Hae
VillaNanna

Vihdoin yksi huone on valmis

Vihdoin yksi huone on valmis

Kyllä, vihdoin yksi huone on valmis. Muualla on kauhea kaaos edelleen. Tämä yksi huone on meidän eteisessä oleva vessa. Se on vihdoin laitettu niin, että siellä on kaikki se tavara mitä pitää ollakin. Eikä siellä ole enää laatikoita pinossa. Vaikka miten laitetaan ja tehdään, niin siltikään ei näytä mikään vielä valmiille. Ei niin mikään. Tämä isänpäivä ja minun synttäripäivä menee seuraavaksi minun työhuoneen laittamisessa.

Vihdoin yksi huone on valmis

Tänne vessaan jouduin ompelemaan myös pari kangaskoria, jotka tuli tarpeeseen. Hassua sanoa, että tarpeeseen kun katsoo tätä meidän tavara määrää näin yleisesti. Ihan kuin ei olisi ollut sopivia laatikoita olemassa. Noh, ei ollut. Kaikki aivan liian suuria tuonne kaappiin. Ja toisekseen, tarvitsin sellaisen korin, joka miellyttää minua paljon. Koska tämä vessa on enemmän minun aluetta, niin siellä on lähinnä minun kaikki tavara, kuten hajuvedet yms. Kylpyhuoneessa minulla on vain hammasharja ja tahna. Muuten siellä on sitten enemmän meidän miesväen juttuja. Tarvitsevat enemmän tilaa valmistautumiseensa kuin minä.

Kangaskorit on tehty omista tilkuista ja kankaan jämistä. Päällinen on siis teddykarvaa, jolla päällystin pienen pallini tuossa hetki sitten ja vuoriksi valikoitui materiaali, joka on jäänyt yli toisesta projektista. Se projekti on osa laatikkoprojektia, joka tämän muuton vuoksi jäi sitten kesken ja materiaali siirtyi lähes kokonaan minun työpaikalleni. Osa on mennyt nuorten töihin ja osasta tein mopopajalle rättejä, joita tarvitsevat paljon. Tein myös rättejä keramiikan puolelle.

Vihdoin yksi huone on valmis

Uutta uuteen kotiin

Työhuone kaaoksessa

Jokainen huone on jollakin tavoin aika sekaisin ja vielä on tavaroita, joilla ei oikein ole paikkaa missä ne olisi. Mutta huone, joka on täysin kaaoksessa on minun vaatehuone/työhuone. Laatikkotornit on kattoon asti, mutta suurinosa vaatesäkeistä olen saanut kaappiin. Tänään on siis vuorossa tuo minun huone, joka helpottaa elämää suuresti. Sen jälkeen kun kaaosta ollaan saatu vähän laitettua, niin sitten on vain sellaista pientä fiksailua ja laittamista ympäri asuntoa.

Vaikka tilanne on parantunut paljon siitä mitä se oli pari viikkoa sitten, niin siitä huolimatta olen sitä mieltä, ettei tämä asunto tule valmiiksi aikoihin. Ehkä voidaan jouluna sitten hetkeksi hengähtää. Ehkä. Tässä kun kaikkein isoin ongelma on minun kengät ja ehkä myös kaikki työmateriaalit. Pelottaa etten saa niitä yhtään mihinkään, kaappeja kun ei ole kuin yksi. Täytyy vain jotenkin nyt fiksata kaikki järkeväksi. Pidetään peukkuja.

Vihdoin yksi huone on valmis

Hyvää synttäriä minulle ja hyvää isänpäivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Me muutetaan

Muuttojuttuja

Terveisiä muuttolaatikoiden keskeltä

Työni on käsillä tekemistä

Työni on käsillä tekemistä

Työni on käsillä tekemistä nuorten kanssa. Teen esimerkkejä ja testitöitä ennen kuin annan nuorille ne hommaksi. Joskus tosin teen samaan aikaan nuorten kanssa. Silloin meillä on tosiaan kokeileva käsityö. Myös nuoret osallistuu silloin suunnitteluun ja kokeilemme työhön heidän eri ideoita. Se on todella mielenkiintoista puuhaa.

Työni on käsillä tekemistä

Olen kolmisen vuotta tehnyt nuorisotyötä kädentaitojen työkalun kanssa. Ja tämä on aina ollut minun unelmani, tehdä käsillä kaikkea kivaa nuorten kanssa. Olen viihtynyt hyvin tuossa paikassa ja tukenani on mahtava työporukka. Eikä pelkästään tuossa työyhteisössä, jossa työskentelen, vaan tuki löytyy myös toisista työyhteisöistä. Minusta on ihana nähdä miten nuorten oma ajatus lähtee kumpuamaan ja heidän työt ovat kaikki aivan erilaisia, vaikka idea on sama.

Valitettavasti en voi jakaa tänne koskaan heidän töitään, vain omat versioni, mutta voin luvata, että jokaisessa työssä on nuoren omaa persoonaa. Niin näissä minun on minun omaa persoonaa. On mahtavaa kun voidaan tehdä asioita monesta eri materiaalista, ei vain yhdestä. Minä ohjaan siis askartelua, tekstiiliä sekä ompelua. Eri kerhoissa ja ryhmissä tehdään eri asioita ja joissain voidaan tehdä vähän kaikkea.

Nuorten hyvinvointi on ykkösasia

Vaikka hallitus on toista mieltä, että nuorten hyvinvointiin ei pidä satsata, niin me nuorisotyössä olevat olemme toista mieltä. Kädentaidot on yksi tapa ohjata ja tukea nuorta elämän eri askelissa. Pitkäkestoinen työ tuo enemmän tuloksia ja se on myös nuorelle mielekäämpää. Eikä me vain käsitöitä tehdä, osallistumme yhteiskunnan asioihin kädentaitojen kautta, käsityöaktivismi on meillä arkea ja nuoret saavat näin myös oman äänensä kuuluviin. Nyt jos koskaan pitäisi kuunnella nuoria.

Miten he näkee maailman tilanteen ja miten he kokevat tulevaisuuden tällä hektellä. Aikuisten olisi hyvä olla kartalla nuorten asioista, vaikka napanuoraa katkaistaan enemmän ja enemmän, mitä vanhemmaksi tullaan. Tämän hetkinen maailman tilanne on raskasta monelle. Toivovat sitä, että aikuiset pysähtyisivät hetkeksi miettimään millaisen maailman he ovat jättämässä heille. Osa nuorista tosiaan on sitä mieltä, että aikuiset eivät jätä heille mitään. Enkä puhu nyt jokaisen omaisuudesta, vaan tästä maapallosta.

Työni on käsillä tekemistä

Rakkaudella -Melissa 

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Käsityöaktivismi nuorisotoiminnassa