Röyhelöt Riemuitsivat Syksyssä
0
Tämä Röyhelöt riemuitsivat syksyssä -postaus aloittaa synttäriviikkoni asusarjan villaa, vintagea, yhdistelyiloa ja hulmuavia helmoja, jotka päättivät käyttäytyä kuin olisivat omassa tanssiesityksessään.
Röyhelöt Riemuitsivat syksyssä
Synttäriviikko starttaa: minä, villapaita ja dramaattinen hame.
Synttäriviikon ensimmäinen asu on aina erityinen, sillä se virittää koko viikon tunnelman. Tällä kertaa valitsin ylleni itse neulomani Drops Design Janelle -villapaidan, pehmeän, lämpimän ja juuri sopivasti oversizen, sellaisen joka syleilee lempeästi, vaikka marraskuun tuuli tekisi parhaansa sotkeakseen hiukset, ajatukset ja koko kuvaussuunnitelman.
Mutta neule ei ole tämän päivän varsinainen tähti. Tähdeksi nimittäin ilmoittautui hame, joka päätti, että minun syntymäpäiväni on sille täydellinen hetki ottaa maailman suurin esiintymislava, eli lähin asvalttiparkki.
Hame, joka elää kuin sillä olisi oma show
Hame löytyi vuosia sitten UFFista, ja sen alkuperän selvittäminen vei tasan yhden googlauksen verran: kyseessä on erittäin todennäköisesti joko Mammu Couture tai Made by Triinu, kaksi suunnittelijaa, jotka tunnetaan dramaattisista, kerroksellisista, pliseeratuista ja elämää suuremmista hameistaan. Niissä on se tietty draamaenergia.
Sen energia on:
- “en tarvitse lavastusta, olen itse lavastus”,
- “olen syntynyt tuuleen”,
- ja “jos en hulmua, en ole onnellinen”.
Kuvat näyttävät välillä siltä, että hame yrittää lähteä yksinään kohti Ruoholahtea. Välillä se peittää jalkani kokonaan, välillä se muljahtaa ylös kuin olisi tekemässä piruettia. Hameella on selkeästi oma agenda, joka ei aina vastaa minun. Mutta hame tekee myös jotain muuta: se tuo esiin iloa. Sitä samaa iloa, jota synttäriviikolla pitääkin olla.
Kun tuuli toimii ilmaisena stylistinä
Koko kuvaustilanne oli enemmän performanssitaidetta kuin muotikuvia. Jokainen askeleeni muuttui tanssiksi, jokainen tuulenpuuska uudeksi asennoksi, jota en todellakaan ollut suunnitellut. Yhdessä kuvassa näytän siltä kuin olisin harjoittelemassa flamencoa. Toisessa siltä kuin yrittäisin pitää hameen maan pinnalla puhtaan hyväntekeväisyyden nimissä. Kolmannessa hame nousee niin korkealle, että näyttäisi aivan siltä, että aurinko on juuri nousemassa sen takaa. Ja juuri se on tämän asun taika.
Vaatekaappipäiväkirja: iloa siitä, mitä jo omistan
Tämä asu ei ole vain synttäriviikon aloituskokonaisuus, se on myös merkintä omaan vaatekaappipäiväkirjaani, jonka perusajatus on nauttia niistä vaatteista, jotka minulla jo on, ja oppia yhdistelemään niitä uusilla tavoilla. Vaatekaappipäiväkirja ei pyri täydellisyyteen, minimalismiin tai siihen, että ostaisin vähemmän, vaikka niin usein käykin. Sen tarkoitus on sanoa: “Katso, mitä kaikkea sinulla jo on. Leiki niillä.”
Tämä asu muistutti taas tärkeistä asioista:
Vanhat vaatteet voivat yllättää
- Hame on asunut kaapissani jo monta vuotta. Silti sen ja Janelle-neuleen liitto tuntuu tuoreelta ja raikkaalta.
Uusi asu syntyy yhdistelmästä, ei kaupasta
- En ostanut mitään uutta tätä kokonaisuutta varten. Ainoa uusi asia oli idea.
Leikkiminen kuuluu tyyliin
- Varsinkin hameen kanssa. Tuuli auttaa, jos oma mielikuvitus loppuu.
Tyyli on jo omassa kaapissa
- Tämä asu ei kerro siitä, mitä haluaisin ostaa, vaan siitä, mitä rakastan jo nyt.
