Hae
VillaNanna

Vuoden 2024 lankatyöt

Vuoden 2024 lankatyöt

Vuorossa vuoden 2024 lankatyöt -postaus. Kun tein ensimmäistä vuosikoostetta, ymmärsin, että järkevin tapa toimia on jakaa kaikki osiin ja tehdä monta pienempää postausta kuin yksi sekametelisoppa -kooste. Vielä pari on tulossa ja hetkeksi on koosteet siinä. Peräkkäin en näitä laita, vaan aina silloin tällöin.

Vuoden 2024 lankatyöt

Vuosi 2024 oli haasteellinen monin tavoin ja se näkyi paljon siinä, ettei lankatöitäkään oikein kauheasti tullut tehtyä. Keväällä tosiaan menin lääkäriin ja alettiin tutkia vointiani ja minulla oli kilpirauhasarvot aivan sekaisin, josta johtui syvä väsymys. Nyt tilanne on parantunut ja kilpirauhasarvot ovat aika ok. Väsymys on kuitenkin vielä läsnä, mutta enemmän puuhaan mitä ennen. Mutta tässä lääkityksessä oli siis pitkälti ongelmia, josta johtui se, etten oikein saanut mitään aikaiseksi.

Tammikuu

Virkattu paita

Tammikuussa huomasin jo, että mikään ei kiinnosta, sain kuitenkin itseni siihen pisteeseen, että virkkasin itselleni neulepaidan langoista, jotka löysin lankalaatikostani. Tulin aika iloiseksi siitä, että sain jotakin valmiiksi. Iso määrä keskeneräisiä töitä on edelleen nurkat täynnä.

Virkkasin sitten paidan

Helmikuu

Virkattu irtokaulus

Virkkaaminen sujuikin paremmin kuin neulominen, joten päätin sitten antautua sille hommalle ja opetella virkkaamista lisää. Päätin myös, että uutta lankaa ei tule sisälle, ennen kuin olen hyödyntänyt jotenkin kaikki jämät ja olemassa olevat langat. Jämistä tuli hauska irtokaulus.

Tämä blogi ei ole neuleblogi

Kypärämyssy

Innostuin balaclavoista ja päätin tehdä yhden ihan kokeeksi. Nämähän on super toimivia täällä meillä tuulisella merenrannalla. Ei tarvitse pelätä, että lähtee pipo päästä, kun tämähän ei lähde mihinkään. Ei mihinkään. Balaclavat ovat tulleet nyt jäädäkseen elämääni.

Kypärämyssy pakkaselle

Jämälanka hihakkeet

Yksi toinen must have alkuvuodesta oli hihakkeet, sellaiset oli myös neulottava. Jämäkeristä tämäkin ihanuus toteutettiin. 300g muistaakseni meni lankaa ja neuloin tämän hihasta hihaan. Lopputulos on aivan ihana. Yksi suosikkivaatteitani.

Hihakkeet jämäkeristä

Kesän upeat neuleet

Virkkaaminen oli lankatöiden ykkönen oikeastaan koko kesän ja kesällä alkoi jo vähän uudenlainen vaihekin sairastelun kanssa. Virkkaaminen oli helppoa ja ihan parasta oli nähdä miten langat muuttuivat uudeksi asiaksi. Kesän hitti oli vuonna 2024 shortsit ja housut.

Toukokuu

Virkattu bikiniasu

Virkattu bikiniasu on korjauksessa, sillä tuo shortsien resoriosa on kova venymään, joten virkkaan siihen kuninauhaa kunhan saan aikaiseksi joskus. Pakko viimeistään kesäksi, sillä tämä asu on loistava käyttää kesällä.

Virkattu shortsibikiniasu

Tytön hääsukat

Tyttö pyysi itselleen uusia sukkia ja niiden valmistamisessa meni vuosi. Sain ne lopulta valmiiksi toukokuussa, sopivasti ennen hänen häitä. Toisia samanlaisia en enää tee. Nämä saavat olla ainoat. Muutenkaan sukat eivät ole tällä hetkellä tekolistalla, vaikka pojat ovatkin pyytäneet kovin sukkia ja langatkin on odottamassa kaapissa.

Hääsukat tyttärelle

Kesäkuu

Virkattu kesäasu

Ensimmäinen jämälanka työni oli kesäasu, johon kuului monta osaa: Shortsit, Toppi, pikkuinen lompakko, bandana, sormukset ja kaulakoru. Shortsit jouduin vielä myöhemmin vähän fiksailemaan, kun resoriosa löystyy aika nopeasti, niin virkkasin siihen narun.

Virkattu kesäasu

Virkattu oloasu

Tämä oloasu on koko vuoden 2024 onnistuinein ja upein työ, jonka olen tehnyt. Olen todella ylpeä, että tämä työ onnistui. Tämän työn jälkeen ymmärsin, että kyllä minä oiekastaan osaan nyt jo virkata. Ohjetta tähän ei ole, kun pakko oli tehdä omasta päästä.

Virkattu oloasu

Virkatut jalkakoristeet

Helppo ja nopea työ on virkata rannalle boheemit jalkakoristeet. Pienet lankajämät saa helposti ja nopeasti pois pyörimästä kun virkkaa jotakin pientä kuten koruja. Niitähän innostuin kunnolla tekemään sitten lopulta.

Boheemit virkatut jalkakorut

Heinäkuu

Söpö loukkasi jalkansa ja verta tuli valtavasti. meillä ei ollut mitään suojaa tytön haavalle, joten virkkasin tossun. Tytön loukkaanstumisen vuoksi oli meidän reissu keskeytettävä ja lähdettävä Yyteristä suoraan Helsinkiin. Tossu on vieläkin menossa mukana, vaikka jalka onkin aikaa sitten tullut terveeksi.

Virkattu suojasukka haavoittuneeseen jalkaan

Elokuu

Virkatut korvikset

Ihanat virkatut korvikset. Helppo ja nopeas toteuttaa ja parasta on se, että jämiä saa hienosti pois nurkista.

Virkattuja korviksia

Vuoden 2024 lankatyöt

Vuoden 2024 syksyn lankatyöt

Kesä on ohi, vaikka lämpöä vielä riittää pitkälle syksyyn. Ihan hirmuisesti en mitään suurempia juttuja tehnyt tässä syksyllä. Aika meni kaikki töihin ja lääkärissä juoksemiseen. Olin jo niin sekaisin labrahommista ja lääkäreistä, että menin vain kuin tuulessa.

Syyskuu

Helpot ja yksinkertaiset virkkaukset langanjämistä oli pari pussukkaa ja nyssykkää. Kestokasseja moneen lähtöön. On kyllä tunnustettava, ettei ole käsitystä mihin olen nuo kassit laittanut kun siivoilin kesävaatteet pois nurkista.

Pussukkaa ja nyssykkää

 

Marraskuu

Isoäidinneliöt

Marraskuussa opettelin virkkaamaan isoäidinneliöitä ja niitähän sitten tulikin tehtyä enemmän kuin suunnittelin. Yksi syy tuolle opettelulle oli se, että halusin saada niistä tehdyn balaclavan. Ja nyt sellaiset on kaksin kappalein.

Opettelin virkkaamaan isoäidinneliöitä

Joulukuu

Hilkka ja kauluri

Neuloin jämäkeristä hilkan ja kaulurin. Lanka on alunperin purettu neuleesta, jonka ostin UFFista. En koskaan käyttänyt neuletta, joten päätin purkaa sen kun lanka oli tosi kiva. Ja nyt ylimääräinen lanka on kokonaan poissa mutta siitä saikin kivat lämpimät asusteet.

Hilkka ja kauluri jämäkeristä

Isoäidinneliöliivi

Niin kuin ylempänä totesin, halusin opetella isoäidinneliöiden tekoa ja kun balaclavat olivat valmiit, vuorossa oli toisenlainen neliö ja niistä tuli liivi. Jälleen sain hienosti jämälankoja pois nurkista. Vieläkin löytyy vino pino lankaa, joten ehkä näitä tulee vielä lisääkin.

Isoäidinneliö liivi

Vuoden 2024 lankatyöt ovat nyt esitelty ja kaikenlaista väsymisestä huolimatta on tullut tehtyä. Olen siitä aika mielissäni. Käsityöt kun ovat minulle tärkeä tapa poistaa stressiä ja huomasin miten aika vain pakeni luotani kun kävin vain töissä ja nukuin. Toivottavasti tämä vuosi olisi minulle kiltimpi ja terveyskin palaisi takaisin.

Vuoden 2024 lankatyöt

Ihanaa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Neuloosi on kuivunut

Virkatut asusteet ja vaatteet ovat vaatekaapin puuttuva palanen

2 kommenttia

  1. Nadine G / Via Per Aspera Ad Astra kirjoitti:

    Omaan terveyteen pitääkin kiinnittää tarpeeksi huomiota, vaikka se oma vointi tupaa jäämään muiden asioiden jalkoihin. Toivottavasti terveysasiat lähtevät kehittymään aina vain paremmanpaan suuntaan. Olet kuitenkin saanut näin paljon aikaiseksi vuoden aikana.

    • villananna kirjoitti:

      Se vaan aina tuppa unohtumaan ja jäämään vähän taka-alalle se oma terveys. Sitten kun kroppa alkaa vinkumaan viimeistään, niin sit vähän herää…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *