Viime kesän käsityöt
Viime kesän käsityöt olivat lähinnä virkattuja juttuja. Nyt en ole oikein sen jälkeen saanut mitään aikaiseksi lankatöiden parissa. Jotenkin viime kesä imi kaiken inspiraation lankatöihin, enkä edes tiedä miksi ihmeessä, sillä intoilen kuitenkin kaikenlaisien neuleiden kanssa tässä. Suunnitelmia on, mutta toteutus on täysi 0.
Viime kesän käsityöt
Koska en ole saanut mitään aikaiseksi, niin ajattelin koota jälleen, kyllä vain jälleen koosteen siitä mitä kaikkea sain aikaiseksi kesällä. Vähitellen on pakko hypätä kuitenkin lankatöiden selkään ja aloittaa uutta neuloosia. Tässä on kuulkaa tilattu jo vaikka mitä sukista mekkoon.
Shortsibikiniasu
Tämä asu aloitti koko lankatöiden vyyhdin ja tästä tilanne vain paheni, sillä mitään muuta en sitten oikein saanutkaan aikaiseksi. Kaiket päivät vain pengoin laatikoita ja etsin lankoja ja virkkailin mitä kummallisimpia juttuja. Tosin minusta jokaisen kaapissa pitää olla muutama virkattu juttu.
Hääsukat tyttärelle
Näitä sukkia teinkin sitten vuoden, luulen, että nämä sukat ovat yksi syy sille, miksi minun lankatyöinto päättyi. Malli oli kauhea ja jouduin pakottaa itseni tekemään nämä sukat. Mitä sitä ei lapsensa eteen tekisi…
Kesäasu
Tästä asusta tykkään todella paljon. Tosin molempiin shortseihin on tehtävä pieniä muutoksia. Tarkoitan siis ylempänä olevaan bikiniasuun sekä tähän. Eivät nuo housujen resoriosat toimi minulla ihan niin kuin pitäisi, joten tarvitsen kuminauhaa.
Virkkaus on kesän paras juttu
On ihan pakko sanoa, että virkkaus on tosiaan ihan paras juttu kesällä. Parhaat materiaalit ovat kasvikuituja ja virkata voi vaikka ja mitä. Niin kuin tästä koosteesta huomaa, meikäläisen juttu tänä kesänä on ollut shortsit ja housut. Uskon, että ensi kesänä saattaa tulla jotakin saman tyyppistä.
Virkattu kesäasu
Tämä on kyllä oikeasti meikäläisen tyylinäyte, olen niin ylpeä tästä asusta ja mieli tekisi tehdä toinen samanmoinen eri langalla ensi kesänä. Mutta saa nyt katsoa. Mitään ohjetta ei näihin ole, kunhan testailin.
Virkatut jalkakorut
Rantalomalle pitää tietenkin saada virkatut jalkakorut, ne sopivat täydellisesti kesään ja rannalle. Olen aivan rakastunut virkattuihin koruihin, joita tuli tehtyä aika paljonkin nyt kesän aikana.
Virkatut korvikset
Niin kuin tuossa ylempänä sanoin, niin innostuin virkkailemaan korviksia, jos jonkinlaisia. Koruihin saakin hyvin sujautettua jämälankoja. Nyt on sen verran paljon koruja virkattu, etten ihan heti tee enempää.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Seuraa minua:


2









Virkkaus on näköjään tosi tuottoisa laji. Vain mielikuvitus on rajana!
Oma suosikkini on virkatut bikinit.
Virkkaus on kyllä tosi kivaa puuhaa. Nyt on pakotettava aloittamaan tytön mekkoa. Pitäisi kesäksi saada valmiiksi.