Omat vaatteet ovat tarinoita
- Neule on käsityöni, hame kirppisaarre. Yhdessä ne ovat muistutus siitä, että parhaat tyylivalinnat eivät synny kiireessä, vaan tunteesta.
röyhelöenergiaa koko viikolle
Synttäriviikon ensimmäinen look oli enemmän kuin asu, se oli tarina. Tuulen tanssi, neuleen lämpö, hameen oma wappushow, ja ennen kaikkea merkintä vaatekaappipäiväkirjaan siitä, miten paljon iloa omista vaatteista voi löytää. Jos tämä asu kertoo jotakin tulevalta vuodelta, niin ainakin sen, että aion nauttia vaatteistani rohkeammin, hulmutella helmoja useammin ja antaa itselleni luvan leikkiä.
Eikä huono tapa aloittaa synttäriviikko ollenkaan.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Seuraa minua:
Kulttuuri tarvitsee meitä
Photo by Michael Mora on Unsplash
Kulttuurihyvinvointi rakentuu arjen kasvatuksesta ja yhteisön vastuusta ja juuri siksi kulttuuri tarvitsee meitä enemmän kuin ehkä muistammekaan. Kun esityksen edessä seisoo ihminen, ei kulissi, jokainen katse, teko ja reaktio vaikuttaa. Tämä kirjoitus pureutuu nuoriso-ohjaajan näkökulmasta siihen, miksi kulttuuritilojen käytös ei ole vain sääntölista vaan hyvinvoinnin rakennuspalikka.
Kulttuuri tarvitsee meitä
Ooppera- ja balettitaiteilija Atte Kilpinen julkaisi hiljattain pysäyttävän viestin sosiaalisessa mediassa. Taidetestaajat-ryhmän vierailun aikana yleisö heitteli esityksen aikana esineitä kohti esiintyjiä, huuteli, nauroi väärissä kohdissa ja rikkoi esityksen tunnelman. Kollegaa osui päähän. Edellisellä kerralla joku oli sylkenyt parvelta permannolle. Tämä ei ole ”nuorten hulina” tai “ei ne ymmärrä paremmasta” -hetki. Tämä on turvallisuuskysymys, kasvatuskysymys ja kulttuurihyvinvoinnin kysymys.
Nuoriso-ohjaajana minun on pakko sanoa: kun teatterissa tapahtuu tällaista, kyse ei ole yksittäisestä ryhmästä vaan laajemmasta ilmiöstä, joka näkyy myös kaduilla, kouluissa ja somessa. Kyse on siitä, että tilannetaju ja toisen ihmisen kunnioitus ovat yksilö ja yhteisötaitoja, jotka eivät synny itsestään.
Kulttuuritilassa huono käytös korostuu, koska se osuu kirjaimellisesti ihmiseen, joka on työtehtävässään. Esiintyjä ei voi suojautua, vaihtaa paikkaa tai poistua tilanteesta. Hän ei ole esine eikä liikkuva kuva, vaan elävä ihminen.
Kulttuurihyvinvointi ei ole pelkkä sana, se on suojakehä
Kulttuurihyvinvointi tarkoittaa mahdollisuutta kohdata taide niin, että se lisää ymmärrystä, turvaa, osallisuutta ja hyvää oloa. Sitä, että jokainen pääsee kokemaan elämyksen ilman pelkoa. Mutta kulttuurihyvinvointi on myös esiintyjien oikeus. Se on lavan ja katsomon välinen näkymätön sopimus:
Minä annan työni, sinä annat kunnioituksesi. Kun se rikotaan, syntyy vahinkoa, joka näkyy:
- esiintyjien työhyvinvoinnissa
- nuorten taidekokemuksissa
- koko yleisön kokemuksessa
- kulttuurialan arvostuksessa
Kulttuuri ei voi hyvin, jos sen perusta horjuu.
Ja nuoriso-ohjaajana tiedän: hyvinvointi ei synny sormia napsauttamalla. Se syntyy arjen opetuksesta. Siitä, että harjoitellaan rauhoittumista, oman toiminnan rajoja, toisten tilaa ja ihan peruskäytöstapoja ilman häpeää, ilman paasaamista, mutta selkeästi.
”Nuoret nyt vaan ovat tuollaisia”, eivät ole, eikä saa yleistää
On tärkeä sanoa ääneen: suurin osa nuorista käyttäytyy kulttuuritapahtumissa asiallisesti, usein jopa paremmin kuin aikuiset. Olen nähnyt sen kymmeniä kertoja. Nuoret osaavat hiljentyä, kysyä hienosti, olla kiinnostuneita ja kohdata taiteen aidosti. Ongelma ei ole sukupolvi. Ongelma on ohjaamattomuus.
Jos koulu- tai opintoryhmä tuodaan esitykseen ilman, että käytöksestä, tilannetajusta ja pelisäännöistä on puhuttu etukäteen, heiltä odotetaan liikaa. Kukaan ei synny tietämään, miten oopperassa käyttäydytään. Se on kasvatettava ja opetettava, aivan kuten opetamme liikennesäännöt, ruokapöydän tavat ja somen pelisäännöt.
