Pitsiverhot jalkaan ja menoksi
Näin se käy, pitsiverhot jalkaan ja menoksi vain. Jos ei siis kaapissa ole mitään päälle, voi aina pukeutua lakanaan tai verhoihin. Olen kaivellut ompelupöydän alla olevasta laatikosta erilaisia valkoisia verhoja, joista olen nyt pari työtä tehnyt. Tämä on ongelmallinen juttu siinä mielessä, että tilkut joutuvat aina sitten ylijäämälaatikkoon ja näin ei kyseinen laatikko pienene ollenkaan. Mutta halusin tehdä vähän jotakin muuta välillä.
Pitsiverhot jalkaan ja menoksi
Eilen puin pitsiverhot jalkaan ja lähdin mieheni kanssa lähiravintolaan syömään. Eilen hoideltiin Nupun lääkäriasioita sekä omia juttuja, ettei ruoanteko oikein maistunut kummallakaan. Kun Härdelli oli jo aamupäivästä lähtenyt kavereiden kanssa lintsille, niin meillä ei ollut edes tarvetta alkaa tekemään ruokaa, sillä poika söi Lintsillä ja palasi kotiinkin vasta myöhään sen jälkeen kun Lintsi oli sulkeutunut. Aamupäivä meni minulla siis ommellessa pitsiverhosta itselleni housut. Olen samanlaiset hankkinut viime vuonna Krakovasta, mutta halusin tehdä omat. Näissä housuissa ei ole vuorta, toisin kuin on Krakovasta ostetuissa.
Olen jotenkin todella mieltynyt näihin verhoista tehtyihin pitsihousuihin. Enkä oikein tiedä, että miksi olen. tämän ikäisenä on vähän haasteellista yhdistellä näitä mitenkään. Alunperin halusin laittaa vain nämä housut ja jonkin pitkän t-paidan. Mutta lopulta laitoin alle pyöräilyshortsit ja farkkupaidan. Pitää testailla erilaisten yläosien kanssa, jos löytyisi se itselle sopiva tapa yhdistää näitä.
Miksi tein tällaiset jos en tiedä miten yhdistän?
Koska rakastan haasteita ja koska minulla on kaapissa paljon erilaisia vaihtoehtoja, joita yhdistää tuohon. Jotenkin vain nyt kävi niin, että pää jumittui, ei minulla ollutkaan niin isoa t-paitaa kaapissa mitä kuvittelin. Ehkä kuvittelen olevani pieni ja kaikki t-paidat näin minulle isoja. Näin ei kuitenkaan ole. En ole pieni eikä minulla ole kovin pieniä paitojakaan. Eli taas yksi asia mikä pitää korjata kaapissa. Tarvitsen yli-isoja t-paitoja.
Noh, minulta löytyy kyllä isoja neuleita ja kauluspaitoja, joita ajattelin testata noiden housujen kanssa. Nyt vain äkkiä piti napata jokin paita kun nälkä kurni vatsassa ja odottelin Nuppua kotiin saapuvaksi. Kaivelin sängyn alta sopivat kengät asuun ja sen jälkeen aloin kaivella eteisen kaappia, jotta löydän sopivan laukun. Sinivalkoisissa siis mennään.
Finnairin laukun olen vuosia sitten löytänyt Kierrätyskeskuksesta. Käytin laukkua tuohon aikaan paljon. Jos seurasit vanhaa blogiani, niin siellä oli paljon kuvia tästä laukusta. Kengät on myös Kierrätyskeskuslöytö. Aikanaan Kierrätyskeskus oli minun ykköspaikka hankinnoille. nyykyään käyn siellä todella harvoin. Kengät on hankittu siis vuonna -21. Farkkupaita on ollut kaapissani ainakin 20 vuotta.
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


2












Aivan ihanat housut!
Kiitos 🙂