Pukeutumisen säännöt
Pukeutumisen säännöt ovat hyvin yksinkertaiset, niitä ei ole. Vaikka monet lehdet koittaa meille sanoa, että sen ja sen ikäisenä ei voi käyttää enää sitä sun tätä tai sellaisia värejä ei voi käyttää, niin minä taas sanon, ettei pukeutumisella ole rajoja. Jokainen laittaa päälleen juuri sellaista vaatetta, jossa viihtyy ja mikä parantaa omaa fiilistä.
Pukeutumisen säännöt
Meitä pyritään ohjailemaan siihen, että pukeuduttaisiin niin kuin joku toinen meille sanoo, tässä vapaassa maassa. Itse en ole koskaan hyväksynyt sitä, että joku muu ohjaa minun pukeutumistani, siksi valintani ovat mitä ovat. Siksi en seuraa muotia, enkä koskaan hyväksy erilaisten kouluasujen käyttöönottoa tai että valtio päättäisi mitä pitää laittaa päälle. Koska pukeutuminen on osa persoonaa ja pukeutuminen myös tuottaa mielihyvää useimmille ihmisille, kuten nyt minulle.
Yksi sellainen asia mikä nostaa karvat pystyyn, on se, että sanotaan iän määrittelevän sitä mitä saa ja mitä ei saa laittaa päälleen. Monet lehdet tekee listoja, joihin listataan mitkä ovat esimerkiksi yli 40 -vuotiaille naisille täysin pois rajattuja vaatteita ja asusteita. Esimerkiksi nainen. com julkaisi kesän alkupuolella tällaisen listauksen, joka sai tosiaan karvani pystyyn. Pääset listaan tästä linkistä! Toki listassa oli muutama asia, joita en itse suostuisi missään iässä käyttämään. Mutta joka tapauksessa en lähde rajaamaan itseäni, enkä muita.
Pukeudutko samoin kuin nuorena?
Olen myös nuorena ollut kova pukeutumaan omien mielihalujeni mukaan, enkä ole ollut kiinnostunut muiden pukeutumisista tai siitä, että laittaisin samaa päälleni mitä muilla. Sama on jatkunut tähän päivään asti. Yksi asia mistä aina joka tyylilehti tai vastaava kirjoittaa on se, että pitäisi vältellä samalla tavoin pukeutumista aikuisena miten on nuorena pukeutunut. Ymmärrän toki, että puhutaan samankokoisista vaatteista, mutta aina ei puhuta, vaan samasta tyylistä.
Minä pukeudun useasti samalla tavoin mitä pukeuduin nuorena, minulla on hyvin vähän moderneja vaatteita, kuten tiedätte, että myös lempikaavani, joita käytän on pääasiassa 80 -luvulta. Kuvissa näette nyt valkoiset porkkanahousut sekä lötköpötkö leveän kauluspaidan. Näin tosiaan pukeuduin 90-luvun alussa, tosin yleensä paidan kanssa yhdistin leveälahkiset housut. Eli edelleen voin käyttää samanlaisia vaatteita kuin silloin aikanaan. Enhän minä kuitenkaan niihin ihan samoihin enää pukeudu, en mahdu niihin. Olen saanut kuitenkin elopainoa +30kg siitä ajasta lisää. Mutta paljon on sellaisia vaatteita, joissa kuljin siihen aikaan löytyy nyt kaapistani. Mutta ei nämä vaatteet minusta vanhaa tee. Ikä näkyy vain asenteessa elämään.
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


4








Olen niin samaa mieltä! Kurkkasin sen listan ja olin ihan pöristynyt! Mitä hittoa nyt taas?! Ei saa käyttää logovaatteita? Tekonahkalaukkuja? Ja vaikka mitä. Kuka hemmetti niin sanoo? Joku parikymppinen laatinu sen listan. Mutta annas olla, niin ei ole kuin yks hujaus, kun hän on viiskymppinen (puhun kokemuksesta 😂 ) ja siinä sitä sitten ollaan listoinensa. Ha!
Muakaan ei ole ikinä kiinnostanut muoti, paitsi vintage ja muinaisvaattet – jos ne nyt voi nimeltään olla ees muotia. 🤓 Olen pukeutunut ties mihin rytkyihin ja viitannu kintaalla kenenkään mielipiteille. Viimeiset 35 vuotta pukeutumisessani on ollut ykköstärkeytenä mukavuus! Sitten vasta tulee materiaali ja ulkonäkö. Haluan erottua joukosta, enkä kyllä haluakaan olla pönöttävän viiskymppisen näköinen, vaan aivan oma itseni. Olen aina ostanut suurimman osan vaatteistani käytettynä ja sillä jatketaan.
Hyvä postaus! 👍
Joo, nää listaukset on niin ihmeellisiä. Enkä pidä yhtään siitä, että meitä yritetään ohjailla tiettyyn suuntaan pukeutumisessa. Pukeutuminen on kuitenkin osa jokaisen identiteettiä ja itseilmaisua. Tuosta syystä olenkin jo nuorena heittänyt muotilehdet pois ja alkanut luomaan omaa.
Jopas oli lista! Sain mojovat naurut siitä.
Tosin, huonosti istuvia alusvaatteita en suosittele kenellekään. En ikinä tykännyt tekonahkalaukuista, koska ne ei mielestäni kestä käyttöä. Enkä tekonahkakengistä. Eihän se nyt iästä saa olla kiinni, hyvänen aika!
Itsekin pukeudun jokseenkin samalla tavalla viimeiset 30 vuotta. Nuorempana olin kokeilunhalusempi, mutta nyt oma tyyli on löytynyt ja pysyn siinä.
Minä olen kiinnostunut muodista, mutta ei itseni päällä. Tosin, lehtikuvissa sitä on kivaa seurata.
Aivan hömelö lista. Aina katson silmät ja suu auki näitä, että ihan oikeasti…