Vanhoista leggigseista hameita
Kyllä, luit ihan oikein vanhoista leggigseista hameita. Nyt kun olemme riistäneet ison määrän kesävaatteita varastoon, niin siinä hötäkässä siirsin osan vaatteista, joita ei enää sellaisenaan käytetä ylijäämälaatikkoon. Viikonloppuna sitten pidin ompelupäivän, jonka aikana tuunasin yhdet liian pienet pöksyt sekä käsittelin leggigsit uuteen muotoon.
Vanhoista leggigseista hameita
Mitään kaavaa ei tarvita näihin hameisiin, sillä leggareissa on jo sellainen muoto, että ei tarvitse kuin vain yhdistää lahkeet toisiinsa. Ensimmäisessä hameessa kävi pikku töppi, mutta en ruvennut sitä korjailemaan. Minua ei kyseinen töppi haittaa ja itselleni minä nämä vain tein. Hommaan tarvitaan vain ompelukone tai saumuri.
Tee näin:
- Fileoi leggarit
- Käännä leggarit lahkeensuu ylöspäin
- Ompele lahkeet kiinni toisiinsa niin, että poistat haarasauman samalla
- Voit toki myös leikata haarasauman pois ennen ompelua
- Ompele niin monta palasta kuin tarvitsee
- Kiinnitä kuminauha
- Päärmää helma
Näin helppo ja yksinkertainen juttu. Eikä tosiaan tarvita mitään kaavoja. Toisen hameen helman leikkasin epäsymmetriseksi ja se on muutenkin lyhyempi kuin toinen hame. Toinen taas ommeltiin ihan niin pitkäksi kuin leggarit ovat. Eri tyyppiset hameet ja varmasti tulee käyttöön. En kuitenkaan usko, että ihan nyt talvella tulen käyttämään näin ohuita hameita. Joten saatte odottaa kevääseen, että saatte kuvia minun päällä näistä.
Mitä kuuluu ylijäämäprojektille
Koko ajan tuosta laatikosta jotakin tehdään, jostain syystä laatikon sisältö ei vain tunnu pienenevän millään. Ja pahinta on nyt tämä, etten saa otettua kuvia noista töistäni. Onneksi nyt kuitenkin housut sain kuvattua vähän aika sitten. Olen kuitenkin saanut aikaan asioita, kuten kaksi paitaa, kahdet housut ja korseletin sekä leveän vyön. Vielä pitäisi saada valmiiksi pitkä paitamekko, johon tuo leveä vyö on tarkoitus yhdistää. Toki voi yhdistää muihinkin juttuihin, mutta se oli ensimmäinen ajatus kun lähdin suunnittelemaan laatikon sisältöä.
Vähitellen tässä mennään. Ja ylijäämäprojekti saa kestää ihan niin kauan kuin on tavaraa laatikossa. En rajaa tällä hetkellä koko hommaa mitenkään. Aikaisemmin rajasin, mutta nyt en, sillä ei nuo materiaalit mahdu kaappiin ollenkaan. Tämän projektin jälkeen on seuraavan laatikon vuoro. Mutta se on sitten uusi tarina se.
Ihanaa viikonloppua!
Seuraa minua:


2






Kaiken hyvän ei tarvitsekaan olla mutkikasta. Mainio idea!
No ei tarvitse ei, tuunaus on muutenkin monessa suhteessa aika helppoa puuhaa.