Pörröinen aamu, puinen parveke, pilvinen risti
8
Pörröinen aamu, puinen parveke, pilvinen risti, siihen heräsin hyvin nukutun yön jälkeen. On aamu, joka tuntuu unelta, mutta samalla kovin todelliselta. Herään siihen, että pitsiverhon läpi siivilöityvä valo osuu kasvoihin, ja huone, jossa olemme, narisee kuin vanha tarina. Meidän pieni vinttihuone Willa Lelujassa on suunnilleen kotiparvekkeemme kokoinen, mutta siinä on enemmän henkeä kuin monessa hotellisviitissä yhteensä. Kaikki täällä on vähän vinoa, vähän kulunutta, ja juuri siksi täydellistä.
Pörröinen aamu, puinen parveke, pilvinen risti
Avaan ikkunan, ja ensimmäinen asia jonka näen, on vuori, jonka huipulla seisoo 15 metriä korkea rautaristi. Se näyttää siltä kuin katsoisi kylää ja meitä kaikkia vähän lempeän tuomitsevasti. Ja samalla jostain alempaa, aivan Willa Lelujan takapihalta, kuuluu ääniä, joita ei ihan heti osaisi yhdistää vuoristokaupunkiin: lampaita ja lehmiä. Siinä ne seisovat kuin mitään erikoista ei olisi. Määkiminen ja ammunta sekoittuvat varisten keskusteluun. Heräämme hymyssä suin. Ja samalla, huomaamattamme, syntyy tämän päivän otsikko: pörröinen aamu, puinen parveke, pilvinen risti.
Aamiaiseksi mieheni teki meille jotain yksinkertaista: tuoreita sämpylöitä, voita, kurkkua ja hilloa. Kahvi tuoksuu vanhan keittiönurkkauksen pienessä kattilassa. Emme puhu paljon, vain istumme ja katsomme ulos. Vuoristoilma puhaltaa sisään raollaan olevasta ikkunasta ja tekee leivän päällä olevasta voista vähän kovaa. Täydellistä.
Gubałówka: turistirysä ja ristiriitoja
Tänään päätimme heittäytyä siihen, mitä Zakopane tarjoaa: turistin elämään, rehellisesti ja ilman ironiaa. Otamme funikulaarin kohti Gubałówkaa, vuorenhuippua, jonne kulkee kaikki ja jonne kaikki myös jäävät vähän jumiin. Nousemme hitaasti kohti huippua, ja ylhäällä meitä tervehtivät rivit myyntikojuja. On villahattuja, aurinkolaseja, puukkoja, kiinakrääsää, tekonahkaa ja halpoja magneetteja. Värit huutavat, kojut kilpailevat huomiosta, ja jossain välissä on myös niitä aarteita: käsintehtyjä villatakkeja, puisia kulhoja ja nahkatöitä, joiden hinta tuntuu äkkiseltään suolaiselta. Mutta toisaalta, niin on myös niiden tekeminen.
Keskustelemme pitkään siitä, mikä on oikein. On helppoa kotisohvalta käsin sanoa, että ostetaan vain eettistä, mutta entä täällä? Kun tietää, että moni elää juuri näistä sesongeista ja siitä, mitä matkailija jättää jälkeensä tai ei jätä. Lopulta ostamme minulle huivin ja mies valitsee magneetiin jääkaapinoveen. Ei mitään suurta, mutta valittuna ajatuksella.
Rasvaista ruokaa ja ylösalaisin todellisuutta
Ruokailu tapahtuu isossa, näyttävässä ravintolassa Gubałówkan huipulla. Paikka näyttää ulkoa hienolta, mutta sisältä tulee lähinnä mieleen kouluruokalan ja lentokentän yhdistelmä. Lista on unelias ja ruoka… no, se on lämmin. Rasvainen, hieman väsynyt ja aivan liian suolainen. Mutta näkymä! Se pelastaa kaiken. Vuoret aukeavat edessämme suurina ja hiljaisina. Otamme hetken hiljaisuuden ja päätämme antaa ruoalle anteeksi.
Matkalla takaisin alas osumme rakennukseen, joka näyttää vitsiltä. Ja onkin. Se on ylösalaisin talo, Dom Do Góry Nogami. Kävelemme sisään, ja koko maailma kääntyy ylösalaisin. Sänky on katossa, keittiö roikkuu ilmassa ja lattiassa ei ole mitään järkeä. Horjun hetken, nauran ääneen. ”Tämä on vähän niin kuin koko tämä päivä,” sanon. ”Kaikki näyttää tutulta, mutta mikään ei ole paikoillaan.” Kävellessäni väärinpäin olevia portaita alas päätän, että turistina oleminen saa joskus olla myös sekavaa ja kepeää.
Piirretty muisto ja pala minusta
Kävelemme vielä Krupówki-kadulla, Zakopanen vilkkaimmalla reitillä. Joka kulmassa joku laulaa, joku tanssii, joku myy jotain. Yhtäkkiä huomaan vanhemman miehen, joka piirtää hiilellä nopeita muotokuvia. Hänen töissään on jotain jotain pysähtynyttä ja vilpitöntä. Ilmeitä, jotka eivät ole vain kopioita, vaan tulkintoja.
Istun alas. Hän tarkastelee minua hetken, ei sano mitään. Sitten alkaa piirtää. Katson kun hiili liikkuu paperilla, ja hetken ajan tuntuu, kuin olisin näkyvä jollain uudella tavalla. Lopputulos on hassu, pehmeä, hieman liioiteltu ja samalla juuri oikea. Otan piirroksen mukaan. En tiedä, ripustanko sen seinälle. Mutta tiedän, että se säilyy.
Illan hiljaisuus ja huomenen odotus
Kun palaamme takaisin Willa Lelujan vinttihuoneeseen, kaikki tuntuu taas oikealta. Sänky on kova, lattia narisee, risti näkyy ikkunasta, ja lampaat määkii jälleen takapihalla. Me olemme väsyneitä, mutta täynnä. Täynnä värejä, ääniä, hulluja yksityiskohtia ja pieniä pysähdyksiä, jotka yhdessä muodostavat jotain suurempaa.
Tämä ei ollut täydellinen päivä mutta se oli todellinen päivä. Ja joskus se riittää. Tai oikeastaan, se on juuri se, mitä matkalla kannattaa etsiä. Niinpä, juuri ennen nukahtamista, ajattelen uudelleen päivän nimeä: Pörröinen aamu, puinen parveke, pilvinen risti. Ja määkinä taustalla.
Ihanaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Zakopane tarjoaa kyllä aivan mahtavia maisemia. Niiden osalta Zakopane on parhaimmillaan. Vuoret sävyttävät aina!
Se on totta, vuoret säväyttää ja niiden olemassa olon tuntee, vaikka niitä ei näkisi (kun on sumua)
Gubałówka onkin yksi turistirysä. Olemme syöneet siellä joskus jäätelöä ja gofrya, mitään muuta syötävää siellä ei myydä 😀. Maisemat – kyllä. Meillä on Zakopanessa vakioravintola, jossa käymme syömässä joka visiitillä, eikä se koskaan tuottanut pettymystä. Se on tosin turistikadulta sivussa, eli pitää tietää, mistä sen löytää (on se google mapsissa toki). Eli Zakopanessa pitää valita ruokapaikan joko maiseman tai maun perusteella. Meillä viimeisessä kämpässä oli myös hieno näkymä vuoristoon, joten saimme syödä omalla parvekkeella tasokkaasti 🙂. Sängyt oli myös ihan hyviä, ei valittamista.
Tänä vuonna emme päästy lähtemään Zakopaneen päin heinäkuun alussa, joten koko reissumme peruuntui, tai siis kohde vaihtui Gdanskiin.
Se on kyllä, oli sitten kesä tai talvi. Onneksi sinnekin voi mennä toisesta kohtaa, ilman turistirysiä. Ruokaan ei kannata kauheasti tuolla laittaa rahaa, oli kyllä jäätävä kokemus se. Me tykättiin Willa Lelujasta, viihtyisä ja rauhallinen paikka. Meillä oli alunperin sellainen ajatus, että mennään tietyllä budjetilla, mutta sehän loppui kuin seinään siinä vaiheessa kun piti unohtaa Varsovassa linja-auto ja mennä junalla. Eli ei meidän reissu lopulta ollut tiettyyn budjettiin sidottu. Mutta koitamme rakentaa seuraavan kesäreissun sitten budjettiin.
Zakopane on tuttu nimi mutta pakko oli kartasta katsoa, missä se oikein on.
Itse ajattelen, että kun pstan jotain tuliaisia noilta krääsän myyjiltä, saavat he siitä elantonsa….Toki ei sitä kaikkea voi liikaa kotiin ostaa. Me ostamme nykyään kahvimukeja.
Samaa keskustelimme tuosta krääsähommasta. JOtain tuli hankittua, mutta tosiaan huivi oli se juttu mulle ja mies kerää magneetteja. Itse haluan ostaa mieluiten käsitöihin liittyvää, vaikka tiedän, että myös krääsämyyjien pitää voida saada elantonsa.
Tässä pääsi hauskasti mukaan teidän päivään. Vähän tuoltahan se matkustelu tuntuu kun aivot yrittää sulattaa kaikkea nähtyä ja koettua. Sitten jälkeenpäin vasta jotekin syntyy se lopullinen mielipide paikasta. Olisi ollut kiva nähdä se piirros, tuliko siitä sinun näköinen?
Kyllä se julkaistaan, kunhan saan sen laitettua seinälle 😀