Missä aikuiset ovat silloin, kun nuori ei osaa?
Aikuisten tehtävä ei ole hävetä nuoria, vaan rajoittaa ja ohjata. Aikuinen, joka on paikalla, on vastuussa.Kun heittelyä tai huutelua tapahtuu eikä kukaan reagoi, nuori oppii: “Ei tästä tule seuraamuksia. Tämä on ok.” Kun aikuinen pysäyttää, nuori oppii: “Tämä ei ollut hyväksyttävää. Minä olen parempaan pystyvä.” Kasvattajana se on suurin lahja, jonka voimme antaa.
Miten nuoria ohjataan kulttuuritilaan? (Ja miksi se kuuluu meille kaikille)
Jos sinulla on nuori elämässäsi, lapsi, oppilas, ryhmäläinen, kummilapsi, naapurin muksu, sinun tehtäväsi on antaa kulttuurin käytöstavat turvallisella, selkeällä ja kunnioittavalla tavalla.
Tässä käytännön ohjeet, joita itse käytän työssäni:
Kerro ennen, mitä tulee tapahtumaan
Nuori ei rauhoitu tilaan, jota hän ei tunne. Kerro:
- millainen esitys on
- mitä siellä yleensä tehdään
- miten yleisö vaikuttaa esitykseen
Tee selväksi, että esiintyjät ovat työnsä äärellä olevia ihmisiä
- Ei hahmoja, ei ruutua, ei animaatiota.
- Esiintyjä tuntee, näkee ja kuulee.
Sovi ryhmän sisäiset pelisäännöt
Näitä on hyvä noudattaa:
- ei huutelua
- ei kuvaamista, jos sitä ei sallita
- ei esineitä kädessä
- ei kommentointia esityksen aikana
Ja tärkein:
- Jos jollain on vaikeaa olla paikoillaan, poistutaan rauhassa aikuisen kanssa.
Anna nuoren tuntea itsensä osalliseksi
Moni häiriökäytös tulee siitä, että nuori kokee itsensä ulkopuoliseksi:
- “En mä tajua tätä. Tää on ihan tyhmää.”
- Siksi ennen esitystä voi katsoa trailerin, lukea lyhyen juonen tai keskustella:
- “Miltä susta tuntuu mennä katsomaan tätä?”
Puhu käytöksestä aina jälkeenpäin
Kysy:
- “Miltä esitys tuntui? Tuntuiko vaikealta olla paikoillaan? Oliko jokin yllättävää?”
- Nuoret oppivat reflektion kautta, ei käskyttämällä.
Photo by Tanya Prodaan on Unsplash
Kulttuurissa käyttäytyminen ei ole etikettiä vaan empatiaa
Käytöstavat eivät ole teatterin keksimä sääntökokoelma, jolla halutaan tehdä nuorten elämästä vaikeaa. Käytöstavat ovat empatian harjoituskenttä.
- Kun nuori oppii olemaan hiljaa, kun toinen esiintyy: hän oppii keskittymistä ja toisen arvostamista.
- Kun nuori oppii pidättäytymään heittämästä, vaikka tekisi mieli: hän oppii impulssinhallintaa.
- Kun nuori oppii poistumaan rauhassa, jos tilanne on liian vaikea: hän oppii tunnistamaan omia rajojaan.
Tämä kaikki on kulttuurihyvinvointia parhaimmillaan.
Me voimme vielä kääntää suunnan
Kilpisen puheenvuoro on erittäin tärkeä. Ei siksi, että nuoria tulisi syyllistää vaan siksi, että meidän aikuisten on aika ryhdistäytyä kulttuurin portinvartijoina. Meidän täytyy opettaa, mallintaa ja ohjata.
Meidän täytyy kertoa, miksi kulttuuri on tärkeää ja miksi sen äärellä käyttäydytään tietyllä tavalla. Meidän täytyy näyttää, että teatteri, ooppera, konsertti ja museo eivät ole paikkoja, joissa ”pitäisi olla hieno”, vaan paikkoja, joissa on lupa kokea, tuntea ja oppia, turvallisesti. Kulttuuri tarvitsee meitä. Eikä vähiten siksi, että kulttuuri on paikka, jossa nuoret voivat kasvaa kokonaisiksi ihmisiksi.
Tämä on meidän yhteinen tehtävä
Jokainen meistä voi olla osa ratkaisua. Kun viet nuoren kulttuuritapahtumaan, sinä luot kokemuksen, joka voi muuttaa hänen suuntaansa. Mutta vain, jos turvallisuus ja kunnioitus ovat mukana. Kulttuuri on kohtaamista, ja kohtaaminen on aina kahdensuuntaista. Pidetään siitä huolta, toinen toisistamme ja niistä, jotka seisovat lavalla.
Photo by Barry Weatherall on Unsplash
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: