Hae
VillaNanna

Tuu ompelemaan mun kanssa

Tuu ompelemaan mun kanssa

Tuu ompelemaan mun kanssa. Tarkoituksena on päivän aikana korjata päiväpeittoa, retkipeittoa, ommella housut ja paita housuihin. Ompelupäivää on saanut seurata Instagramissa ja nyt laitan videon tänne blogiin. Muutaman kuvankin laitan lisäksi. Ompelupäivät ovat mahtavia, sillä silloin saa työpinoa hyvin matalammaksi.

Tuu ompelemaan mun kanssa

Olin päättänyt jo päivää ennen mitä teen. Olin leikannut housut valmiiksi ja purin epäonnisen paidan, jotta voin yrittää pelastaa sen vielä. Myös korjauksia laitoin parisen kappaletta to do -pinoon. En laittanut mitään aikarajaa, vain sen, että kaikki tulee tämän päivän aikana tehdyksi. Näin voin siirtyä seuraavaan hommaan, jonka jo esittelin eilisessä postauksessa (pitsiverhohousut).

Ompelupino:

  • päiväpeiton korjaus
  • Retkipeiton korjaus
  • Housujen ompelu (Kaava: Burda 11/09)
  • Paita (ei kaavaa)

Ihana kesäinen asu valmistui vanhoista verhoista ja olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Paidan materiaali oli hankala, sillä kangas rikkoutui helposti ja venyi ja vanui joka suuntaan kun sen purin. Olin vahvistanut purkamisen jälkeen saumanvarat saumurilla, ettei koko kangas mene rikki.

Kaikki työt valmistui iltaan mennessä

Korjaustöissä ei kauaa nokka tuhissut, mutta vaatteissa menikin sitten enemmän aikaa. Oli hiukan plääh olo jo siinä vaiheessa kun aloin ommella housuja. Pidin monen monta taukoa housujen teon ja paidan teon aikana. Jotenkaan homma ei maistunut ollenkaan. Mutta lopulta sain kuin sainkin homman valmiiksi ja olin tyytyväinen lopputulokseen. pidin tärkeänä sitä, etten ota liian isoa kasaa, joka lopulta jää puolitiehen. Tässä oli jo ihan tarpeeksi hommaa yhdelle päivälle. Ehkä joskus otan mukaan myös aikarajan, mihin asti ompelen ja mitä saan valmiiksi.

Mutta tällainen oli tämä ompelupäivä ja oli todella kivaa, että monet olivat mukana Instagramissa. Olen laittamassa vielä jossakin vaiheessa koosteen myös Instagramiin, että mitä kaikkea tuli tehtyä ja millainen oli ompelupäivä. Ehkä tällaisen voisi pitää vielä ennen kuin loma päättyy, minulla olisi tuossa muutama työ, jonka haluaisin valmiiksi. Ovatkin hitusen isotöisempiä. Paitaa ja housua, taas. Mutta tällä kertaa vetoketjulliset housut. Mutta katsotaan mitä tässä vielä ehtii, lomakin lähenee loppuaan jo.

Tuu ompelemaan mun kanssa

Rentoa viikonloppua!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Vanhoista farkuista tilkkutyö ja tyynyt- Piknik rannalla

2 kommenttia

  1. Nadine G / Via Per Aspera Ad Astra kirjoitti:

    Olen itsekin joskus ommellut aamusta iltaan, että saan kaikki valmiina saman päivän aikana. Kun seuraavana päivänä into oli yleensä tiellään 😁. Aikamoinen urakka se onkin silti.

    • villananna kirjoitti:

      Se on juu mullakin vähän, että yksi päivä ja koitan tehdä mahdollisimman paljon, kun tiedän, ettei seuraavana päivänä välttämättä inspiroi. Nythän en ole ommellut moneen päivään, vaikka tuossa odottaisi seuraava homma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *