Vaatekaappipäiväkirja Saukonpaaden reunalla
2
Vaatekaappipäiväkirja Saukonpaaden reunalla katselemassa elämää hiukan taaksepäin. Vaikka ei välttämättä aina niin tarvitse, mutta vaatteet kertovat siitä omanlaista tarinaa ja tänään kerron yhden sellaisen, rakkaudella
Vaatekaappipäiväkirja Saukonpaaden reunalla
Tässä kuvassa on jotain hiljaisen pysäyttävää. Ilma on painava, sellainen, joka lupaa sadetta muttei vielä uskalla pudottaa pisaroita. Tuuletonta, vaikka meri on läsnä molemmin puolin. Olen istunut pitkän tovin Saukonpaaden laiturilla, yksin mutta en yksinäinen, katsellen taivasta joka värittää veden siniharmaaksi peiliksi. Kameraan tallentui hetki, jossa ajatus kulki hiljaa. Kuvan sommitelma rakentuu huomaamatta kuin muistotkin, selkä suorana, varpaat veden yllä, hiukset tuulessa.
Tässä postauksessa haluan puhua sekä kuvasta että siitä, mitä päälläni on ja miksi. Tämä ei ole pelkkä asupostaus. Tämä on osa vaatekaappipäiväkirjaani, joka ei mittaa trendikkyyttä vaan aikaa ja tarinaa. Se on kertomus kangaspaloista, ompelukoneen laulusta ja elämistä hetkistä, joita ne vaatteet ovat nähneet.
Paita, joka on enemmän kuin paita
Mustan topin tein itse kesällä 2013. Silloin oli aivan toisenlainen elämä. Muistan kuinka leikkasin kankaan liian innokkaasti ja sain paikan istumaan vasta kolmannella ompeleella. Paita on nähnyt monta kesäyötä, lukuisia keskusteluja, ja sen kainaloon on itketty yksi ystävän erokin. Se on kulahtanut juuri oikealla tavalla, ei rikki vaan rehelliseksi. Siinä on edelleen sivusaumassa pieni virhe, jonka jätin, koska elämäkin on juuri sitä: epätäydellistä ja siksi niin kaunista.
Tämä kuva on vaatekaappipäiväkirjan haikea sivu. Sellainen, jossa ei tapahdu mitään näkyvää, mutta kaikki tuntuu. En ole ostanut uutta toppia sen jälkeen, koska tämä paita on osa minua. Kuten tämä paikka, Saukonpaasi, rakas meren äärellä lepäävä helsinkiläinen ranta, jossa askeleet muuttuvat kevyemmiksi ja ajatukset painavammiksi. Se on paikka, jossa voi olla olematta mitään muuta kuin juuri se, mikä sillä hetkellä on.
Saukonpaasi, kaupungin reuna ja sielun keskipiste
Saukonpaasi on hiljainen kulma Jätkäsaarta, jossa meri näyttää karumman, aidomman puolensa. Ei koristeita, ei pullaa ja kahvia. Vain sinä ja aallot, jotka eivät koskaan kysy aikaa. Saukonpaasi on yksi niistä paikoista, joissa hengitys muuttuu syvemmäksi. Se ei ole rantabulevardi eikä turistinähtävyys, se on reuna. Sellainen, johon voi pysähtyä, nojata, istua ajatuksiinsa ilman että kukaan kysyy miksi. Tässä kuvassa olen kotona, mutten neljän seinän sisällä. Olen juuri siinä, missä haluan olla.
Vaatekaappipäiväkirja on minulle tapa pitää kiinni merkityksellisyydestä. En seuraa muotia, seuraan muistijälkiä. Jokainen vaate saa jäädä niin kauan, kun sillä on jotain sanottavaa. Ja joskus, kuten tänään, ne puhuvat enemmän kuin sanat koskaan voisivat.
Kuva, joka tallensi hetken ja vuosikymmenen
Olen vain siinä, ehkä mietin tulevaa tai palaan menneeseen. Ehkä kuuntelen, miten meri hengittää. Taivas tekee temppujaan: peittää ja paljastaa auringon vuorotellen, aivan kuin sekin etsisi jotain. Tämä maisema on oma lempeä näyttämönsä, jossa kaikki tuntuu aidolta. Kuvassa on hidas hetki ja juuri siksi se on niin tärkeä.
Mitä vaatteet muistavat meistä
Vaatekaappipäiväkirja on minulle tapa pitää kiinni merkityksellisestä. En seuraa muotia, seuraan muistijälkiä. Jokainen vaate saa jäädä niin kauan, kun sillä on jotain sanottavaa. Ja joskus, kuten tänään, ne puhuvat enemmän kuin sanat koskaan voisivat.
Jos sinulla on jokin vaate, joka on ollut kanssasi vuosia, älä piilota sitä kaapin perälle. Pue se päälle, mene ulos, istu laiturille ja anna hetken viedä sinut mukanaan. Ehkä otat kuvan. Ehkä et. Mutta muisto jää, ja se on se, mitä vaatteetkin toivovat: tulla osaksi tarinaa.
— Melissa
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Kaunis kirjoitus <3
Monilla asioilla on merkityksiä, joita emme arjen hulinassa havaitse. Vaatii pysähtymistä, hetken aistimista sekä aikaa ajatusten ja tunteiden tulla esiin.
Itsellä on joitakin luottovaatteita, jotka käytetään siihen saakka kun ne lahoavat päälle. Rankkaa on silloin lopulta luopua niistä ja kaikesta mitä ne tuovat mieleen.
Pysähtyminen on hirmuisen tärkeää, vaikka sitä ei aina tajua tehdä. Kuvitellaan ehkä, että kaikki häviää, jos pitää jokaisesta langasta kiinni. Vaikka ehkä pysähtyminen toisi uutta näkemystä asioihin.