Hae
VillaNanna

Uudet farkut vanhoista farkuista

Uudet farkut vanhoista farkuista

Jälleen uudet farkut vanhoista farkuista. Muuton aikana löysin kaapista aika monet liian pienet farkut ja olen vähitellen tehnyt niistä sopivampia. Nämä vaaleahkot Levikset muokattiin tällä kertaa hiukan toisella tavoin. Aikaisemmin olen paljon suurentanut housuja sivusaumastaan mutta nyt päätin tehdä toisin ja suurensinkin pienin kiiloin vyötröstä ja ompelin toisten farkkujen sisäsauman Levisten sisäsaumaan. Tuli muuten aivan ihanat ja ihan lempparit.

Uudet farkut vanhoista farkuista

Tällä hetkellä farkkuja on aika valtava määrä, jotka pitäisi muokata joksikin. Osa farkuista on sen verran ihania, etten halua niitä pois kaapista, joten niitä on muokattava, jotta voin ottaa ne käyttöön takaisin. Nämä Levikset, jotka muokkasin, ovat aivan ihanan väriset, olen ostanut ne UFFista muutama vuosi sitten. Ehdin hetken näitä käyttääkin, mutta sitten tuli painoa taas sen verran, että ne jäivät kaappiin. Näiden farkkujen ongelma on myös se, että ovat matalavyötäröiset, ja en niin välitä niistä. Kaapista löytyi toiset vaaleahkot farkut, jotka eivät sellaisenaan minulle istu, ne on löytyneet vuosia sitten Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta ja päätin nämä kaksi farkkua yhdistää, sillä kontrasti näiden välillä on hyvin pieni.

Purin ensin muokattavien farkkujen lahkeiden päärmeet sekä sisäsauman. Leikkasin toisista farkuista sisälahkeet kiilamaisesti  ja kiinnitin ne muokattaviin farkkuihin. Tämän jälkeen purin hiukan vyötärökaitaletta ja tein toisista farkuista pienen lisäyksen vyötäröön. Ilmeisesti muutama sentti liikaa, sillä farkut ovat hiuka liian isot. Koska halusin korkeamman vyötärön, niin ompelin vielä ylimääräisen vyötärökaitaleen toisen vyötärökaitaleen yläpuolelle. Tuli tosi kivat farkut ja ovat muuten hyvät jalassa ja ihan lempparit.

Uudet farkut vanhoista farkuista

Ihana UFF löytö

Hetki sitten esittelin UFF löytöni, joita tein Tasarahapäiviltä. Ja nyt esittelen sen neuleen, joka on löydöistäni se helmi. Rakastuin nimittäin tähän neuleeseen jo UFFissa, ennen kuin sitä edes sovitin päälleni. Ja kun laitoin neuleen päälle, niin tiesin saman tien, että tämä on minun voimavaatteeni. Tässä on kaikki se mistä pidän. Joku on neulonut paidan omin pikku kätösin, tässä on mielenkiintoisia kohtia, kuten nyörit pääntiellä ja niillä voi säädellä paidan pääntientä suuremmaksi ja pienemmäksi. Myös olkapäillä on nyöritykset, jolla rypytetään olkalinjaa. Tulee niin mielenkiintoinen efekti.

Ja sitten tämä väri. Olen aikanaan käyttänyt paljon lohenpunaista sekä korallia. Minusta tämä väri on enemmän lohenpunainen kuitenkin. Ihan hirveästi kun noissa kahdessa ei ole sävyeroa. Tämä kevään väri sopii todella hyvin keväälle ja tuo kyllä aivan mahtava fiiliksen. Täytyy sanoa, että tuli ihailtua paitaa ja housuja koko reissun ajan peileistä, joita tuli vastaan. Ah, miten voikaan tykätä näin paljon omista vaatteistaan.

Uudet farkut vanhoista farkuista Uudet farkut vanhoista farkuista Uudet farkut vanhoista farkuista

Aurinkoista lauantaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Tasarahapäivät -löydöt

Liian pienet farkut sopiviksi

2 kommenttia

  1. Nadine G / Via Per Aspera Ad Astra kirjoitti:

    Onpa ihana muokkausidea! Näin saa aivan ainutlaatuiset farkut itselleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *