Leikkuujätteestä teddytakki
Tämä on ihan parasta: Leikkuujätteestä teddytakki. Meikäläinen yrittää aina olla niin zero waste ja tehdä kaikki mahdollinen joksikin hyödylliseksi. Toki tästäkin jäi pikkuruisia paloja, jotka meinaan vielä hyödyntää joksikin, kunhan ehdin. Mutta tämä takki on kokonaisuudessaan miehustan sekä vuorin osalta tehty leikkuujätteestä. Ja tuli muuten yksi lempitakeista.
Leikkuujätteestä teddytakki
Takkiin ei ole mitään kaavaa, vaan olen tehnyt laatikon, johon piirtänyt kaikki tarvittavat hihan ja pääntien paikat. Takissa on pikkuruinen pystykaulus ja vetoketju. Vetoketju on kierrätetty ketju, joten takki on todellinen jämien takki. En ole ajatellut värejä kun olen yhdistnyt värejä toisiinsa. Vaan olen lähtenyt liikkeelle siitä, että saan tietyt osat tietyistä tilkuista. Eli pienistä paloista pienet palat ja isommista sitten vähän isommat palaset.
Eli kaikki on vähän sikinsokin ja silti oikeissa paikoissa. Sinapinkeltainen olisi saanut olla isommassa osassa, mutta sitä kun ei ollut kuin yhden palan verran, niin on turha itkeä sitä sitten, itken kuitenkin. Mutta tällä tavalla ei tarvitse pelätä, että menisi leikkuujäte roskiin. Uskaliaasti vain hyvödyntämään ne ja ei haittaa vaikka ei niin sovi toisiinsa. Tässäkin keinoturkis ei ole kaikki samaa vaan kaikkea sekaisin.
Asu, joka sopii tällaisen takin kanssa
Takkiahan voi käyttää oikeasti minkä tahansa vaatteen kanssa. Mutta näin muuton keskellä on laitettava päälle mitä sattuu enää kaapissa olemaan ja tällä kertaa ne oli minun tuunaamat farkut. Kahdet liian pienet farkut on yhdistetty toisiinsa ja vyötäröä on korotettu. Nämä ovat siis ne minun the farkut ja farkkujen kanssa yhdistin sinapinkeltaisen hupparin. Kaiken kruunaa minun ihana takkini. jalkoihin vetaisin Siisti kirppikseltä löytämäni Niken lenkkarit ja kaulaa lämmittää Kierrätyskeskuksesta löytynyt kaulahuivi. Asu on täydellinen.
Näen takin myös yhdistettynä villamekkoon ja suoriin housuihin. Ainut negatiivinen juttu takissa on se, että en voinut välivuorta tehdä, sillä minulla ei ole vanulevynpalasia tai vatiinia tai mitään muutakaan, joka pitäisi lämpöä. Takki ei siis ole mikään lämmin. Ei siis mikään pakkastakki tämä. Sopii keväälle ja syksylle käytettäväksi, mutta ei tosiaan koviin pakkasiin. Mutta se ei haittaa. Mitä tykkäätte?
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


6










Tällaista hauskaa ja persoonallista pukeutumista haluaisin nähdä enemmän nykypäivänä. Ja nimenomaan luovaa. Tuo kyllä ilon ja inspiraation omaankin mieleen.
Joo, itsekin pistän silmään aina persoonalliset pukeutujat. Hienoa katsoa miten ihminen kantaa vaatteensa ja miten mielenkiintoisia yhdistelmiä tekee.
Aivan ihana vaate! Yksilöllinen ja pirteän värinen. Tällaista olisi itsekin käyttänyt nyt keväällä ihan mielelläni, kun olen väsynyt tähän värittömään talvikauteen.
Mä tykkään kyllä tosi paljon tästä takista. Tällaista ei tule toista vastaan ja kun on omin käsin tehnyt, niin sekin parantaa fiilistä.
No tykkään! Todellakin on ihana tilkkutakki! 🙂 oon sanonut tän jo niin monta kertaa, että varmaan ärsyttää jo sama laulu, mut vitsit kun tätä suon luovuutta voi vaan ihailla ja salaa vähän kadehtia! Sulla on hyppysissä taito tehdä mistä vaan ihan mitä vaan ja aina jotain upeeta! 🙂
https://www.sangynalla.fi
Kiitos <3 Ihana kommentti.