Introvertti nainen
Vaikka olen kovin ulospäin suuntautunut ihminen, niin siitä huolimatta nautin eniten olla yksin omassa rauhassani, omassa pienessä linnassani, omissa ajatuksissani. Nyt onkin ollut sellainen määrä sosiaalista elämää, että aamulla tuntui kuin olisi kiviä päällä kun heräsi. Vasta huomenna saan viettää yhden päivän ilman muuta maailmaa ihan rauhassa. Tosin, minä olin jo ihan täysillä huomisessa kun heräsin. Sitten tajusin, että eih, nyt onkin vielä lauantai ja työpäivä. Älkää käsittäkö väärin, minusta on ihana tehdä töitä ja olla töissä, se sosiaalisuus vain vie minulta akut niin tyhjäksi, että olen todella väsynyt.
![]() |
| Muistatteko ne 90-luvun lantiohuivit? Nyt minun pitsiunelma roikkuu verhona. Hyödynsin rikki mennyttä lakanaa. Tämä on vain yksi osa tätä verhoa. Tarkoitus on lisätä erilaisia osia tuohon vielä. |
![]() |
| Näin minulle käy, jos ei kahvit lentele niin sitten jotain muuta. |
![]() |
| Nutella croisantit |
| Housut: Kierrätyskeskus, 3€ Paita: Itse tehty |
| Pojan Ralph Laurenin paita on ilmaisosastolta |
Lumppis-projektin loistelias kangas
Aika useasti kun kevät koittaa, nostaa päätään myös romanttinen puoli minussa. Herkkyys näkyy myös pukeutumisessa, kaapin perukoilta kaivetaan kaikki pitsiunelmat ja hörhelöiset paidat. kiharaa tukkaan ja hiukan meikin häivää naamaan. Tulee sellainen kiva kesäheinä fiilis. Tosin kesällä en käytä meikkiä ollenkaan kun pisamat näkyvät nätimmin kun ei meikkaile. Tämä on niitä hetkiä kun sitä kesää todella alkaa odottamaan, siitäkin huolimatta, että uhkaillaan kylmillä säillä jälleen.
Lumppulaatikkoon oli eksynyt harmaa, glitterillä kyllästetty ohut villakangas, jonka alkuperä on yllätyspussi, joita Turun Eurokankaassa oli aikanaan kun myymälä muutti Wiklundin tiloihin. Silloin ostin pari pussia erilaisia kankaita, joita sitten olen pyöritellyt aika monet vuodet ja miettinyt mitä niistä tekisi. Nyt pari kangasta on viskattu tuohon lumppulaatikkoon, joten jotain niistä on sitten tehtävä ja ensimmäinen on nyt tässä. Suloinen, tyttömäinen jakku, juuri sopiva tuohon minun kevätolotilaan.
Eilen oli muutenkin aika jännä päivä. Olen tämän kevään tehnyt keikkatöitä aika tehokkaasti omalla alalla mutta nyt alkaa olla ne hetket kun kelit lämpenee ja meidän tarve vähenee, joten siirryn taas koulumaailmaan. Kävin siis tutustumassa uuteen kouluun, jossa aloitan maanantaina työt. Tapasin myös Jaelin, ihanan ja tomeran Appelsiinipuun alla- blogin ylläpitäjän. Hänellä on myös erittäin herkullinen Appelsiineja ja hunajaa- blogi. Oli todella kiva istahtaa kiireettömästi Helsingin keskustassa nauttien hyvästä seurasta ja herkutellen bebe leivoksia. Oli ihanaa myös tutustua uuteen ihmiseen, ihan mieletöntä miten upea ihminen blogin takana on.
Upea Helsingin keskusta jäi aika hyvin kuvaamatta vaikka suunnitelma oli vähän toinen. Tein jotain muutakin sellaista mitä en yleensä tee, ostin nimittäin ihan uusia sukkia kun tarvitsin sellaisia footsies sukkia, mikä lienee suomenkielinen nimi?
![]() |
| Paita: Kierrätyskeskus 3€ Kengät: Kierrätyskeskus Laukku: Kierrätyskeskus, ilmaisosasto |


19







