeintä: se tuntui omalta.
Tämä huppari ei ole täydellinen. Mutta se on juuri siksi niin hyvä. Se on tehty puoliksi vastoin ohjeita, puoliksi fiiliksellä ja täysin sillä ajatuksella, että joskus oma tapa on parempi kuin valmiiksi kirjoitettu.
Rehellisesti? Ohjeet olivat oudot. Paikoin jopa turhauttavat. En lähtisi suosittelemaan tätä projektia, jos haluat jotain helppoa ja selkeää. Mutta jos kestät pienen kaaoksen, epävarmuuden ja sen tunteen, että joudut oikeasti miettimään mitä teet, lopputulos voi yllättää. Niin kuin tämä yllätti minut.
Ihanaa aurinkoista päivää!
Seuraa minua:
Mood fabrics ideoita alla: