Hae
VillaNanna

Tarina farkkuhameesta

Tarina farkkuhameesta

Tämä postaus on tarina farkkuhameesta, joka on kulkeutunut minulle vähän toiseen tarkoitukseen, mutta on nyt sellaisenaan käytössä kuin se on tehtykkin. Mutta lähdetään seuraamaan hameen tarinaa, jota itse olen vahingossa kirjoittanut.

Tarina farkkuhameesta

Tämä tarina alkaa noin vuodesta 2015, se on aikaa, jolloin tein lähes kaikki vaatteeni vanhoista vaatteista. Lähdin taas Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolle koikkelehtimaan ja kaivelemaan itselleni erilaisia herkkuja ja vaatekasojen alta alkoi pilkistellä tämä farkkuhame. Nappasin sen mukaani, sillä siitä voisi tehdä jotakin kivaa, topin ehkä. Kotona pesin ja puunasin koko säkillisen vaatteita ja laitoin farkkuhameen jemma nimiseen paikkaan.

Farkkuhame eleli rauhassa siellä jemma nimisessä paikassa pitkäänkin, tässä kun muutimme Paloheinästä tänne Helsingin kantakaupunkiin, ihanaan meidän omaan ”Manhattaniin”, jouduin käymään läpi ihan kaikki materiaalit, jotka olen joskus kerännyt. Tänne kun kaikki ei mahdu. Laatikko kaupalla lähti lahjoituksena työpaikalleni, käyttökelpoinen takaisin kierrätykseen ja osa tekstiilikertäykseen, mutta tein muutaman mahtavan löydön itsellenikin. Yksi niistä löydöistä on tämä Farkkuhame.

Tarina farkkuhameesta

Uusi elämä hameelle

Päätin antaa hameelle uuden elämän ja sellaisessa käytössä kuin se on oikeasti. Hame on aivan ihana ja siinä on monta lempparielementtiäkin. On farkkua, tietenkin mutta tässä on myös volanki helmassa, kolme jopa. Minä kun niin tykkään volangeista ja sitten bonuksena hameessa on nauhakujat ja nauhat, joilla voidaan muokata hameen ulkonäköä lisää, rypyttämällä sivuja ylös.

Hameen kanssa sopii oikeastaan mikä tahansa yläosa, mutta tähän hameen esittelyyn vetasin päälleni ihan vain UFFista löytyneen paidan. Paita on neulottu käsin ja on puuvillaa. Minä olen heikkona itse neulottuihin paitoihin ja hankin niitä aina vähän vahingossa, vaikka ei ollenkaan pitäisi. Kun itsekin tekee ja täytyyhän niitä neulottuja vaatteita antaa nyt muidenkin ottaa, ei kaikkia tarvitse minun laahata kotiini.

Näin sitä kirjoittaa joihinkin vaatteisiin tarinaa ihan vahingossa. Ja nyt haluan kirjoittaa hameelle lisää tarinaa syksyn tullessa, ihanat lämpimät sukkahousut ja neuleet, joita voin yhdistää tämän hameen kanssa odottaa minua varastossa. Kohta, ihan kohta pääsen roudaushommiin ja saan ihanat syksyiset ja talviset vaatteet kaappiin.

Tarina farkkuhameesta

Nautinnollista lauantaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

2 kommenttia

  1. Milla kirjoitti:

    Valkoinen väri sopii denimin kanssa todella hyvin yhteen! 😊 Kaunis hame ja todella hyvät nuo kiristysnauhat, niin saa kiristettyä sivuilta tai vaikka edestä vähän lyhyemmäksi. Monikäyttöiseltä vaikuttaa myös materiaalin osalta, sopii syksyyn ja talveen myös, eikä pelkästään kesään. 👌🏻

    https://www.moonshapedlittlebox.fi/

    • villananna kirjoitti:

      Valkoinen on ehkä ihan paras denimin kanssa. Toki tykkään myös monesta muustakin väristä sen kanssa. Mutta valkoinen on mun suosikki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *