Jämistä pitsikasseja
Seuraavaksi tehdään jämistä pitsikasseja ja näin on tuo jämäprojekti valmis. Kaikkein pienimmät jämät on kerätty junk journaleita varten ja katsotaan mihin ne siinä hommassa taipuukaan. Mutta asiaan! Näihin kasseihin on olemassa kaava, mutta en tosiaan tiedä mistä lehdestä tämä kaava on otettu.
Jämistä pitsikasseja
Olen siis parikymmentä vuotta sitten tehnyt kyseisellä kaavalla vanhasta verhosta kassin ja tätä kassia käytin kaavana tässä hommassa. Jos muistan oikein, niin kaava on jostain vanhasta Käsityö kerhon lehdestä, mutta en voi varmaksi tätä nyt sanoa. Laittelen kaava tietoja kun sellainen tieto joskus tulee vastaan.
Pitsiverhosta kassi
Ensimmäisenä tein isoimmasta palasesta pitsiverhoa tämän kassin. Kassi on myös aika pieni mutta yllättävän tilava. Ompelin siihen myös ompelumerkin, joita olen tehnyt ompelujätteestä, jota tulee kun ompelee esimerkiksi saumurilla. Pitsiverhon jämä jäi yli pitsihousuista, jotka tänä kesänä olen ommellut itselleni.
Leikkuujäte kankaaksi ja kangas kassiksi
Näiden töiden jälkeen pöytään jäi läjä pientä kankaanpalasta, jotka ompelin lopulta kankaaksi. Kun kangas oli tarpeeksi iso, leikkasin vanhan kassin avulla tästä hauskasta kankaasta uuden kassin. Tämä kassi onkin sitten isompi kuin tuo aikaisempi ja tämä myös hiukan antaa periksi kun kassiin laittaa tavaraa. Myös tähän ompelin tuollaisen ompelumerkin.
Jämät ovat ylijäämäprojektin sivuprojekti
Tämä jämäprojekti lähti siis liikkeelle siitä, että ompelin tässä kesällä itselleni suloisen kesäasun, johon kuului housut sekä paita. Näiden lisäksi ompelin pitsihousut. Kaikki kolme vaatetta toteutin vanhoista verhoista. Näistä ylijääneistä, sekä päiväpeiton korjauksesta ylijääneestä materiaalista päätin tehdä jotakin kivaa. Kaivoin ylijäämälaatikostani vielä kaikenlaisia valkoisia materiaaleja tähän projektiin.
Jämäprojektin työt:
Kolme työtä ja ja loput ovat siis askartelua varten, olenkin jo osan hyödyntänyt junk journaliin, jota tällä hetkellä teen. Kyseinen vihkonen käsittelee meidän Yyterin reissua. Tarkoitus siis on, että kaikki jämät käytetään johonkin. Voi olla, että teen jossakin vaiheessa lisää ompelumerkkejä, vähän toisenlaisia. Mekkoon kun kirjailin, ehkä se kirjailu voisi olla kivaa vaihtoehto. En näe järkeä ostaa ompelumerkkejä, kun niitä voi myös tehdä kun siihen hommaan on minulla tarvikkeetkin.
Mukavaa lauantaita!
Seuraa minua:
Mistä kaikki sai alkunsa:


5







Hieno kesäkassi🥰
Kiitos 🙂
Mahtava idea nuo itsetehdyt ompelumerkit! Onko teksti tehty tussilla vai kirjomalla?
Noissa on tussilla kirjoitettu, mutta olen tehnyt myös kirjomalla.
Kiitos tiedosta 🙂