Hae
VillaNanna

Tyyliä vuosilta 2007 – 2011

Tyyliä vuosilta 2007 - 2011

Tyyliä vuosilta 2007-2011 postaus raottaa hiukan tyyliäni noilta vuosilta. En laita mihinkään sen suurempaan järjestykseen näitä ja ajattelin, että teen muutaman tällaisen postauksen, jossa näytän miten on tyylini muuttunut vai onko se mitenkään muuttunut. Joskus on hyvä pysähtyä ja tarkastella sitä omaa maailmaa vähäsen.

Tyyliä vuosilta 2007 – 2011

Tässä sairasvuoteella on helppo tutkia koneen syövereitä ja tehdä ihmeellisiä löytöjä. Iso osa kuvista on säilötty tikuille sekä cd -levyille. Aikanaan siirsimme ulkoiseen muistiin, mutta meikäläinen vahingossa tuhosi koko laitteen ja kuvat tuhoutuivat mukana. Niitä ei takaisin saa. Siellä olisi ollut tuhansia kuvia, alkuperäisiä kuvia. Joten koittakaa kestää näitä kummallisesti muokattuja päättömiä kuvia. Iso osa näistä kuvista on aikanaan ladattu Tyylitaivaaseen sekä ensimmäiseen blogiini, Vuodatukseen.

Aloitin siis blogini 07-08 vaihteessa ja blogimaailma oli silloin aivan erilainen mitä se on nyt. Silloin lempipaikkojani somessa oli myös Tyylitaivas, jonne syötettiin kuvia omasta tyylistä. Sellainen paikka olisi edelleen aika kiva. Sai rauhassa jutella tyylistä, muodista ja vaatteista noin ylipäänsä. Hyvin erilaista aikaa.

Kuvat on mitä on, joten anteeksi sitä, se johtuu ihan siitä, ettei alkuperäisiä ole olemassa enää.

Itse tehty tunika, näitä saman mallisia olen tehnyt paljon vielä nykyäänkin.

Tyypillinen esimerkki siitä miten pukeuduin tuolloin.

Tässäkin kuvassa itse tehty tunika. Burdan kaavalla ja ihanasta pitsikankaasta. Paita on tallessa vaikka ei mahdu enää päälle.

Tämä paita on myös tehty Burdan kaavalla ja on edelleen käytössä. Helmasta ehkä liian pieni jo, mutta muuten toimii hyvin.

Tätä paitaa ei enää ole, hame on mutta en käytä sitä. Vyö on myös itse tehty, mutta siitä ei sen enempää.

Tyyliä vuosilta 2007 - 2011

Tämä asu on tehty itse, hametta ei ole olemassa enää, paita on tallessa mutta ei mene päälle.

Mekko on itse tehty, yksi suosikkimekoistani, en kuitenkaan enää ole käyttänyt sitä kun ei oikein istu muhkealle vartalolle enää.

Farkkusia minihameita tuli käytettyä paljon aikanaan. Tämän hameen olen itse tehnyt.

Paita sekä hame itse tehtyjä. Olen jälkeen päin tuunannut paidan ja lopulta leikkelin paidan paloiksi ja yhdistin palat toisenlaiseksi hameeksi.

Tyyliä vuosilta 2007 - 2011

Käytin tätä itse neulottua (90-luvulla) Todella paljon vuonna 2007

Tässä aika normaali 2007 vuoden tyyliäni.

*****

Tyylini on aina muodostunut jostain osalta itse tehdyistä vaatteista. Joskus olen ommellut enemmän, joskus vähemmän. Vuosien 2000-2006 välisenä aikana en ommellut oikeastaan yhtään, joitain korjauksia tein kyllä, mutta muutoin todella vähän. Ehkä yhden asian vuodessa. Tuona aikana, minulla oli kova shoppailuvimma ja ostin lähes kaiken uutena. Kirpparilla olin shoppaillut viimeksi 90 -luvulla. Minulla oli pitkä tie edessä tähän päivään.

Mutta vuonna 2007 alkoi ompeluvimma jälleen ja sitten alkoi kaappi täyttyä lähinnä omista tekeleistä. Tyylini alkoi vähitellen muuttua. Se oli vähän pakkokin, koska sairastuin vakavasti vuonna 2006 ja painoa tuli lääkityksen avustamana +20kg. Kaikkinensa olen lihonnut +40kg. Mutta tuohon aikaan kun jojoilin paljon (liittyi lääkitykseen, kun söin lääkkeitä lihoin, kun lopetin lääkkeet laihduin). Niin paras materiaali oli trikoo ja trikoosta teinkin lähes kaikki vaatteet silloin.

Tällaisia toppeja tein monen monta erilaista aikanaan.

Tyyliä vuosilta 2007 - 2011

Tämä mekko oli yksi rakkaimpia. Se ei mahdu enää päälle.

Tämä mekko löytyy edelleen kaapista ja pitääkin ottaa taas käyttöön kun ilmat lämpenee.

Tyyliä vuosilta 2007 - 2011

Tämä jumpsuit on minulla edelleen, mutta olen katkaissut lahkeet.

Vuodet vierii, tyyli muuttuu

Tyyliä vuosilta 2007 – 2011 yhdistää siis pitkälti trikoo, toki tein myös jonkin verran joustamattomista kankaista, mutta hyvin, hyvin vähän. Tämäkin alkoi vähitellen muuttua kun muutimme Helsinkiin takaisin. Mutta se on sitten toinen juttu. Kun katsoo kuvia, huomaa, että tyyli on todella toisenlainen mitä se on nyt, mutta silti siinä on jotakin samaa. Hyvin tuttua. Ihan en osaa itse paikallistaa mikä se on, mutta jotenkin tyyli on pysynyt samana, vaikka se on ihan erilainen.

Hassua on myös se, että osa näistä vaatteista on edelleen minun käytössä, kaikki eivät toki mahdu päälleni enää, mutta osa mahtuu. Ne ovat niitä trikoovaatteita. Ei tosin kaikki niistäkään enää mahdu ja ne onkin myyty aikaa sitten pois. Osa vaatteista on tallessa, muistona menneestä. Niitä todellisia lemppareita siis.

Keeppi ja korkeavyötäröiset alaosat ovat olleet aina suosikkejani.

Joogasukat kenkien päällä? Kyllä.

Tyyliä vuosilta 2007 - 2011

Tuo valkoinen mekko on sellainen, joka harmittaa, ettei mene päälle enää. Oma malli ja todella rakas mekko.

Kuvan neule on edelleen käytössä.

Tyyliä vuosilta 2007 - 2011

Tyyliä vuosilta 2007 - 2011

Itse tehtyjä mekkoja, yksi mekoista on tuunattu hameeksi ja topiksi.

Mukavaa päivää!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

6 kommenttia

  1. Milla kirjoitti:

    Olipa melkoinen nostalgiatrippi menneisyyteen. 🙂 Blogien kulta- ajat olivat tosiaan erilaiset ja oli ihanaa, miten yhteisöllistä tämä touhu oli silloin. Tyylitaivas ja LookBook (?) tuli myös tutuiksi, niistä löytyi mielettömästi inspiraatiota pukeutumiseen! Ja tietty bloggaajia seurattavaksi. Mie jotenkin kaipaan enemmän tyyli- ja muotiblogeja luettavaksi, harmillisen vähän on nykyään aktiivisia tyylistä ja muodista bloggaavia ihmisiä. En itse saa Instasta niin paljoa irti ja todennäköisesti vaihdan sen alustan johonkin toiseen mahdollisimman pian.

    https://www.moonshapedlittlebox.fi/

    • villananna kirjoitti:

      Lisää on tulossa, kun sairaana niitä vanhoja kuvia kaivelin sieltä sun täältä. Vähän kaipaan sitä yhteisöllisyyttä mitä ennen oli…

  2. Jael kirjoitti:

    Ihana kuvasarja tyylistäsi eri vuosina:niin nätti ja edelleenkin olet niin nätti❤️Samoihin aikoihin itsekin aloitin blogin(2008)ja tosiaankin oli blogimaailma silloin erilainen,ja bloggaajia paljon vähemmän.
    Pikaista toipumista sinulle❤️🙏

  3. Jael kirjoitti:

    Mullakin muuten paljon sellaisia suosikki vaatteita jotka ei mitenkään enää mahdu päälle(kokoa 38…)ja viime viikolla vihdoinkin laitoin suurimman osan pariin pussiin,jotka lahjoitan yhteen paikkaan,mutta oli kyllä vähän vaikeaa luopua niistä.

    • villananna kirjoitti:

      Mulla on vielä kaikki varastossa, kun ajattelin, et jos kuitenkin nuo tytöt, oma likka ja pojan avovaimo haluaa ottaa itselleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *